Kesäbussi jatkaa tulevanakin kesänä liikennöintiä kolmen kunnan alueella

17.06.2022

mokkeiSvedjehamnin aitoa saaristolaistunnelmaa

Viime kesänä Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK ja Visit Vaasa lanseerasivat yhteistyössä kesäbussin eli joukkoliikenneyhteyden alueemme suosituimpiin turistikohteisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena oli käynnistää pilotti kävijämäärien lisäämiseksi eri yrityksiin ja vierailukohteisiin ympäristöystävällisemmällä tavalla. Kokeilu oli onnistunut.

Ennen kesää 2022 kartoitettiin alueen kuntien halukkuutta yhteisrahoitukseen. Vaasa, Isokyrö ja Mustasaari suhtautuivat myönteisesti kesäbussitoimintaan, joten kesäbussi tulee saamaan jatkoa myös tulevana kautena. Viime kesältä kerätyistä tiedoista kävi ilmi, että Mustasaaressa suosituimmat kohteet olivat saaristossa; mm. Björköbyssä, Vallgrundissa ja Raippaluodossa.

– Uskon, että tänä kesänä kesäbussi on vielä suositumpi. Odotettavissa on enemmän ulkomaisia turisteja ilman autoa esimerkiksi Uumajasta tai lentäen muualta Euroopasta. Viime kesänä meillä vieraili lähinnä kotimaisia turisteja omalla autollaan, sanoo VASEKin projektipäällikkö Peter Källberg, joka toteutti pilottiprojektin kesällä 2021.

Kestävä matkailu on koko alueen tavoite. Bussiliikenne eri kohteisiin vähentää yksityisautojen liikennemäärää ja pysäköintialueille kohdistuvaa painetta suosituimmissa kohteissa sekä auttaa tarjoamaan ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon. Jatkossa Visit Vaasa huolehtii Kesäbussin operatiivisesta toiminnasta. VASEK tukee palvelun kehittämistä. Ajantasaisin tieto kohteissa toimivista yrityksistä, bussien reiteistä ja aikatauluista tulee löytymään Visit Vaasan verkkosivuilta.

Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson odottaa vilkasta matkailukesää; kiinnostus aluettamme kohtaan on suurta. Hän kehottaa myös alueen omia asukkaita käyttämään palvelua. –Muistakaa hyödyntää kaikki mahdollisuudet eri kohteissa; joistain kohteista voi esimerkiksi vuokrata pyörän tai vaeltaa. Maailmanperintöalueella on eri pituisia pyöräily- ja vaellusreittejä, lisää Jansson.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Ensimmäinen askel oli se suurin

04.12.2023 | Uutiset
Vaikka Jukka Hämäläisellä oli 23 vuoden kokemus yrittämisestä ja takanaan muutama vuosi sitten toteutettu mittava yritysosto, hän ei ollut aiemmin hyödyntänyt VASEKin palveluja. Nyt hän on investointituen hakemisen kautta saanut paremman käsityksen kehitysyhtiön palveluista ja haluaa suositella kaikille yrittäjille aika ajoin pysähtymistä ja miettimistä, millaista apua voisi hakea yrittämisen eri tilanteisiin ja käännekohtiin.
Lue lisää

GigaVaasa-työ on ollut maratonin sijaan ultramaraton

30.11.2023 | Uutiset
GigaVaasan myynti- ja markkinointijohtaja Marko Kuokkanen Merinovalta on työskennellyt akkutehdasalueen parissa viisi vuotta. Työtä mahdollistaa osaltaan innovaatio- ja ekosysteemisopimuksen puitteissa toteutettu Älykäs ja kestävä akkuarvoketju -hanke.
Lue lisää

EnergyVaasan saama kansainvälistymispalkinto on yhteisesti ansaittu

24.11.2023 | Uutiset
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt vuosittaisen kansainvälistymispalkinnon menestyville suomalaisyrityksille. Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille tai yhteisöille. Huomiota kiinnitetään erityisesti kilpailukykyyn, liiketoiminnan kansainvälisyyteen ja kannattavuuteen.
Lue lisää

Haluaako yrityksesi olla mukana bisneksessä vielä viiden vuoden kuluttua?

20.11.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä tuo tulleessaan vaatimuksia kaiken kokoisille yrityksille. Vaatimuksia esimerkiksi hiilijalanjäljen, jäljitettävyyden ja materiaalien suhteen voivat asettaa paitsi viranomaiset, myös asiakkaat, joten tiedon ja osaamisen puute aiheuttaa suuria riskejä tulevaisuuden liiketoimintaa ajatellen. Olemalla osa ratkaisua, samalla hyötyen muutoksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista, voidaan luoda uusia liiketoimintamalleja, saada uusia asiakkuuksia ja löytää merkittäviä rahoituskanavia.
Lue lisää

Lankapuoti ja studio saivat parissa päivässä uudet toimitilat

13.11.2023 | Uutiset
Joskus palapelin palaset loksahtelevat paikoilleen ilman ylimääräistä pyörittelyä, ja näin kävi myös syksyllä, kun Pitkänlahdenkadun ja Konepajankadun kulmassa liiketilan omistava valokuvausalan yrittäjä Esa Siltaloppi otti yhteyttä VASEKin Stefan Råbackiin ja pyysi vinkkejä yrityksistä, joita voisi kiinnostaa edellisten vuokralaisten jälkeen vapautunut liiketila. Stefan ohjasi Esan eteenpäin VASEKilla toimitila-asioista vastaavalle yritysneuvojalle sekä nettiin tutustumaan Vaasan seudun tontti- ja toimitilarekisteriin.
Lue lisää

Tuore yrittäjä toimittaa kuituliittymiä Pohjanmaalle

07.11.2023 | Uutiset
On kulunut pian kaksi vuotta siitä, kun laihialainen Joni-Pekka Kangasmäki sai kysymyksen silloiselta työnantajaltaan, olisiko hän kiinnostunut ostamaan ja jatkamaan yrityksen toimintaa. Joni-Pekka, joka oli työskennellyt kuitukaapeleiden hitsaamisen parissa Kai Myllyniemi Oy:ssä yli viiden vuoden ajan, ei ollut koskaan harkinnut yrittäjäksi ryhtymistä. Kysymys kuitenkin istutti siemenen, ja pian omistajanvaihtoprosessi lähtikin liikkeelle.
Lue lisää

Vastuullisuus ja investoinnit puhuttivat VASEKin juhlakiertueella

31.10.2023 | Uutiset
VASEKin 20-vuotisjuhlavuoden Vastuullisuuskiertue kiersi kahdeksan tapahtuman verran kaikissa VASEKin omistajakunnissa. Syyskuun puolessa välissä alkanut kiertue saatiin päätökseen lokakuun lopulla. Yhteensä lähes 200 osallistujaa tuli mukaan verkostoitumaan sekä kuulemaan yrityksen vastuullisuustyöstä, vastuullisuusviestinnästä, saatavilla olevista yritystuista sekä valmistautumisesta Vaasan seudulle suunniteltuihin suurinvestointeihin.
Lue lisää

Vaasan ja Uumajan välistä yhteyttä kehitetään vihreäksi kuljetuskäytäväksi

25.10.2023 | Uutiset
Vaasan kaupunki, Uumajan kunta, Umeå Hamn AB, Umeå Kommunföretag AB, Wasaline ja Kvarken Ports ovat tehneet aiesopimuksen vihreästä kuljetuskäytävästä Uumajan ja Vaasan välille.
Lue lisää