Sisäleikkipuisto otettiin ilomielin vastaan

26.02.2014

Karperöntielle Mustasaareen 26.2. ovensa avannut sisäleikkipuisto Swingeling täyttyy uteliaista asiakkaista heti aamusta. Hihkuvia kiljaisuja kuuluu sieltä täältä kun eri-ikäiset lapset kokeilevat viidakkoaiheisia kiipeilytelineitä ja pomppimismahdollisuuksia. Yrittäjät ja lapsuudenystävät Jaana Jantunen ja Sabina Ribacka, sekä Andrée Eriksson ovat tehneet todella paljon töitä viime syksystä lähtien suunnitellessaan sisäleikkipuistoa. Ovien avauduttua työmäärä ei vähene, vaan pikemminkin kasvaa, mutta Jantusen silmät loistavat innosta.
- Uskomme kaikki kolme lujasti yritykseemme. Olemme ajaneet ympäri Suomea tutkimassa eri leikkipaikkoja, jotta tietäisimme mitä haluamme tarjota asiakkaillemme ja samalla näkisimme mitä meidän ei kannata tehdä, Jantunen kertoo.

 
Andrée Eriksson, Jaana Jantunen, leikkipuiston maskotti puoliapina
Lemmi, Sabina Ribacka ja Sari Saarikoski iloitsevat Swingeling
-leikkipuiston avajaisissa.

Swingeling-puistossa on 0–3 vuotiaille lapsille oma leikkinurkkaus, isoimmille lapsille monta eri kiipeilyhaastetta, muutama pomppulinna ja kahvila josta voi ostaa Jantusen omatekoisia leivonnaisia. Jantunen on opiskellut suurtalouskokiksi ja työskennellyt leipomossa.

Leikkipuiston tiloissa voi myös järjestää lasten syntymäpäiväjuhlia.
- Saimme juhlavarauksia ennen kuin puisto oli edes avattu, Jantunen nauraa ja jatkaa:
- Puistomme on aluksi auki joka päivä ja aikuiset pääsevät sisään maksutta.

Toteutus täyttää odotukset

Heti aamusta sisäleikkipuistoa kokeilemaan tulleet Juha-Matti Lehtimäki ja kaksivuotias Elle-tytär ovat tyytyväisiä näkemäänsä ja kokemaansa. Leikkipuiston avajaisista Lehtimäki kuuli kavereiden kautta jo pari kuukautta sitten. Hän kävi päivää ennen avajaisia oven takana tarkistamassa koska puisto oikein avattaisiin.
- Olemme todella odottaneet tätä, sillä tällainen paikka on puuttunut alueelta. Leikkipuisto on hienompi kuin odotin. Tilat ovat hyvän kokoiset ja telineet turvallisen tuntuiset.

Elle ja Juha-Matti Lehtimäki kokeilevat Swingeling -puistossa olevaa liukumäkeä.

VASEK tukena alusta lähtien

Yritysidean synnyttyä tulevat yrittäjät ottivat heti yhteyttä VASEKin yritysneuvoja Sari Saarikoskeen, jotta he saisivat vahvistusta liikeidealleen. Sen jälkeen VASEKista on ollut yrittäjille apua muun muassa liiketoimintasuunnitelman laadinnassa, starttirahahakemuksen tekemisessä ja toimitilojen löytämisessä.
- Yrittäjien huolellisen esityön jälkeen myös Finnvera uskoi ideaan, niin että lähti mukaan prosessiin. Se on selvä osoitus siitä, että he pitävät ideaa riittävän kannattavana ja toteuttamiskelpoisena, Saarikoski tietää.

Lisäkysymysten syntyessä VASEK on mielellään jatkossakin yrittäjien tukena.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tilitoimisto on edelleen yrittäjän tärkein kumppani

26.04.2024 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng, Convido käväisi huhtikuussa VASEKilla tapaamassa yritysneuvojia. Keskustelussa oli tilitoimistojen terveiset alkaville yrittäjille ja muille yrittäjäasiakkaille sekä tietysti yritysneuvojille. Ahlängin mukaan talousohjelmistojen viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat mullistaneet yritysten kirjanpidon:
Lue lisää

Asiantuntijaverkosto näyttää tietä markkinoinnin viidakossa

24.04.2024 | Uutiset
Markkinoinnin ja ennen kaikkea digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet ovat lähes loputtomat ja kehittyvät jatkuvasti. Yrittäjänä saatat helposti joutua tilanteeseen, jossa sinun täytyy lyhyessä ajassa rakentaa sivusto, aloittaa Google-markkinointi, luoda sisältöä kanavillesi ja paljon muuta.
Lue lisää

Kokeile ja käytä – Tekoälystä assistentti yrittäjälle

23.04.2024 | Uutiset
Tekoälyn aikakausi on alkanut, mutta mitä tekoälyllä eli AI:llä oikein tarkoitetaan? Muun muassa tätä pohdittiin 18.4. Mustasaaren kunnan, Mustasaaren yrittäjien ja VASEKin järjestämässä tekoälyyn keskittyvässä teemailtapäivässä Mustasaaren kulttuuritalolla.
Lue lisää

VASEK siisti Vaasan katuja Earth Day:n kunniaksi

23.04.2024 | Uutiset
Kansainvälistä Maan Päivää, englanniksi Earth Day, vietettiin 22.4. ja sen kunniaksi, VASEK keräsi yhteensä 12 pussia roskaa Vaasan kaduilta. Teimme hyvän teon luonnolle samalla kun saimme hyötyliikuntaa ja pääsimme keskustelemaan vastuullisuuteen liittyvistä haasteista.
Lue lisää

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää