Vaasan sairaanhoitopiirissä epidemia kiihtyy edelleen – Yrittäjä, tutustu uusiin suosituksiin

04.10.2020

Maskisuositus

VASEK välittää Pohjanmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän pyynnöstä alla olevan viestin:

Sairaanhoitopiiri antoi sunnuntaina uusia suosituksia koskien muun muassa toisen asteen oppilaitoksien ja korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen kahdeksi viikoksi. Lisäksi muistutetaan kasvomaskien käytöstä ja riittävistä turvaväleistä. Kotiin on edelleen syytä jäädä, jos on vähäisiäkin oireita.

– Muistutamme aiemmasta linjauksesta: Pohjanmaan alueen asukkaille, noin 15 ikävuodesta ylöspäin, annetaan vahva suositus käyttää kasvomaskia aina asioidessa julkisissa tiloissa kodin ulkopuolella. Suuria väkijoukkoja on syytä välttää ja toisiin ihmisiin tulee pyrkiä pitämään riittävä 1–2 metrin turvaetäisyys, Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen toteaa.

Toivomuksena on myös, että kauppojen ja muiden yleisten tilojen omistajat ja palveluiden tarjoajat edellyttävät työsuojelullisista syistä henkilöstöltään ja asiakkailtaan kasvomaskin käyttöä. Lisäksi tulee varmistaa, että kaikissa tilanteissa noudatetaan 1–2 metrin turvavälejä. 



‹ Siirry "Tiedotteet"-sivulle