Erämaa ja luonto työpaikkana

08.09.2021

Sodergran 1Korsnäsistä kotoisin oleva Fred Södergran on erä- ja tunturiopas, jolla on ollut oma yritys jo parin vuoden ajan. Nyt hän aikoo ottaa seuraavan askeleen ja kehittää liiketoimintaa myös paikallisemmilla projekteilla.

Puolitoista vuotta sitten maailma muuttui, ja moni joutui yllättäen kohtaamaan uuden ja erilaisen arjen. Niinpä keväällä 2020 metsä ja luonto olivat ratkaisevassa roolissa monen suomalaisen hyvinvoinnissa, ja kiinnostus ulkoiluharrastukseen on kasvanut edelleen siitä lähtien. Erä- ja tunturiopas Fred Södergran oli vuotta aiemmin perustanut oman yrityksen, ja nyt hän odottaa innolla pääsevänsä laajentamaan liiketoimintaansa ja ratsastamaan sen suuren ulkoilukiinnostuksen aallonharjalla, joka Suomessa nyt vallitsee.

Korsnäsistä kotoisin olevalla Fred Södergranilla, 36, on sekä ruotsalainen tunturioppaan sertifiointi että suomalainen eräopastutkinto takataskussaan. Hän työskentelee muun muassa National Outdoor Leadership Schoolin, NOLS:n, kenttäohjaajana ja NOLS Wilderness Medical Instituten ensiapuohjaajana. Hän on myös sertifioitu Master Eductor ”Leave no trace” eli roskattoman ulkoilun saralla.

Useiden erilaisten ulkoilmaan liittyvien palkkatöidensä jälkeen Södergran päätti perustaa oman yrityksen vuonna 2019. Ilman omaa yritystä hän ei olisi pystynyt ottamaan vastaan monia toimeksiantoja, joita hän on viime vuosina tehnyt.

Sodergran 8Alkukantaiset tulentekotaidot ovat yksi Fredin erikoisuuksista, ja yksi useista eri tavoista sytyttää tuli ilman tuluksia on luoda kitkaa kahden puun välille. Kun on onnistunut saamaan aikaan kipinän, on se saatava siirrettyä mihin tahansa muuhun syttyvään materiaaliin, kuten kuivattuun ruohoon. Tulevaisuudessa Södergran tarjoaa erilaisille ryhmille nimenomaan lyhytkursseja tulentekotaidoissa.

– NOLS:ssa toimin muun muassa retkikunnan johtajana ja ohjaajana, ja silloin olen poissa aina kuukauden kerrallaan, usein jossain päin Pohjois-Skandinaviaa, mutta joskus myös Alaskassa. Toimin vuoristo- tai kajakkiohjaajana, mutta myös ensiapuohjaajana.

Södergran vetää eräsairaanhoidon ja kentällä tapahtuvan akuutin ensihoidon kursseja yhteistyössä Crossing Latitudes -yrityksen kanssa.

– Kyse on lähinnä sydän- ja keuhkoelvytyksen harjoittelusta, akuuttihoidosta maastossa sekä päätöksenteosta, jota tarvitaan, kun onnettomuus tapahtuu kaukana hoitomahdollisuuksista, hän selventää.

Tämän lisäksi hän tekee yhteistyötä myös erilaisten pohjoismaisten yritysten kanssa, kuten esimerkiksi ruotsalaisen Fjällrävenin kanssa.

– Olen toiminut myös Jukkasjärven jäähotellin konsulttina, Södergran jatkaa. Yhteistyö voi siis koskea kaikkea moottorikelkkasafareista revontulireissuihin, pilkkimiseen ja päivällisiin erämaassa.

Sodergran 14Södergran pitää maastoensiapukursseja, joissa painopisteenä ovat sydän- ja keuhkoelvytys sekä ensihoito.

Pääasiassa asiakkaat ovat tähän mennessä olleet yrityksiä, oppilaitoksia ja organisaatioita. Täyttääkseen ajan kyseisten asiakkaiden toimeksiantojen ja pitkien retkien välillä Södergran aikoo nyt ryhtyä markkinoimaan itseään enemmän myös paikallisesti.

– Minulla on suunnitelmissa luoda erilaisia tuotepaketteja, tapahtumia ja kursseja, jotka on tarkoitettu sekä yrityksille, kouluille että yksityishenkilöille täällä Pohjanmaalla. Kyse voi olla lyhyemmistä ulkoilmatekniikan kursseista, kuten tulentekotaidoista, navigoinnista, luonnossa kokkaamisesta, ensiavusta tai riskienhallinta- ja retkisuunnittelukursseista tai pidemmistä eräretkistä. Tuotepaketit pitää pystyä räätälöimään asiakkaiden toiveiden mukaisesti, Södergran huomauttaa.

Ennen yrityksensä perustamista kaksi vuotta sitten hän kääntyi VASEKin puoleen saadakseen hyviä neuvoja alkuvaiheeseen, ja nyt kun hän aikoo viedä yrittäjyytensä seuraavalle tasolle, hän tulee tekemään samoin.

– Minulla oli useita tapaamisia VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahlin kanssa, ja sain häneltä erittäin arvokasta tukea.

Sodergran 11Minulla on suunnitelmissa luoda erilaisia tuotepaketteja, tapahtumia ja kursseja, jotka on tarkoitettu sekä yrityksille, kouluille että yksityishenkilöille täällä Pohjanmaalla, mutta myös muualla Pohjoismaissa. Tuotepaketit pitää pystyä räätälöimään asiakkaiden toiveiden mukaisesti, Södergran sanoo.

Nyt voi mahdollisesti tulla ajankohtaiseksi perustaa uusi, erillinen osakeyhtiö ja ottaa käyttöön uusia some-kanavia ja markkinointityökaluja.

– Ensin täytyy vain keksiä täydellinen nimi uudelle yritykselleni, Södergran hymyilee.

VASEKin Nydahl nostaa hattua sille, että Södergran on onnistunut saamaan aikaan monipuolisen ympärivuotisen liiketoiminnan omalla alallaan.

– Fred on rakentanut vankan verkoston Skandinaviassa, ja verkostojen rakentaminen myös paikallisesti onnistuu varmasti vähintäänkin yhtä hyvin.


Teksti: Anna Sand
Kuvat: Anna Sand sekä yksityiskuvat

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Dermoshopille valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2021

25.09.2021 | Uutiset
Vahva Dermosil-brändi ja verkkokauppa ovat Dermoshopin menestyksen kivijalat. Yritys lanseerasi ensimmäisen version verkkokaupasta jo 25 vuotta sitten.
Lue lisää

Kestävä Pohjanmaa-hanke mukana Pohjanmaan kestävän kehityksen viikolla maanantaina 27.9.

21.09.2021 | Uutiset
Kestävä Pohjanmaa-hanke on mukana Pohjanmaan kestävän kehityksen viikolla maanantaina 27.9. Maakunnan yhteisellä tapahtumaviikolla matkailualan parissa työskenteleville tarjotaan erinomainen tilaisuus kuulla muun muassa Miksi toiminta kestävän matkailun periaatteiden mukaan on yhä tärkeämpää sekä Sustainable Travel Finland (STF) vastuullisen matkailun ohjelman merkityksestä kilpailukeinona
Lue lisää

Gårds Smak Startian vuoden 2021 uusyrittäjä Vaasanseudulla

20.09.2021 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startia on valinnut Vöyriläisyritys Gårds Smak Oy:n vuoden 2021 uusyrittäjäksi Vaasan seudulla.
Lue lisää

Koko Suomi voi nyt äänestää maailman onnellisinta ihmistä

15.09.2021 | Uutiset
Toimittaja Maria Veitola vieraili elokuussa Vaasan seudulla syventyäkseen maailman onnellisimman paikan onnellisuuteen. Veitola tapasi etsintäkuulutuksen kautta löydetyt kolme vaasanseutulaista, jotka ovat ehdolla maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Vierailuista kootun Maria & maailman onnellisimmat -videosarjan perusteella jokainen voi äänestää kolmikosta mielestään onnellisinta.
Lue lisää

Energy Academy kokoaa Vaasan seudun kärkiyritykset ja korkeakoulut ainutlaatuiseen yhteistyöhön

13.09.2021 | Uutiset
Pohjoismaiden energiapääkaupungissa Vaasassa on kasvava energiaklusteri, ja uutiset akkuteollisuusalueen kehityksestä vahvistavat seudun hyviä tulevaisuuden näkymiä. Uudella korkeakoulujen ja yritysten yhteisellä Energy Academy -toimintamallilla lisätään entisestään alueen vetovoimaa opiskelijoille ja valmistuneille.
Lue lisää

Päivittyvä seuranta: Koronatilanne ja yritykset - hyödyllistä tietoa

09.09.2021 | Uutiset
Kokoamme tälle sivulle hyödyllistä tietoa koronatilanteesta alueemme yritysten näkökulmasta. Sivua päivitetään jatkuvasti.
Lue lisää

Erämaa ja luonto työpaikkana

08.09.2021 | Uutiset
Puolitoista vuotta sitten maailma muuttui, ja moni joutui yllättäen kohtaamaan uuden ja erilaisen arjen. Niinpä keväällä 2020 metsä ja luonto olivat ratkaisevassa roolissa monen suomalaisen hyvinvoinnissa, ja kiinnostus ulkoiluharrastukseen on kasvanut edelleen siitä lähtien. Erä- ja tunturiopas Fred Södergran oli vuotta aiemmin perustanut oman yrityksen, ja nyt hän odottaa innolla pääsevänsä laajentamaan liiketoimintaansa ja ratsastamaan sen suuren ulkoilukiinnostuksen aallonharjalla, joka...
Lue lisää

Yrittäjien välisillä asiakirjoilla vältetään ristiriitatilanteita

07.09.2021 | Uutiset
Osakassopimus, yhtiöjärjestys ja yhtiösopimus ovat keinoja välttää riskejä, jotka realisoituvat, jos omistajien välille syntyy ristiriitoja, muistutti asianajaja Oskar Sundback Paperit kuntoon! -luentosarjan toisessa osassa Yrittäjien väliset oikeudelliset asiakirjat. Luentosarjan järjestivät yhteistyössä Uusyrityskeskus Startia ja Asianajotoimisto Näsman & Båsk Oy.
Lue lisää