VASEK 20 vuotta – yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin

05.09.2023

1H6A8765VASEKin henkilökunta elokuussa 2023

Seitsemän Vaasan seudun kunnan omistama kehitysyhtiö Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK viettää yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta 20-vuotisjuhlaansa. Vaasan seudun kunnat perustavat VASEKin vuonna 2003.

– Päätös perustamisesta tehtiin kuitenkin käytännössä jo vuonna 2001 Vaasan seudun haettua mukaan kansalliseen aluekeskusohjelmaan (AKO). Yksi ohjelman tärkeimmistä kohdista oli alueellisen elinkeino- ja kehitysyhtiön perustaminen, toimitusjohtaja Stefan Råback kertoo.

Osakassopimuksen mukaan kuusi kuntaa – Isokyrö, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Vaasa ja Vähäkyrö – olivat alusta alkaen Vaasanseudun Kehitys Oy:n täysivaltaisia osakkaita. Jokaiselle kunnalle merkittyjen osakkeiden määrä ja niiden yhtiölle osoittama rahoitus määritettiin suhteessa kuntien asukaslukuihin. Neljälle kunnalle – Jurvalle, Korsnäsille, Oravaisille ja Vöyrille – merkittiin 10 kappaleen vähimmäismäärä osakkeita, ja ne ostivat tuolloin tarvitsemansa palvelut yhtiöltä. Nyt 20 vuotta myöhemmin VASEKin osakkaita ovat yhtenäisin rahoitusperustein nykyiset kunnat Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Maalahti, Korsnäs, Laihia ja Isokyrö.

– VASEK on nyt jo 20 vuoden ajan hoitanut seudulla kolmea päätehtäväänsä: yrityspalveluita, aluekehitystä ja seutuviestintää. Näiden 20 vuoden aikana maailma on muuttunut monin tavoin radikaalisti, VASEK on toiminnassaan silti onnistunut aina panostamaan uusiin ja kasvaviin strategisiin painopisteisiin elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti, Råback toteaa tyytyväisenä.

– Kuuntelemme aina tarkalla korvalla seudun ja asiakasyritystemme tarpeita ja toiveita ja mukautamme painopisteitä sen mukaisesti. Esimerkiksi korona-aikana suuntasimme kaikki mahdolliset resurssit yritysten taloudellisen tilanteen hallitsemiseen, tällä hetkellä taas panostamme esimerkiksi osaavan työvoiman saatavuuteen ja alueen opiskelijoiden sitouttamiseen Vaasan seudulle, Råback kertoo.

– VASEK on arvostettu yhteistyötaho ja haluttu kumppani seutumme yhteisessä kehittämistyössä, oli kyse sitten strategisesta suunnittelusta tai ihan konkreettisesta toimenpiteiden toteuttamisesta. 20 vuoden aikana on käynyt selvästi ilmi, että seudun yritykset tarvitsevat kehitysyhtiön tarjoamia palveluita niin hyvien kuin huonojenkin suhdanteiden aikana, hallituksen puheenjohtaja, Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry toteaa.

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta odottaa ennakkoluulottomuutta

28.09.2023 | Uutiset
Vaasassa vietettiin Kestävyysviikolla 25. –28.9. myös Green Skills Weekiä, jonka aikana Vaasan yliopiston, Vamian ja Novian opiskelijat saivat kuulla asiantuntijaluentoja vihreästä siirtymästä, hyvinvointiteknologiasta ja kestävyydestä, kiertotaloudesta ja tulevaisuuden työelämästä.
Lue lisää

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

26.09.2023 | Uutiset
Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa.
Lue lisää

SOF-hanke haluaa tehdä Pohjanmaasta kestävyyden ja kiertotalouden keskuksen

20.09.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä on täydessä vauhdissa, ja haluamme auttaa Pohjanmaan yrityksiä sopeutumaan ja valmistautumaan sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Lue lisää

Finnair lisää maanantaiaamuihin uuden lentoyhteyden

14.09.2023 | Uutiset
Lentoyhtiö Finnair lisää 30.10. alkaen maanantaiaamuihin Vaasa-Helsinki välille uudet lentoyhteydet seuraavasti:
Lue lisää

Maanviljelijä, mutta ennen kaikkea yrittäjä isolla Y:llä

11.09.2023 | Uutiset
Viljapöly leijuu ilmassa ja kuivuri käy täydellä teholla Aulis Nuujan tilalla Isonkyrön Tuuralassa. Vaikka Nuuja itse on myös maanviljelijä, hänen oma viljelyalansa on vain pieni osa hänen yrityksensä toiminnasta, joka kattaa kaiken koneiden myynnistä kiinteistöjen vuokraukseen, urakointitöihin ja omaan tuotevalmistukseen.
Lue lisää

VASEKin työntekijöitä palkittiin kauppakamarin ansiomerkeillä

06.09.2023 | Uutiset
VASEK vietti 20-vuotisjuhlaansa 5.9. ja samassa yhteydessä palkittiin pitkään yhtiössä palvelleita työntekijöitä kauppakamarin ansiomerkeillä seuraavasti:
Lue lisää

VASEK 20 vuotta – yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin

05.09.2023 | Uutiset
Seitsemän Vaasan seudun kunnan omistama kehitysyhtiö Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK viettää yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta 20-vuotisjuhlaansa. Vaasan seudun kunnat perustavat VASEKin vuonna 2003.
Lue lisää

Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja tarjoaa useita näkökulmia VASEKin toimintaan

05.09.2023 | Uutiset
Yrittäjän päivänä 5.9. julkaistu Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja esittelee VASEKin 20 ensimmäisen toimintavuoden tärkeimmät tapahtumat, kuvaa toimintaa kehitysyhtiönä ja yhdistää työn suurempiin yhteiskunnallisiin ja liike-elämän teemoihin.
Lue lisää