Suomessa on yhteensä yli 330 000 yrittäjää. Tuoreimman pk-yritysbarometrin (2/2024) mukaan kahden seuraavan vuoden aikana omistajanvaihdos on suunnitelmien mukaan edessä 15 prosentilla yrityksistä. Pk-yrityksistä yhdeksän prosenttia on kiinnostunut ostamaan yrityksen tai liiketoiminnan seuraavan kahden vuoden aikana.

Vaikka yritystoiminnasta luopuminen tai eläkkeelle siirtyminen olisikin suunnitelmissa vasta kaukana tulevaisuudessa, kannattaa kuitenkin suoda pieni ajatus asialle. Päätös lopettaa yrittäjänä toimiminen ei välttämättä tarkoita, että yrityksen toiminnan pitäisi lakata. Omistajan- tai sukupolvenvaihdos antaa mahdollisuuden säilyttää yrityksen saavutukset myös tulevaisuudessa.

Valmistelujen ajoissa aloittaminen tuo lisäaikaa yrityksesi myyntikuntoon virittämiseen ja eri vaihtoehtojen punnitsemiseen. Omistajan- ja sukupolvenvaihdoksiin ei ole olemassa malliratkaisuja, mutta apua on aina saatavilla. On myös hyvä keskustella vaihdoksen jo läpikäyneiden yrittäjien kanssa, joilla on kokemusta ja kontakteja annettavanaan.

Me autamme sinua yrityksesi myymisessä ja myös yrityksen ostamisessa, maksutta ja luottamuksella! Autamme sinua varmistamaan yrityksesi sujuvan siirtymän uudelle omistajalle.

Jos yritykselle ei kuitenkaan löydy jatkajaa, toiminta on jatkuvasti tappiollista, on yrityksen hallittu alasajo myös vaihtoehto. Olemme apunasi myös siinä tilanteessa.

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja aloita yrityksesi omistajanvaihdosprosessi jo tänään!

 

1H6A2580
Yritysneuvoja
Antti Alasaari

- Toimivat yritykset, omistajanvaihdokset
- Aluevastuu: Laihia, Isokyrö

1H6A2546
Yrityspalvelujohtaja
Kjell Nydahl

- Omistajanvaihdokset, toimivat yritykset
- Aluevastuu: Korsnäs

1H6A2687
Yritysneuvoja
Olav Nylund

- Toimivat yritykset, aloittavat yrittäjät, omistajanvaihdokset
- Aluevastuu: Maalahti, Vöyri

1H6A2086
Myymässä yritystä? Pyydä yritysneuvojalta alennuskoodi!

Jos olet myymässä yritystäsi ja harkitset Yrityspörssi-ilmoituksen tekemistä, varaa aika omistajanvaihdosneuvontaan! Saat yritysneuvojaltasi alennuskoodin, jolla saat 30 euron alennuksen ilmoituksestasi. 

 

1H6A2822
Ostamassa yritystä?

Harkitsetko yrityksen ostamista? Yrityspörssistä löydät julkisessa myynnissä olevat kohteet. Tämän lisäksi löytyy myös hiljaisessa myynnissä olevia yrityksiä. Varaa aika omistajanvaihdosneuvontaan niin kerromme lisää tällä hetkellä myynnissä olevista yrityksistä.

 

linkedin sales solutions 46bom4lObsA unsplash pien
Ostrobothnian Business Transfers -hanke

Hankkeessa on tavoitteena hyödyntää entistä paremmin omistajanvaihdosta yrityksen kasvun tukena. Tarkoituksena on kehittää ja testata työkaluja, jotka osoittavat, miten omistajanvaihdos voi edistää yrityksen kasvua. Testit suoritetaan työpajojen muodossa, jotka toteutetaan yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa.