Vaasan seudun vuoden uusyrittäjä 2013 Bergfolk Car Servicestä

31.05.2013

Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startia on valinnut autokorjaamo Kb Bergfolk Car Service Ky:n omistajan Christian Bergfolkin vuoden uusyrittäjäksi 2013. Startian johtaja Tommi Virkaman mukaan valinta tehtiin VASEKin yritysneuvojien kesken, kun kaikki olivat ensin esitelleet omat ehdokkaat.

Tommi Virkama (vasemmalla) ja Kjell Nydahl
ovat ojentaneet kukkia ja Vuoden Uusyrittäjä
2013 -diplomin Christian Bergfolkille.

Perusteluja valinnalle on monta. Pienellä paikkakunnalla toimiva Bergfolkin autokorjaamo on tärkeä työnantaja, ja sukupolven vaihdoksen jälkeen omistaja on uusinut yrityksen toimintaa investoimalla koneisiin, työkaluihin, tiloihin sekä työntekijöiden osaamiseen.
- Bergfolkin autokorjaamo on yritys, josta muut yrittäjät voivat hyvin ottaa mallia. Christian Bergfolk on tehnyt kovasti töitä, ja sen huomaa sekä kasvavasta liikevaihdosta että uusien työntekijöiden palkkaamisesta, Virkama toteaa.

Christian Bergfolk on kolmannen polven yrittäjä ja pyörittää hyvän maineen saanutta autokorjaamoa Korsnäsin Molpessa. Hän on positiivisesti yllättynyt huomiosta:
- Olen iloinen siitä, että autokorjaamolle myönnettiin tämä palkinto, ja tietenkin siitä, että juuri me saimme sen, Bergfolk hymyilee.

Yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut Bergfolkille mikään itsestään selvä päätös. Hän oli aikaisemmin työskennellyt muissa autokorjaamoissa ympäri Vaasaa.
- Yrittäjäksi ryhtyminen oli suuri askel. Meillä on täällä hyvä työporukka, ja mielestäni on aina ollut tärkeää, että kaikki työntekijät viihtyvät, Bergfolk pohtii.

Bergfolk on ollut tarkka siitä, että vanhemmat työntekijät opettavat nuorempiaan. Työtiimi osallistuu säännöllisesti Boschin järjestämiin koulutuksiin Ruotsissa ja Suomessa. Bergfolks Car Service korjaa kaiken merkkisiä autoja, ja yritys palvelee asiakkaitaan myös suomeksi. Bergfolkin autokorjaamossa asiakas on tärkeämpi kuin auto, sillä asiakas saattaa jonain päivänä vaihtaa autoa, vaikka jatkaakin Bergfolkin asiakkaana.

Bergfolk on kiitollinen kaikesta STARTIAlta/VASEKilta ja erityisesti yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahlilta saamastaan avusta:
- Kunta on tehnyt oikein panostaessaanSTARTIA/ VASEKin toimintaan. VASEKista saamamme maksuton apu on tärkeä. On hienoa, että on olemassa sellainen paikka, johon uskallan soittaa ja kysyä mitä vain. Olen saanut kallisarvoista tietoa Kjelliltä muun muassa tuki- ja talousasioista.

Bergfolk Car Service Ky:ssä auto on luotettavissa käsissä. Vasemmalta: Christian Bergfolk, Robin Mylläri, Lucas Häggblom, Robert Nordlund, Roger Bergfolk ja Joakim Råholm. 

Nydahlin mielestä vuoden uusyrittäjä -diplomi meni aivan oikeaan osoitteeseen:
- Christianilla itsellään on ollut suuri halu panostaa yritykseensä. Hän on käynyt johtamis- sekä alan erityisosaamiskursseja siitä lähtien, kun hän ryhtyi yrittäjäksi isänsä jalanjäljissä vuonna 2008. Se on osoitus siitä, että hän ottaa yrittäjäroolinsa vakavasti ja hän on onnistunut roolissaan erittäin hyvin, Nydahl toteaa.

Lisätietoja:
Startian johtaja
Tommi Virkama
+358 400 919 361

Yrityspalvelujohtaja
Kjell Nydahl
+358 50 368 2686



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tilitoimisto on edelleen yrittäjän tärkein kumppani

26.04.2024 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng, Convido käväisi huhtikuussa VASEKilla tapaamassa yritysneuvojia. Keskustelussa oli tilitoimistojen terveiset alkaville yrittäjille ja muille yrittäjäasiakkaille sekä tietysti yritysneuvojille. Ahlängin mukaan talousohjelmistojen viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat mullistaneet yritysten kirjanpidon:
Lue lisää

Asiantuntijaverkosto näyttää tietä markkinoinnin viidakossa

24.04.2024 | Uutiset
Markkinoinnin ja ennen kaikkea digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet ovat lähes loputtomat ja kehittyvät jatkuvasti. Yrittäjänä saatat helposti joutua tilanteeseen, jossa sinun täytyy lyhyessä ajassa rakentaa sivusto, aloittaa Google-markkinointi, luoda sisältöä kanavillesi ja paljon muuta.
Lue lisää

Kokeile ja käytä – Tekoälystä assistentti yrittäjälle

23.04.2024 | Uutiset
Tekoälyn aikakausi on alkanut, mutta mitä tekoälyllä eli AI:llä oikein tarkoitetaan? Muun muassa tätä pohdittiin 18.4. Mustasaaren kunnan, Mustasaaren yrittäjien ja VASEKin järjestämässä tekoälyyn keskittyvässä teemailtapäivässä Mustasaaren kulttuuritalolla.
Lue lisää

VASEK siisti Vaasan katuja Earth Day:n kunniaksi

23.04.2024 | Uutiset
Kansainvälistä Maan Päivää, englanniksi Earth Day, vietettiin 22.4. ja sen kunniaksi, VASEK keräsi yhteensä 12 pussia roskaa Vaasan kaduilta. Teimme hyvän teon luonnolle samalla kun saimme hyötyliikuntaa ja pääsimme keskustelemaan vastuullisuuteen liittyvistä haasteista.
Lue lisää

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää