Yritystä ostamassa – tositarkoituksella

09.02.2023

IMG 3537rKjell Nydahl, Sakari Rahtu ja Antti Alasaari

Sakari Rahtun palo yrittäjäksi on taas suuri

Vaasalainen, Ylitorniosta kotoisin oleva Sakari Rahtu on jo muutaman kuukauden ajan ollut tositarkoituksella liikenteessä. Nimittäin etsimässä ostettavaa yritystä.

Opiskelupaikka ammattikorkeakoulussa toi aikoinaan Sakarin Pohjanmaalle. Tradenomitutkinnon suoritettuaan hän toimi päällikkö- ja johtotehtävissä myynnin ja markkinoinnin työtehtävissä. Aiemmin siivoustarvikealan yrittäjänä toiminut Rahtu myi yrityksensä muutama vuosi sitten, kun alan markkinajohtaja halusi ostaa yrityksen. Sen jälkeen hän toiminut omissa projekteissa ja auttanut muita yrityksiä toimintojen kehittämisessä.

Yrittäminen on siis tuttua, mutta silti hän lähtisi nyt mieluiten valmiin, jo toiminnassa olevan yrityksen puikkoihin.

– Etsin yritystä, jossa on potentiaalia kehittyä, se on ehkä tärkein kriteerini. Olen siis avoin kaikenlaisille yrityksille, mutta omat kontaktini ovat enemmän B to B -puolella. Yrityksessä voi olla myös omaa valmistusta. Omat vahvuuteni ovat asiakkuuksien hallinta sekä myynti ja markkinointi. Pidän yrittäjyyden peruspilareina toimivaa strategiaa ja määrätietoista hallitustyöskentelyä, Rahtu kertoo.

Kiinnostavassa ostokohteessa on vakiintunut liikevaihto

IMG 3555r

Rahtu on jo jonkin aikaa ollut säännöllisesti yhteydessä yrityspalvelupäällikkö, omistajanvaihdosneuvoja Kjell Nydahliin ja tiedustellut seudulla myynnissä olevista yrityksistä. Hän on saanut VASEKin omistajanvaihdosneuvojilta neuvoja esimerkiksi Yrityksen ostajan muistilistan kautta ja saanut vinkkejä yrityksistä joihin tutustua, mutta juuri oikeaa ei ole vielä tullut kohdalle.

Usein esimerkiksi yrityksen liikevaihto on ollut laskusuunnassa tai niissä on ollut muita ongelmia.

– Kun liikevaihto ja asiakaskunta on vakiintunut, tehdään yrityksessä jotain oikein ja silloin yritys on minusta kiinnostava ostokohde, Rahtu toteaa.

Nydahl tunnistaa ongelman:

– Liian usein yrittäjät hölläävät kaasua viimeisinä vuosina, jolloin myös liikevaihto lähtee laskuun. Tällöin yritys ei ole enää ostajalle niin houkutteleva. Kun astuu asteittain sivuun ja työskentelee uuden omistajan rinnalla, saa luopua vastuusta vähitellen.

– Helpottaa yrityksessä riskinottoa, jos yrittäjävastuulla toimivia tekijöitä on kaksi ja aiemman yrittäjän osaaminenkin on jatkajan käytettävissä. Yksi vaihtoehto siis on toimia kuten usein sukupolvenvaihdoksissa, että yritys myydään paloissa ja jatkaja siirtyy asteittain eläkkeelle tai muihin puuhiin, omistajanvaihdosneuvoja Antti Alasaari toteaa.

– Ehkä löytyisi yritys, jossa omistaja haluaa joustavasti eläkkeelle? Mikäli vanha omistaja haluaa jäädä yritykseen työntekijäksi hetkeksi aikaa, voimme miettiä sopimusta, jolla hän saa bonuksen, jos rinnakkain työskentelymme myötä yrityksen liikevaihtoon ja kannattavuuteen tulee kasvua, Rahtu maalailee.

Pulaa jatkajista

Omistajanvaihdosneuvojat ovat yhtä mieltä siitä, että jatkossa yrityksiä on tulossa entistä enemmän myyntiin ja jatkajista on pulaa.

VASEK ja muut Pohjanmaan kehitysyhtiöt pitävät yllä listaa julkisessa ja hiljaisessa myynnissä olevista yrityksistä sekä myös yrityksen ostamisesta kiinnostuneista. Aina joskus ostajat ja myyjät kohtaavat nopeastikin.

– Kannattaa olla ajoissa meihin yhteydessä, jos yrityksen myyminen on yhtään käynyt mielessä. Aloitetaan ajoissa ja huolehditaan yrityksen siirtymisestä osaaviin käsiin hallitusti ja kannattavasti, Nydahl kannustaa ja jatkaa:

– Myös Sakariin kannattaa olla suoraan yhteydessä, jos juuri nyt on myyntimietteissä.

Sakari Rahtu jää etsimään sitä juuri oikeaa yritystä ja lupaa olla säännöllisesti yhteydessä taas VASEKin omistajanvaihdosasiantuntijoihin kuullakseen tuoreimmat vinkit.

  • Sakari Rahtu 040 532 6262

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Ensimmäinen askel oli se suurin

04.12.2023 | Uutiset
Vaikka Jukka Hämäläisellä oli 23 vuoden kokemus yrittämisestä ja takanaan muutama vuosi sitten toteutettu mittava yritysosto, hän ei ollut aiemmin hyödyntänyt VASEKin palveluja. Nyt hän on investointituen hakemisen kautta saanut paremman käsityksen kehitysyhtiön palveluista ja haluaa suositella kaikille yrittäjille aika ajoin pysähtymistä ja miettimistä, millaista apua voisi hakea yrittämisen eri tilanteisiin ja käännekohtiin.
Lue lisää

GigaVaasa-työ on ollut maratonin sijaan ultramaraton

30.11.2023 | Uutiset
GigaVaasan myynti- ja markkinointijohtaja Marko Kuokkanen Merinovalta on työskennellyt akkutehdasalueen parissa viisi vuotta. Työtä mahdollistaa osaltaan innovaatio- ja ekosysteemisopimuksen puitteissa toteutettu Älykäs ja kestävä akkuarvoketju -hanke.
Lue lisää

EnergyVaasan saama kansainvälistymispalkinto on yhteisesti ansaittu

24.11.2023 | Uutiset
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon menestyville suomalaisyrityksille. Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille tai yhteisöille. Huomiota kiinnitetään erityisesti kilpailukykyyn, liiketoiminnan kansainvälisyyteen ja kannattavuuteen.
Lue lisää

Haluaako yrityksesi olla mukana bisneksessä vielä viiden vuoden kuluttua?

20.11.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä tuo tulleessaan vaatimuksia kaiken kokoisille yrityksille. Vaatimuksia esimerkiksi hiilijalanjäljen, jäljitettävyyden ja materiaalien suhteen voivat asettaa paitsi viranomaiset, myös asiakkaat, joten tiedon ja osaamisen puute aiheuttaa suuria riskejä tulevaisuuden liiketoimintaa ajatellen. Olemalla osa ratkaisua, samalla hyötyen muutoksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista, voidaan luoda uusia liiketoimintamalleja, saada uusia asiakkuuksia ja löytää merkittäviä rahoituskanavia.
Lue lisää

Lankapuoti ja studio saivat parissa päivässä uudet toimitilat

13.11.2023 | Uutiset
Joskus palapelin palaset loksahtelevat paikoilleen ilman ylimääräistä pyörittelyä, ja näin kävi myös syksyllä, kun Pitkänlahdenkadun ja Konepajankadun kulmassa liiketilan omistava valokuvausalan yrittäjä Esa Siltaloppi otti yhteyttä VASEKin Stefan Råbackiin ja pyysi vinkkejä yrityksistä, joita voisi kiinnostaa edellisten vuokralaisten jälkeen vapautunut liiketila. Stefan ohjasi Esan eteenpäin VASEKilla toimitila-asioista vastaavalle yritysneuvojalle sekä nettiin tutustumaan Vaasan seudun tontti- ja toimitilarekisteriin.
Lue lisää

Tuore yrittäjä toimittaa kuituliittymiä Pohjanmaalle

07.11.2023 | Uutiset
On kulunut pian kaksi vuotta siitä, kun laihialainen Joni-Pekka Kangasmäki sai kysymyksen silloiselta työnantajaltaan, olisiko hän kiinnostunut ostamaan ja jatkamaan yrityksen toimintaa. Joni-Pekka, joka oli työskennellyt kuitukaapeleiden hitsaamisen parissa Kai Myllyniemi Oy:ssä yli viiden vuoden ajan, ei ollut koskaan harkinnut yrittäjäksi ryhtymistä. Kysymys kuitenkin istutti siemenen, ja pian omistajanvaihtoprosessi lähtikin liikkeelle.
Lue lisää

Vastuullisuus ja investoinnit puhuttivat VASEKin juhlakiertueella

31.10.2023 | Uutiset
VASEKin 20-vuotisjuhlavuoden Vastuullisuuskiertue kiersi kahdeksan tapahtuman verran kaikissa VASEKin omistajakunnissa. Syyskuun puolessa välissä alkanut kiertue saatiin päätökseen lokakuun lopulla. Yhteensä lähes 200 osallistujaa tuli mukaan verkostoitumaan sekä kuulemaan yrityksen vastuullisuustyöstä, vastuullisuusviestinnästä, saatavilla olevista yritystuista sekä valmistautumisesta Vaasan seudulle suunniteltuihin suurinvestointeihin.
Lue lisää

Vaasan ja Uumajan välistä yhteyttä kehitetään vihreäksi kuljetuskäytäväksi

25.10.2023 | Uutiset
Vaasan kaupunki, Uumajan kunta, Umeå Hamn AB, Umeå Kommunföretag AB, Wasaline ja Kvarken Ports ovat tehneet aiesopimuksen vihreästä kuljetuskäytävästä Uumajan ja Vaasan välille.
Lue lisää