Huolellisesti valmistautumalla omistajanvaihdokset sujuvat

15.06.2017

tarraplanssi

Yrittäjällä on usein vahva osaaminen omasta alastaan ja omista tuotteistaan, mutta liiketoimintaosaamisessa voi olla puutteita. Jos yrityksessä on omistajan- tai sukupolvenvaihdos ajankohtainen, tarvitaan sen myyntikunnon arvioimisessa useimmiten ulkopuolista neuvontaa ja käytännön toimenpiteiden koordinointia. Juuri käynnistyneessä Valmisteltu omistajanvaihdos -hankkeessa varmistetaan omistajanvaihdosten sujuminen luomalla yhteinen palvelukonsepti Pohjanmaalla toimivien kehittämisorganisaatioiden käyttöön.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta rahoituksensa saavan hankkeen toteuttavat Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK, Oy Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordia ja Kristiinankaupungin elinkeinokeskus. Huhtikuussa 2017 käynnistynyt hanke jatkuu vuoden 2019 loppuun asti.

– Tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta hyvin valmisteltujen omistajanvaihdosten merkityksestä liiketoiminnalle, niin ostajan kuin myyjänkin näkökulmasta. Haluamme saada yrittäjät aloittamaan omistajan- tai sukupolvenvaihdoksen suunnittelu ja toteutus hyvissä ajoin ennen lopullista kauppaa tai sukupolvenvaihdosta, hankkeen projektipäällikkö Sari Saarikoski VASEKilta kertoo.

– Kehittämällä omia neuvontaprosessejamme pystymme takaamaan sen, että yrittäjät saavat samanlaista, laadukasta ja osaavaa neuvontaa omistajanvaihdostilanteessaan, oli yritys sitten Vaasan, Pietarsaaren tai Kristiinankaupungin seudulta. Ja yhdessä toimimalla tieto myös niistä ”hiljaisessa” myynnissä olevista yrityksistä leviää tehokkaammin alueiden välillä, yritysneuvoja Kari Myllymäki Concordiasta kertoo ja jatkaa:

– Ja toki tulemme levittämään entistä enemmän tietoa nyt jo muutaman vuoden käytössä olleesta Pohjanmaan Yrityspörssistä, jotta useampi laittaisi sinne yrityksensä myyntiin, saisi näkyvyyttä laajemmin ja siten enemmän ostajaehdokkaita.

– Yrityksen myymisprosessi on yrittäjälle usein pitkä ja henkilökohtainen. Aikaa vievin vaihe voi olla sen selvittäminen, kuka tai ketkä ryhtyvät jatkajiksi, ja millä omistusosuuksilla, Timo Vauhkonen Kristiinankaupungin elinkeinokeskuksesta muistuttaa.

Perusteellinen valmistautuminen ja ajoissa aloitettu verosuunnittelu on erityisen tärkeää, sillä ennen omistajanvaihdosta voidaan veroseuraamuksia pienentää esimerkiksi yhtiömuodon tai yhtiösopimuksen muutoksilla, osingonjaolla tai jakautumisella.

– Omistajanvaihdos on yritykselle todellinen kehittymisen mahdollisuus, ja sitä pitäisi korostaa jatkajien houkuttelussa. Olemassa olevan yrityksen ostaminen on oiva tapa ryhtyä yrittäjäksi! kokenut omistajanvaihdoksiin erikoistunut yritysneuvoja Kjell Nydahl muistuttaa.

Nydahl tulee hankkeen aikana toimimaan kaikkien kolmen organisaation yritysneuvojien mentorina omistajan- ja sukupolvenvaihdosneuvonnassa. Hän jakaa monivuotisen kokemuksen tuomaa osaamistaan, ja yhdessä organisaatiot luovat toimintamallit siitä, miten erilaisissa tilanteissa edetään suunnitelmallisesti ja huolellisesti valmistautuen.

Tietoa omistajan- ja sukupolvenvaihdoksista jaetaan yrityksille muun muassa säännöllisesti järjestettävissä omistajanvaihdosseminaareissa. Ensimmäinen seminaari on 31.10. Vaasassa, seuraavat vuoden 2018 puolella Pietarsaaressa ja Kristiinankaupungissa.

Lisätietoja

[contact_member,name=Sari Saarikoski,id=17,details=Name]

Kari Myllymäki, Oy Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordia, 010 239 7555
Timo Vauhkonen, Kristiinankaupungin elinkeinokeskus, 040 5073342



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tilitoimisto on edelleen yrittäjän tärkein kumppani

26.04.2024 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng, Convido käväisi huhtikuussa VASEKilla tapaamassa yritysneuvojia. Keskustelussa oli tilitoimistojen terveiset alkaville yrittäjille ja muille yrittäjäasiakkaille sekä tietysti yritysneuvojille. Ahlängin mukaan talousohjelmistojen viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat mullistaneet yritysten kirjanpidon:
Lue lisää

Asiantuntijaverkosto näyttää tietä markkinoinnin viidakossa

24.04.2024 | Uutiset
Markkinoinnin ja ennen kaikkea digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet ovat lähes loputtomat ja kehittyvät jatkuvasti. Yrittäjänä saatat helposti joutua tilanteeseen, jossa sinun täytyy lyhyessä ajassa rakentaa sivusto, aloittaa Google-markkinointi, luoda sisältöä kanavillesi ja paljon muuta.
Lue lisää

Kokeile ja käytä – Tekoälystä assistentti yrittäjälle

23.04.2024 | Uutiset
Tekoälyn aikakausi on alkanut, mutta mitä tekoälyllä eli AI:llä oikein tarkoitetaan? Muun muassa tätä pohdittiin 18.4. Mustasaaren kunnan, Mustasaaren yrittäjien ja VASEKin järjestämässä tekoälyyn keskittyvässä teemailtapäivässä Mustasaaren kulttuuritalolla.
Lue lisää

VASEK siisti Vaasan katuja Earth Day:n kunniaksi

23.04.2024 | Uutiset
Kansainvälistä Maan Päivää, englanniksi Earth Day, vietettiin 22.4. ja sen kunniaksi, VASEK keräsi yhteensä 12 pussia roskaa Vaasan kaduilta. Teimme hyvän teon luonnolle samalla kun saimme hyötyliikuntaa ja pääsimme keskustelemaan vastuullisuuteen liittyvistä haasteista.
Lue lisää

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää