Vaasan ekosysteemisopimuksella edistetään niin kansallista kuin alueellistakin vihreää siirtymää

13.05.2022


VASEK piktogrammi kattely RGBVaasan seudulla on jo pitkään tehty laajaa yhteistyötä ekosysteemimallin mukaisesti, mutta nyt vuosien 2021–2027 ajalle ulottuvan Ekosysteemisopimuksen mukaisesti yliopistokaupunkien kanssa luotiin erilliset sopimukset. Sopimukset koskevat julkisen ja yksityisen TKI-rahoituksen strategista kohdentamista globaalisti kilpailukykyisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Sopimuksilla kehitetään innovaatiotoiminnan tiiviitä yhteistoimintaverkostoja ja lisätään TKI-toiminnan vaikuttavuutta.

Ekosysteemisopimuksen toteuttamisessa liikkeelle lähdettiin ensimmäisen vuoden aikana kansallisella rahoituksella, ja panostettiin GigaVaasa- ja EnergySampo -kehittämiskokonaisuuksiin. Vuosi 2021 meni pitkälti koordinointiin ja toiminnan käynnistämiseen, vuoden 2022 aikana päästään etenemään toteuttamisvaiheeseen ja avaamaan ensimmäisiä hankehakuja.

– Vaasa ja koko seutu on juuri nyt kansallisestikin erittäin mielenkiintoinen osana vihreää siirtymää ja sekä kansallisesti että seudullisesti merkittävien päästöttömien energiaratkaisujen toimenpiteitä. Työ- ja elinkeinoministeriön rahoituksella päästää toteuttamaan mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Nyt on hyvä aika yritysten kartoittaa kehitystarpeitaan ja hakea ekosysteemin kautta lisäarvoa ja lähteä mukaan, Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry kertoo.

– Nyt kun vihdoin päästään kunnolla liikkeelle, voimme viedä eteenpäin seudun tärkeimpiä hankkeita liittyen uusiin kestäviin teknologioihin ja kestävään kaupunkiin sekä panostaa vahvemmin EU-rahoituksen hakemiseen seudulle, VASEKin kehitysjohtaja Riitta Björkenheim kannustaa.

– Toukokuussa avautuu ensimmäinen ekosysteemisopimuksiin liittyvä EAKR-hankehaku. Haettavana on noin 900 000 euroa hankerahaa hankkeille, joissa keskitytään ekosysteemisopimuksen kärkiteemoihin, kertoo strategia- ja hankesuunnittelija Maria Backman Vaasan kaupungilta.

Mikä Ekosysteemisopimus?

  • Vaasan kaupungin allekirjoittama innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus työ- ja elinkeinoministeriön kanssa Innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimus Vaasa
  • Ekosysteemi on yhteistyömalli, joka tuo yhteen yritykset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, rahoittajat ja muut TKI-toiminnan sidosryhmät vauhdittamaan innovaatioita, uutta liiketoimintaa ja uusia ratkaisuja asukkaiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Se tarjoaa esimerkiksi ainutlaatuisia pilotointi- ja testiympäristöjä tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Ekosysteemisopimukset - Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi)
  • Sopimus koskee vuosia 2021–2027
  • Vaasan lisäksi mukana ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Rovaniemi, Joensuu, Kuopio, Jyväskylä, Lappeenranta, Lahti, Pori, Seinäjoki, Mikkeli, Kajaani ja Kokkola.
  • Ekosysteemisopimukset mahdollistavat kaupunkien ja valtion aiempaa tiiviimmän yhteistyön tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden tukemiseksi.
  • Ekosysteemisopimuksen tarkoituksena on myös saada alueelle lisää EU-rahaa erilaisiin kehityshankkeisiin ja investointeihin.
  • Vaasassa strategisina kumppaneina Vaasan kaupungin, Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin ja Teknologiakeskus Merinovan lisäksi ovat Pohjanmaan liitto, Team Finland -verkosto sekä seudun korkeakoulut ja elinkeinoelämä.

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Haemme: Rakennus- ja infra-alan projektipäällikkö

08.05.2024 | Uutiset
Etsimme nyt vahvaa osaajaa aluekehitys- ja yrityskehitystehtäviin. Projektipäällikkönä tulet työskentelemään rakennus- ja infra-alan alueellisten kehityshankkeiden toteuttajana sekä rakennetun ympäristön energiatehokkuuden edistämisessä. Tämä sisältää mm. Regional Network towards Sustainable Construction 2025 -kehitystyön johtamisen yhdessä sidosryhmiemme kanssa.
Lue lisää

Tilitoimisto on edelleen yrittäjän tärkein kumppani

26.04.2024 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng, Convido käväisi huhtikuussa VASEKilla tapaamassa yritysneuvojia. Keskustelussa oli tilitoimistojen terveiset alkaville yrittäjille ja muille yrittäjäasiakkaille sekä tietysti yritysneuvojille. Ahlängin mukaan talousohjelmistojen viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat mullistaneet yritysten kirjanpidon:
Lue lisää

Asiantuntijaverkosto näyttää tietä markkinoinnin viidakossa

24.04.2024 | Uutiset
Markkinoinnin ja ennen kaikkea digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet ovat lähes loputtomat ja kehittyvät jatkuvasti. Yrittäjänä saatat helposti joutua tilanteeseen, jossa sinun täytyy lyhyessä ajassa rakentaa sivusto, aloittaa Google-markkinointi, luoda sisältöä kanavillesi ja paljon muuta.
Lue lisää

Kokeile ja käytä – Tekoälystä assistentti yrittäjälle

23.04.2024 | Uutiset
Tekoälyn aikakausi on alkanut, mutta mitä tekoälyllä eli AI:llä oikein tarkoitetaan? Muun muassa tätä pohdittiin 18.4. Mustasaaren kunnan, Mustasaaren yrittäjien ja VASEKin järjestämässä tekoälyyn keskittyvässä teemailtapäivässä Mustasaaren kulttuuritalolla.
Lue lisää

VASEK siisti Vaasan katuja Earth Day:n kunniaksi

23.04.2024 | Uutiset
Kansainvälistä Maan Päivää, englanniksi Earth Day, vietettiin 22.4. ja sen kunniaksi, VASEK keräsi yhteensä 12 pussia roskaa Vaasan kaduilta. Teimme hyvän teon luonnolle samalla kun saimme hyötyliikuntaa ja pääsimme keskustelemaan vastuullisuuteen liittyvistä haasteista.
Lue lisää

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää