Ilmastoasiat entistä vahvemmin esillä EnergyWeekillä

12.02.2020

EnergyWeek 19032019 Kasper Dalkarl

Vaasa EnergyWeekin järjestelyt ovat kiivaimmassa vaiheessa, sillä maaliskuun 16.–19. päivä Vaasan kaupungintalolla järjestettävän energia-alan huipputapahtuman rekisteröityminen on auennut vuoden alussa, ja paikalle odotetaan yli 4 600 osallistujaa. Neljän päivän aikana kuullaan viimeisimmät uutiset ja kiinnostavimmat uudet caset ja innovaatiot esitellään energia-alan huippuammattilaisille. EnergyWeek on merkittävä verkostoitumis- ja myyntitapahtuma niin paikallisille, kotimaisille kuin ulkomaisillekin vieraille.

– EnergyWeekillä viime vuonna oli 21 eri tapahtumaa tai seminaaria, joihin osallistui ammattilaisia 25 eri maasta. Myös tänä vuonna neljän tiiviin päivän aikana kuullaan 23 eri tilaisuudessa lukuisia huippuasiantuntijoita. Muutaman tilaisuuden ohjelmista viimeisimmät puhujavahvistukset puuttuvat, mutta silti kannattaa jo nyt tutustua ohjelmaan ja rekisteröityä, jotta varmistaa paikkansa. Viime vuonna suosituimmissa seminaareissa jouduttiin turvautumaan seisomapaikkoihin, EnergyVaasan Communications & Brand Manager Kristoffer Jansson kertoo positiivisesta ongelmasta.

EnergyWeek 2020 keskittyy tuulivoimaan, uusiutuvaan ja älykkääseen energiaan sekä kaasuenergiaan. Esille nousevat teemat ovat digitalisaatio, akkuteknologia, kiertotalous, tulevaisuuden älykkäät kaupungit, energiansääntely sekä liiketoiminta ja innovointi.

EnergyWeek käynnistyy maanantaina perinteisellä Energia- ja ympäristöseminaarilla, joka on muusta viikosta poiketen suomenkielinen vaikuttajaseminaari. Tämän vuoden seminaarissa keskitytään ilmastokriisin taklaamiseen ja hiilineutraaliuteen. Ilmasto- ja energiapoliittinen paneelikeskustelu käydään tilaisuuden päätteeksi.

– Ilmastoasiat puhuttavat tänä vuonna varmasti entistäkin enemmän, vaikka energiatehokkuus ja kestävyys ovatkin aina olleet se punainen lanka EnergyWeekillä. Kannustamme myös kaikki osallistujia etsimään sen kestävimmän liikkumistavan tulla Vaasaan, ja mikäli aikataulut vaativat lentämistä, on lentojen ilmastokompensointi kannatettavaa. Onneksi junayhteydet Vaasaan ovat mainiot, ja Ruotsista meille on vain 4,5 tunnin laivayhteys, Jansson muistuttaa ja jatkaa:

– Ja kun kerran lähtee matkaan, niin kannattaa päivän piipahduksen asemesta viipyä koko viikko nauttimassa laadukkaasta ohjelmasta ja solmimassa uusia kumppanuuksia.

EnergyWeekin ohjelmasta löytyy Match Making -tilaisuudet tiistaista torstaihin, ja tiistaina seminaarien lisäksi kannattaa tutustua yli 50 näytteilleasettajan Wind & Renewable Energy -messutapahtumaan. Keskiviikko on älykkään energian päivä, jolloin messutapahtumassa on tämän teeman näytteilleasettajia. Keskiviikkona myös jaetaan Energy & Innovation Awards -palkinnot. Torstain messutapahtuma on omistettu kaasualan yrityksille, kaasuenergiaa on luvassa myös seminaareissa.

Tutustu koko EnergyWeekin ohjelmaan

Vaasa EnergyWeek on parinkymmenen organisaation yhteistyössä järjestämä energia-alan tapahtumaviikko. Järjestelyjen pääkoordinoinnista vastaa EnergyVaasa / Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

61 yritystä myynnissä – alkaisiko sinun yrittäjäurasi valmiin yrityksen kanssa?

17.02.2020 | Uutiset
Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startiassa käy vuosittain yli 500 asiakasta, jotka suunnittelevat oman yrityksen perustamista. VASEKin omistajanvaihdosneuvonnassa autettiin viime vuonna 107 eri yritystä yrityskaupan eli yrityksen myymisen kanssa. Tällä hetkellä omistajanvaihdosasiantuntijoilla on listoillaan 61 yritystä, jotka etsivät uutta omistajaa.
Lue lisää

Hankkeet ja kaikki muut turhuudet

14.02.2020 | Uutiset
Välillä sekä minä että muut kehittämishankkeiden parissa työskentelevät saamme kuulla kommentteja hankkeiden tyhjänpäiväisyydestä tai siitä, miten rahaa laitetaan turhuuteen erilaisissa projekteissa. Ja usein kritisoija on se, joka ei – kutsuista huolimatta – koskaan osallistu hankkeen rahoituksella järjestettyihin maksuttomiin tapaamisiin, koulutuksiin, seminaareihin tai muuhun toimintaan, joka on suunniteltu juuri hänen toimialansa yrittäjiä varten.
Lue lisää

Kevytyrittäjyyden suosio näkyi myös uusyrityskeskuksissa

14.02.2020 | Uutiset
Uusyrityskeskukset palvelivat vuonna 2019 noin 14 000 yrittäjyyttä pohtivaa. Aiempien vuosien tapaan puolet heistä päätti perustaa yrityksen. Niin vastakunnallisesti kuin Vaasan seudullakin erottui erityisesti kaksi ilmiötä: kevytyrittäjyyden suosio sekä maahanmuuttajien yrittäjyysinto.
Lue lisää

Ilmastoasiat entistä vahvemmin esillä EnergyWeekillä

12.02.2020 | Uutiset
Vaasa EnergyWeekin järjestelyt ovat kiivaimmassa vaiheessa, sillä maaliskuun 16.–19. päivä Vaasan kaupungintalolla järjestettävän energia-alan huipputapahtuman rekisteröityminen on auennut vuoden alussa, ja paikalle odotetaan yli 4 600 osallistujaa.
Lue lisää

Asiakirjat, joita ei ehkä tarvitse, mutta jotka on hyvä olla olemassa

12.02.2020 | Uutiset
”Näitä pitää tarkastella kokonaisuutena” ja ”Inventaario omasta tilanteesta on hyvä tehdä” olivat toistuvia muistutuksia VASEKin, Startian ja Vaasan Yrittäjien sekä Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien järjestämässä infoillassa 11.2. jossa pureuduttiin sekä yrittäjän oman elämän tärkeisiin asiakirjoihin että yrittäjän edessä piileviin lainopillisiin sudenkuoppiin.
Lue lisää

Meri, energia, intohimo – täydellinen muisto yhteistyökumppanille

07.02.2020 | Uutiset
Mitä antaa yritysvieraalle tai yhteistyökumppanille lahjaksi? Lahja ei voi olla mitään juotavaa tai muuten lentokoneessa vaikeasti kuljetettavaa. Lahjan olisi oltava jotain, joka olisi vaasalaista ja paikallista, mutta kuitenkin ihan kaikille sopivaa. Lahja ei saisi mennä vanhaksi varastossa, sillä niitä pitää olla tietysti aina saatavilla, yllätysvieraillekin.
Lue lisää

Comtec investoi uuteen konekantaan

04.02.2020 | Uutiset
Yrityksen konekannan kehittäminen ja päivittäminen vaatii monella alalla suuria investointeja. Yrittäjä Kaj Wik, joka omistaa muun muassa Comtec SMD Technique Oy Ab:n oli viime vuonna investointiprosessin edessä ja kääntyi VASEKin puoleen saadakseen apua, kun oli aika täyttää investointitukihakemukset.
Lue lisää

Varaudu kaikkeen, laita asiakirjat kuntoon

27.01.2020 | Uutiset
Äkillinen sairaskohtaus, avioero, reklamaatiokiista asiakkaan kanssa, sukset ristissä yhtiökumppanin kanssa. Ikäviä tilanteita kaikki, eikä ikäviä tilanteita aina voi täysin välttää. Mutta niihin voi ja ehdottomasti kannattaa varautua parhaalla mahdollisella tavalla. Asiantuntijan avulla.
Lue lisää