Ekorakentamisen messut Tukholmassa keräsi yleisöä

10.10.2013

Tukholmassa järjestettiin 11.–12.9.2013 jo toista kertaa ekorakentamisen messut eli ”Ekobyggmässa” . VASEKin kestävän rakentamisen projektipäällikkö Mauritz Knuts osallistui messuille yhdessä muutaman Yrkesakademin (YA!) opettajan kanssa.

Syksyn messut keräsivät selvästi enemmän huomiota kuin viime vuoden tapahtuma, ja kävijämäärä nousi reilusti ensimmäisten messujen vaatimattomista luvuista. Ruotsissa ekorakentamisen suosion kasvusta kielii tapahtuman yli 700 kävijää, noin 100 näytteilleasettajaa sekä messujen suuret pääsponsorit NCC, Siemens, Skanska ja WSP.
- Jännittävää, että nämä suuret yritykset ovat yhtäkkiä innostuneet vihreästä rakentamisesta ja korjausrakentamisesta. Esimerkiksi Skanskalla on uusia konsepteja kuten ”Vihreä ketju” ja ”Vihreä kunnostus”, joihin yritys on paketoinut vanhat palvelunsa ja kehittänyt myös uusia ratkaisuja, Knuts pohtii.


Skanskan osasto Ekorakentamisen messuilla Tukholmassa.

Uudet konseptit on kehitetty muun muassa niin kutsuttua miljoonaohjelmaa (miljonprogrammet) varten, jonka kautta 1970-luvulla rakennettujen kaupunkien lähiöiden saneeraus tapahtuu.
- Myös Skanskan uusi toimisto Väla Gårdissa on ilmastoneutraali nollaenergiatalo. Mutta ei Skanska ollut ainoa, joka suhtautui vihreään ajatteluun tosissaan, vaan kaikilla messuilla käyneillä suuryrityksillä oli samantyyppisiä konsepteja näytillä, Knuts kertoo.

Messuilla esiteltiin ratkaisuja liittyen esimerkiksi älykkäisiin taloihin, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin, kestävään kehitykseen, älykkääseen kaupunkikehitykseen, ilmastosertifioituihin taloihin, luontoystävällisiin materiaaleihin sekä älykkäisiin ja interaktiivisiin installaatioihin.

Suomalaista messukävijää ihmetytti suuri määrä tahoja, jotka myöntävät rakennusten ympäristösertifikaatteja Ruotsissa.
- Niitä oli nopeasti laskettuna viisi: Miljöbyggnad, EU GreenBuilding, BREEAM, LEED ja Svanen, mutta taitaa niitä olla vielä enemmänkin. Joku näistä tulee varmaankin tulevaisuudessa olemaan se yleisesti käytetyin, mutta tällä hetkellä markkinoilla on selvästi kova kilpailu, Knuts toteaa.

Tuotepäällikkö Michael Staffas Fiskarhedenvillan Ab:lta esittelee Ruotsin ensimmäisen kansainvälisen sertifikaatin mukaisesti rakennetun passiiviomakotitalon piirustuksia. Kuulijoina Yrkesakademin (YA!) opettajat Peter Nyman ja Daniel Ström.

Messuilla hän kiinnitti huomiota myös siihen, että esillä oli erittäin vähän ekologisia vaihtoehtoja rakennusmateriaaleille ja rakenneratkaisuille. Nähtävillä oli erityyppisiä eristeitä, levyjä ja saumausaineita, mutta esimerkiksi talojen perustuksille ei ollut materiaaleja eikä ratkaisuja tarjolla.
- Oli kuitenkin hauskaa ja jopa rohkaisevaa, että löysimme näytteilleasettajien joukosta suomalaisia yrityksiä kuten SPU ja Ruukki, Knuts huomauttaa.

Knuts toteaa, että Ruotsin rakennusmarkkinoita tulee jonkin aikaa selvästi hallitsemaan kestävät, ekologiset, energiatehokkaat ja älykkäät ratkaisut. Miten tämä vaikuttaa Suomen rakennusmarkkinoihin jää nähtäväksi.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tilitoimisto on edelleen yrittäjän tärkein kumppani

26.04.2024 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng, Convido käväisi huhtikuussa VASEKilla tapaamassa yritysneuvojia. Keskustelussa oli tilitoimistojen terveiset alkaville yrittäjille ja muille yrittäjäasiakkaille sekä tietysti yritysneuvojille. Ahlängin mukaan talousohjelmistojen viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat mullistaneet yritysten kirjanpidon:
Lue lisää

Asiantuntijaverkosto näyttää tietä markkinoinnin viidakossa

24.04.2024 | Uutiset
Markkinoinnin ja ennen kaikkea digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet ovat lähes loputtomat ja kehittyvät jatkuvasti. Yrittäjänä saatat helposti joutua tilanteeseen, jossa sinun täytyy lyhyessä ajassa rakentaa sivusto, aloittaa Google-markkinointi, luoda sisältöä kanavillesi ja paljon muuta.
Lue lisää

Kokeile ja käytä – Tekoälystä assistentti yrittäjälle

23.04.2024 | Uutiset
Tekoälyn aikakausi on alkanut, mutta mitä tekoälyllä eli AI:llä oikein tarkoitetaan? Muun muassa tätä pohdittiin 18.4. Mustasaaren kunnan, Mustasaaren yrittäjien ja VASEKin järjestämässä tekoälyyn keskittyvässä teemailtapäivässä Mustasaaren kulttuuritalolla.
Lue lisää

VASEK siisti Vaasan katuja Earth Day:n kunniaksi

23.04.2024 | Uutiset
Kansainvälistä Maan Päivää, englanniksi Earth Day, vietettiin 22.4. ja sen kunniaksi, VASEK keräsi yhteensä 12 pussia roskaa Vaasan kaduilta. Teimme hyvän teon luonnolle samalla kun saimme hyötyliikuntaa ja pääsimme keskustelemaan vastuullisuuteen liittyvistä haasteista.
Lue lisää

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää