GoUp nostaa seudun teollisuutta

09.01.2013

WasaTrade Oy on rakennusalalla toimivaan WasaGroup-konserniin kuuluva rakennuskonevuokraamo, joka tuottaa myös erilaisia teollisuuspalveluja. 10 vuotta sitten perustettu WasaTrade syntyi, kun rakennusliike WasaCon Oy:n kalusto erotettiin omaksi yhtiökseen ja yhtiö ryhtyi tarjoamaan vuorauspalveluja myös muille yrityksille.

Tarvetta paremmalle henkilönostimelle

WasaTraden toiminnan laajentuminen erilaisiin teollisuuspalveluihin – esimerkiksi asennus – ja korjauspalveluihin, henkilönostimien korjauksiin ja katsastuksiin, teollisuuslaitteiden suunnitteluun ja valmistamiseen sekä tuotannon layoutien muutoksiin – toi perinteisesti rakennusalalla toimineen yrityksen tietoon entistä enemmän teollisuuden tarpeita.

– Käytännön työssä nousivat esiin työtaso- ja henkilönostimien kiristyneet turvallisuusvaatimukset sekä kiinteiden nostolaitteiden aiheuttaman viiveet layoutien vaihtamisessa. Siksi ryhdyimme suunnittelemaan entistä parempaa ja joustavammin toimivaa nostinta, joka omalta osaltaan parantaisi myös teollisuuden kilpailukykyä, kertoo WasaGroup-konsernin toimitusjohtaja Ari Tyynismaa.

Helposti muunneltavat GoUp -nostimet suunnitellaan ja tehdään Vaasassa.

Viime syksynä valmistunut GoUp -nostin sopii suurten kappaleiden valmistukseen. Kevyesti siirrettävä nostin on turvallinen ja sitä voidaan käyttää yhdessä kiinteästi asennetun nostimen tai toisen GoUp -nostimen kanssa, jolloin ne voidaan kytkeä sarjaan ja niitä voidaan ohjata yhtä aikaa. Kunnon valaistus ja työkalujen kätevä saatavuus mahdollistavat joustavan työskentelyn samanaikaisesti sekä kolmen metrin korkeuteen nousevalla ylätasolla että sen alla.

– Joustavasti muuntuva GoUp lyhentää teollisuuden layoutien muuttamista ratkaisevasti jopa parista viikosta muutamaan tuntiin, nostimien myynnistä ja vuoraamisesta vastaava Jari Kytösaari WasaTradelta kehuu.

 

 

Jari Kytösaari ja Ari Tyynismaa esittelevät, kuinka
tukevat mutta helposti irrotettavat kaiteet lisäävät työturvallisuutta.


Tuotteen kehittäminen on pitkä prosessi

Uuden nostimen suunnittelu aloitettiin tosissaan syksyllä 2010. Syksyllä 2011 valmistui laitteen ensimmäinen prototyyppi, joka oli koekäytössä ABB:llä ja Wärtsilässä. Saatujen tulosten perusteella kehitettiin nykyinen GoUp -nostin, jonka suunnittelu ja valmistus on tehty käytännössä kokonaan Vaasan seudulla.

GoUp on herättänyt paljon kiinnostusta ja kauppojakin on syntynyt, joten Tyynismaa uskoo paljon aikaa ja rahaa vaatineen tuotekehitysprojektin muuttuvan aikaa myöten kannattavaksi. GoUp -nostimia on mahdollista hankkia myös leasing-sopimuksella, sillä Siemensin rahoitusyhtiö on hyväksynyt ne rahoitettavien tuotteiden valikoimaansa. Itämeren alue on GoUp-nostimen pääasiallinen markkina-alue.

Pohjanmaan ELY-keskus myönsi WasaTradelle tuotekehitysavustusta GoUp-nostimen kehittämiseen. Vaikka avustuksen määrä hankkeen kokonaiskustannuksiin nähden on pieni, Tyynismaa kiittelee VASEKin ja etenkin Stefan Råbackin panosta avustushakemuksen tekemisessä.

– Ilman Stefania avustus oli jäänyt hakematta, sillä tukiviidakko on siihen tottumattomalle yrittäjälle kovin mystinen, Tyynismaa sanoo.

 


Nostimien kiristyneet turvallisuusmääräykset on otettu
huomioon GoUp -nostimen suunnittelussa ja toteutuksessa.


  

 

 

 

 

 

 

 

GoUp on markkinoiden ainoa henkilönostin, jossa voi työskennellä myös työtason alla.

 

Työkaluseinälle kiinnitettävät työkalut ovat helposti asentajan saatavilla.

 

Teksti ja kuvat: Johanna Haveri, Viestintä Oy Prowomedia



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta odottaa ennakkoluulottomuutta

28.09.2023 | Uutiset
Vaasassa vietettiin Kestävyysviikolla 25. –28.9. myös Green Skills Weekiä, jonka aikana Vaasan yliopiston, Vamian ja Novian opiskelijat saivat kuulla asiantuntijaluentoja vihreästä siirtymästä, hyvinvointiteknologiasta ja kestävyydestä, kiertotaloudesta ja tulevaisuuden työelämästä.
Lue lisää

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

26.09.2023 | Uutiset
Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa.
Lue lisää

SOF-hanke haluaa tehdä Pohjanmaasta kestävyyden ja kiertotalouden keskuksen

20.09.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä on täydessä vauhdissa, ja haluamme auttaa Pohjanmaan yrityksiä sopeutumaan ja valmistautumaan sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Lue lisää

Finnair lisää maanantaiaamuihin uuden lentoyhteyden

14.09.2023 | Uutiset
Lentoyhtiö Finnair lisää 30.10. alkaen maanantaiaamuihin Vaasa-Helsinki välille uudet lentoyhteydet seuraavasti:
Lue lisää

Maanviljelijä, mutta ennen kaikkea yrittäjä isolla Y:llä

11.09.2023 | Uutiset
Viljapöly leijuu ilmassa ja kuivuri käy täydellä teholla Aulis Nuujan tilalla Isonkyrön Tuuralassa. Vaikka Nuuja itse on myös maanviljelijä, hänen oma viljelyalansa on vain pieni osa hänen yrityksensä toiminnasta, joka kattaa kaiken koneiden myynnistä kiinteistöjen vuokraukseen, urakointitöihin ja omaan tuotevalmistukseen.
Lue lisää

VASEKin työntekijöitä palkittiin kauppakamarin ansiomerkeillä

06.09.2023 | Uutiset
VASEK vietti 20-vuotisjuhlaansa 5.9. ja samassa yhteydessä palkittiin pitkään yhtiössä palvelleita työntekijöitä kauppakamarin ansiomerkeillä seuraavasti:
Lue lisää

VASEK 20 vuotta – yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin

05.09.2023 | Uutiset
Seitsemän Vaasan seudun kunnan omistama kehitysyhtiö Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK viettää yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta 20-vuotisjuhlaansa. Vaasan seudun kunnat perustavat VASEKin vuonna 2003.
Lue lisää

Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja tarjoaa useita näkökulmia VASEKin toimintaan

05.09.2023 | Uutiset
Yrittäjän päivänä 5.9. julkaistu Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja esittelee VASEKin 20 ensimmäisen toimintavuoden tärkeimmät tapahtumat, kuvaa toimintaa kehitysyhtiönä ja yhdistää työn suurempiin yhteiskunnallisiin ja liike-elämän teemoihin.
Lue lisää