Tilastotietoa Vaasan seudusta – tuoretta tietoa kaikkien käyttöön

26.02.2021

Oinen VaasaVaasanseudun Kehitys Oy VASEK on julkaissut sivuillaan tietopalvelun, johon on kerätty tärkeimpiä Vaasan seutua kuvaavia tilastoja väestöön, työllisyyteen, yritystoimintaan ja aluetalouteen sekä alueen vetovoimaan liittyen.

Kehitysjohtaja Riitta Björkenheim kertoo, että seudusta kertovat tilastot tulevat todelliseen tarpeeseen:

– Vaasan seutua koskevia tilastotietoja on aikaisemmin jouduttu keräämään eri lähteistä, mutta nyt saamme tärkeimmät tilastot samasta paikasta. Ja lisäksi tilastot ovat niin ajantasaisia kuin on ylipäätään mahdollista saada.  

Vaasan kaupungin strategia- ja hankesuunnittelija Maria Backman muistuttaa, että samat tilastotiedot löytyvät myös vaasa.fi -osoitteesta.

– Tietopalvelusta voi ladata tilastot itselleen myös pdf-muodossa, PowerPoint-esityksenä tai kuvana. Tilastot päivittyvät palveluun automaattisesti aina sen mukaan, miten tiedon tarjoajat julkaisevat päivitetyt tilastot.  

 – Vaasan seutu kuuluu maamme menestyvimpiin alueisiin. Olemme joihinkin tilastoihin valinneet muutaman mielenkiintoisen verrokkikaupungin, joiden perusteella voimme asemoida itsemme analysoidessamme tilastoja. Tilastoista ilmenee ja konkretisoituu monia mielenkiintoisia seikkoja, kuten merkittävän korkeakoulukaupungin vuosittainen syklinen muuttoliike, VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback toteaa.

Nyt julkaistun tietopalvelun on toteuttanut VASEK yhteistyössä Vaasan kaupungin ja aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kanssa. 

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Johnson Matthey valitsi Vaasan kestävän akkumateriaalitehtaan sijoituspaikaksi

19.04.2021 | Uutiset
Vaasan kaupunki ja Johnson Matthey ovat allekirjoittaneet yhteisen aiesopimuksen. Brittiläinen akkuarvoketjutoimija on aloittanut alkuvaiheen suunnittelun tehtaan rakentamiseksi Vaasaan. Tehtaan on tarkoitus olla toiminnassa vuonna 2024.
Lue lisää

VASEKin yhtiökokous ei tuonut suuria muutoksia hallituksen kokoonpanoon

15.04.2021 | Uutiset
Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 15.4.2021 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Vastuullisuus vaatii valintoja – hankkeesta tukea matkailuyritysten vastuullisuustyöhön

14.04.2021 | Uutiset
Lähes 50 Rannikko-Pohjanmaan alueen matkailuun jollain tavoin sidoksissa olevaa toimijaa kokoontui pääsiäisviikolla kahteen puolipäiväiseen valmennustapahtumaan oppimaan lisää kestävästä matkailusta ja Visit Finlandin Sustainable Tourism Finland (STF) -ohjelmasta. Kestävä Pohjanmaa -hankkeen tiimoilta järjestetyt, varsin ajankohtaiset tilaisuudet kiinnostivat niin yrittäjiä kuin yrityskehittäjiä aina Pietarsaaresta Kristiinankaupunkiin.
Lue lisää

Päivittyvä seuranta: Koronatilanne ja yritykset - hyödyllistä tietoa

13.04.2021 | Uutiset
Kokoamme tälle sivulle hyödyllistä tietoa koronatilanteesta alueemme yritysten näkökulmasta. Sivua päivitetään jatkuvasti.
Lue lisää

Kvarken Portsin horisontissa paistaa aurinko – ”Tänä keväänä tapahtuu jännittäviä asioita”

12.04.2021 | Uutiset
Vaasan ja Uumajan yhteisomisteisessa satamayhtiö Kvarken Portsissa eletään jännittäviä aikoja. Uuden matkustaja-aluksen, Aurora Botnian, valmistuminen lähestyy ja muutenkin tulevaisuus näyttää valoisalta.
Lue lisää

Omistajanvaihdos voi yllättää raskaudellaan – Valmistaudu ajoissa myös henkisesti

09.04.2021 | Uutiset
Kun yrittäjä on luopumassa yrityksestään tai lähtemässä uudelle uralle ostamansa yrityksen parissa tai perheyrityksen jatkajana, on kyseessä suuri muutos, joka tuo mukanaan paljon töitä, mutta myös paljon työstettävää henkisellä puolella.
Lue lisää

Uudet oppaat yrityksen omistajanvaihdosten kaikille osapuolille

08.04.2021 | Uutiset
Valmisteltu omistajanvaihdos -hanke, jota toteuttavat VASEK, Concordia ja Kristiinankaupungin elinkeinokeskus, on julkaissut neljän oppaan sarjan omistajanvaihdosten eri osapuolille.
Lue lisää

Pandemia antoi Emelien yritykselle vauhdikkaan alun

07.04.2021 | Uutiset
Yrittäjäperheessä kasvanut maalari ja sisustaja Emelie Sandelin piti selvänä, ettei hänestä tule koskaan yrittäjää. Oltuaan seitsemän vuotta työntekijänä ajatukset oman itsensä pomona olemisesta kuitenkin vahvistuivat, ja ystävien ja työnantajien kannustuksen jälkeen Emelie arvioi uudelleen aikaisempaa päätöstään.
Lue lisää