Uutiset

Kokemus auttaa – kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta

23.9.2026
-

Yrittäjänä olet varmasti tottunut ratkaisemaan asioita paljon itse. Mutta entä jos joskus paras ratkaisu löytyykin siitä, että pysähdyt hetkeksi ja keskustelet tilanteestasi yrityskummin kanssa?

Yrityskummi kuvituskuva kuva tehty tekoalylla


Miltä kuulostaisi, jos voisit keskustella yrityksesi tilanteesta ihmisen kanssa, joka on itse ollut vastaavassa tilanteessa?

Yrityskummi tuo keskusteluun kokemusta, näkemystä ja ulkopuolisen näkökulman. Yrityskummien joukossa on yrittäjiä ja yritysjohtajia, sekä asiantuntijatehtävissä toimineita kokeneita toimialaosaajia, joilla on käytännön kokemusta pienistä yrityksistä aina kansainvälisiin ja globaaleihin vientiyrityksiin.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla kasvuyrityksen johtaja saadaksesi kummista hyötyä. Yrityskummi voi olla yhtä lailla yksinyrittäjän keskustelukumppani kuin työnantajayrittäjän sparraaja. Voitte pohtia yhdessä esimerkiksi myyntiä, hinnoittelua, investointeja, henkilöstöä, kasvua, kansainvälistymistä tai yrityksen tulevaa suuntaa.

Parasta on, että sinun ei tarvitse tulla tapaamiseen valmiin suunnitelman kanssa. Riittää, että haluat kehittää yritystäsi, kaipaat toista näkökulmaa tai sinulla on asia, jota haluaisit pohtia yrityskummin kanssa.

Jos yrityksesi seuraava askel on vielä vähän epävarmaa, kannattaa kokeilla, mitä tapahtuu, kun saat rinnallesi keskustelukumppanin, joka voi auttaa sinua suunnitelmissasi eteenpäin.

Yksi keskustelu voi avata kokonaan uuden näkökulman yrityksesi tilanteeseen.

Mentorointi on yrittäjälle maksutonta ja yrityksesi toimialalla ei ole meille väliä. Sinun ei myöskään tarvitse kuulua yrittäjäjärjestöön saadaksesi palveluamme, vaan palvelumme on avointa kaikille yrittäjille. Mentorintikeskusteluja käymme suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Kysy lisää:

 

Teksti ja kuva: Yrityskummit. Kuva on tehty tekoälyllä.

Tagit: