VASEK kestävällä tiellä

10.06.2022

kollaasi2Iloiset testaajat

VASEK sai strategiansa mukaisesti vuoden 2021 lopussa valmiiksi vastuullisuussuunnitelmansa. VASEKin vastuullisuustyöryhmän johdolla koko henkilöstö osallistettiin keväällä 2021 valitsemaan omalle organisaatiolle kolme päätavoitetta sekä niiden alatavoitteet YK:n kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta (Agenda 2030). Yhdessä päätettiin sitoutua noudattamaan jokapäiväisessä arjessa ja valinnoissa sukupuolten tasa-arvoa, eriarvoisuuden vähentämistä ja vastuullista kuluttamista koskevia tavoitteita.

Mikään teko ei ole liian pieni

Liikkeelle päätettiin lähteä pienistä, vastuullisista teoista. Koska VASEKin toimisto sijaitsee keskustassa, voidaan hyvin käyttää entistä enemmän ilmastoystävällisempiä ja ekologisempia kulkuvälineitä lyhyillä siirtymillä esimerkiksi kokouksista toiseen. VASEKin väki tarttuikin tuumasta toimeen ja kokoontui eräänä aurinkoisena aamuna tutustumaan sähköpotkulautoihin. Vaikka potkulauta oli ulkonäöltään tuttu, oli monelle sen käyttö kuitenkin vielä vierasta. Kokeilun jälkeen kynnys käyttää lautaa on matalampi, joten Vaasassa saattaa tulevana kesänä viilettää useampi VASEKilainen.

Perinteinen pyörä (joko sähköllä tai ilman) on myös aina hyvä vaihtoehto, jota ei sovi unohtaa. Vaasan kaupunki on osaltaan edesauttamassa pyöräilyn mahdollistamista toimimalla esimerkkityönantajana ja kokoamalla Vaasan kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman. VASEKilla on tätä tavoitetta varten kohennettu pukuhuone- ja suihkutiloja ja myös pyörien turvallinen pysäköintimahdollisuus on suunnitelmissa.

Rajattu OlavYritysneuvoja Olav Nylund näyttää VASEKilaisille mallia työmatkapyöräilyssä

Tärkeää kaikille - sekä kuluttajille että yrityksille

Eduskunta hyväksyi uuden ilmastolain 25.5.2022. Tavoitteena on, että Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Päästövähennystoimet saattavat edellyttää uusia investointeja tai hankintoja, joten sekä yritysten että kuluttajien kannattaa varautua kustannuksiin. Lain vaikutukset yritystoimintaan riippuvat yrityksen toimialasta, liiketoimintamallista sekä ilmastotoimien toteuttamistavoista. Energia- ja liikennesektorilla vaikutukset ovat luonnollisesti merkittävimmät. Vähäpäästöisten tuotteiden kysynnän kasvu voi toisaalta lisätä yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia puhtaiden ratkaisujen osalta.

Tulevaisuudessa on siis entistä tärkeämpää huomioida toimintansa taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset. Suomen Uusyrityskeskukset ry:n sivuilta voi lukea yritysneuvojan TOP3 vinkit vastuulliseen yrittämiseen.

Vastuullisuusarvojen siirtämiseksi käytäntöön VASEK viestii sisäisesti siitä, miten toimia kestävämmin ja vastuullisemmin työpäivien aikana. Tämä voi koskea sekä pieniä muutoksia että kattavampia toimenpiteitä, jotka edistävät kestävää kehitystä. Selkeällä ja aktiivisella arvoviestinnällä sekä konkreettisilla toimilla toivomme, että yhteisen vastuun merkitys kestävästä tulevaisuudesta saavuttaa myös muut yritykset ja yksilöt laajemmalla tasolla. VASEK kannustaa kaikkia Vaasan alueen yrityksiä ja asukkaita ajamaan aktiivisesti kestävään kehityksen siirtymistä ja levittämään viestiä eteenpäin. Yhdessä saamme aikaan tarvittavan muutoksen.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Haemme: Rakennus- ja infra-alan projektipäällikkö

08.05.2024 | Uutiset
Etsimme nyt vahvaa osaajaa aluekehitys- ja yrityskehitystehtäviin. Projektipäällikkönä tulet työskentelemään rakennus- ja infra-alan alueellisten kehityshankkeiden toteuttajana sekä rakennetun ympäristön energiatehokkuuden edistämisessä. Tämä sisältää mm. Regional Network towards Sustainable Construction 2025 -kehitystyön johtamisen yhdessä sidosryhmiemme kanssa.
Lue lisää

Tilitoimisto on edelleen yrittäjän tärkein kumppani

26.04.2024 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng, Convido käväisi huhtikuussa VASEKilla tapaamassa yritysneuvojia. Keskustelussa oli tilitoimistojen terveiset alkaville yrittäjille ja muille yrittäjäasiakkaille sekä tietysti yritysneuvojille. Ahlängin mukaan talousohjelmistojen viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat mullistaneet yritysten kirjanpidon:
Lue lisää

Asiantuntijaverkosto näyttää tietä markkinoinnin viidakossa

24.04.2024 | Uutiset
Markkinoinnin ja ennen kaikkea digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet ovat lähes loputtomat ja kehittyvät jatkuvasti. Yrittäjänä saatat helposti joutua tilanteeseen, jossa sinun täytyy lyhyessä ajassa rakentaa sivusto, aloittaa Google-markkinointi, luoda sisältöä kanavillesi ja paljon muuta.
Lue lisää

Kokeile ja käytä – Tekoälystä assistentti yrittäjälle

23.04.2024 | Uutiset
Tekoälyn aikakausi on alkanut, mutta mitä tekoälyllä eli AI:llä oikein tarkoitetaan? Muun muassa tätä pohdittiin 18.4. Mustasaaren kunnan, Mustasaaren yrittäjien ja VASEKin järjestämässä tekoälyyn keskittyvässä teemailtapäivässä Mustasaaren kulttuuritalolla.
Lue lisää

VASEK siisti Vaasan katuja Earth Day:n kunniaksi

23.04.2024 | Uutiset
Kansainvälistä Maan Päivää, englanniksi Earth Day, vietettiin 22.4. ja sen kunniaksi, VASEK keräsi yhteensä 12 pussia roskaa Vaasan kaduilta. Teimme hyvän teon luonnolle samalla kun saimme hyötyliikuntaa ja pääsimme keskustelemaan vastuullisuuteen liittyvistä haasteista.
Lue lisää

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää