Pohjanmaa matkalla muutokseen -kestävän kehityksen ja kiertotalouden tiekartta työkalu yrityksille

24.02.2021

Tiekartta kansi ThumbnailCERM-hankkeen toimijat Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK, Oy Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordia, Dynamo Närpes ja Kristiinankaupungin elinkeinokeskus ovat julkaisseet yli 80-sivuisen tiekartan auttamaan yrityksiä viemään yritystään ja toimintaansa kohti kiertotaloutta ja kestävyyttä.

Pohjanmaa matkalla muutokseen – Kestävän kehityksen ja kiertotalouden tiekartta sisältää käytännön esimerkkejä, joiden avulla yritys voi aloittaa oman kestävyystyönsä ja kehittää kestävyysajatteluaan. Oppaassa esitellyt esimerkit pohjaavat viimeisimpiin tutkimuksiin ja vallitseviin trendeihin sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Tiekartan konkreettiset muistilistat ja ohjeet tekevät helpommaksi sekä pienten että suurten yritysten muutoksen kohti kestävämpää liiketoimintaa.

– Yritykset ja alueet, jotka uskaltavat toimia edelläkävijöinä siirtymisessä kestäviin ratkaisuihin usein myös palkitaan suurimmalla kasvulla. Yritys voi haluta toimia kestävästi monestakin eri syystä, mutta varmaa on, että kestävyysajattelu on tullut jäädäkseen, ja kaikilta yrityksiltä vaaditaan muutoksia, jotta Suomen hiilineutraaliustavoite saavutetaan vuoteen 2035 mennessä, projektipäällikkö Göran Östberg VASEKilta muistuttaa.

Työryhmä painottaa, että tiekartta tuo näkyväksi kiertotalouden mahdollisuudet Pohjanmaalla. Tiekartassa kuvaillaan trendejä ja syitä, miksi kestävyystyö on välttämätöntä.

– Viimeisten viiden vuosikymmenen aikana materiaalien kierrätys on kolminkertaistunut. Kiertotaloudessa resurssit säilyvät yhteiskunnan kierrossa sen sijaan, että niistä tulisi jätettä. Eli resursseja käytetään uudelleen niin pitkälle ja niin kauan kuin mahdollista. Tuote joko käytetään uudelleen tai siitä tulee uusien tuotteiden materiaalia. Kiertotalous vähentää tuotteiden ympäristövaikutuksia ja antaa monia mahdollisuuksia yrityksille kaikilla toimialoilla, projektipäällikkö Rasmus Hautala vakuuttaa.

– Kestävyysajattelussa on kyse pitkän aikavälin strategiasta. Yritysten on ennakoitava tulevaa, jos ne haluavat pysyä markkinoilla myös kymmenen vuoden kuluttua. Kun edetään kohti kestävää, kiertotalouteen nojaavaa toimintaa järjestelmällisesti ja pienin askelin, huomaa yritys pian olevansa myös tehokkaampi, kilpailukykyisempi ja kiinnostavampi sekä asiakkaiden että yhteistyökumppaneiden silmissä, projektipäällikkö Tomas Knuts Concordiasta painottaa.

Kiertotalouden mukaiset kestävät liiketoimintamallit tuovat yritykselle muun muassa rahallista säästöä, kasvavan kysynnän, vahvemman tavaramerkin, uusia yhteistyömahdollisuuksia ja vähemmän ympäristöriskejä. Pohjanmaa matkalla muutokseen – Kestävän kehityksen ja kiertotalouden tiekartta tarjoaa yrityksille selkeät toimintaohjeet ja etenemisjärjestyksen, työkalut suunnitella etenemisen kohti kestävää toimintaa juuri yrityksen omista lähtökohdista.

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Haemme: Rakennus- ja infra-alan projektipäällikkö

08.05.2024 | Uutiset
Etsimme nyt vahvaa osaajaa aluekehitys- ja yrityskehitystehtäviin. Projektipäällikkönä tulet työskentelemään rakennus- ja infra-alan alueellisten kehityshankkeiden toteuttajana sekä rakennetun ympäristön energiatehokkuuden edistämisessä. Tämä sisältää mm. Regional Network towards Sustainable Construction 2025 -kehitystyön johtamisen yhdessä sidosryhmiemme kanssa.
Lue lisää

Tilitoimisto on edelleen yrittäjän tärkein kumppani

26.04.2024 | Uutiset
Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng, Convido käväisi huhtikuussa VASEKilla tapaamassa yritysneuvojia. Keskustelussa oli tilitoimistojen terveiset alkaville yrittäjille ja muille yrittäjäasiakkaille sekä tietysti yritysneuvojille. Ahlängin mukaan talousohjelmistojen viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat mullistaneet yritysten kirjanpidon:
Lue lisää

Asiantuntijaverkosto näyttää tietä markkinoinnin viidakossa

24.04.2024 | Uutiset
Markkinoinnin ja ennen kaikkea digitaalisen markkinoinnin mahdollisuudet ovat lähes loputtomat ja kehittyvät jatkuvasti. Yrittäjänä saatat helposti joutua tilanteeseen, jossa sinun täytyy lyhyessä ajassa rakentaa sivusto, aloittaa Google-markkinointi, luoda sisältöä kanavillesi ja paljon muuta.
Lue lisää

Kokeile ja käytä – Tekoälystä assistentti yrittäjälle

23.04.2024 | Uutiset
Tekoälyn aikakausi on alkanut, mutta mitä tekoälyllä eli AI:llä oikein tarkoitetaan? Muun muassa tätä pohdittiin 18.4. Mustasaaren kunnan, Mustasaaren yrittäjien ja VASEKin järjestämässä tekoälyyn keskittyvässä teemailtapäivässä Mustasaaren kulttuuritalolla.
Lue lisää

VASEK siisti Vaasan katuja Earth Day:n kunniaksi

23.04.2024 | Uutiset
Kansainvälistä Maan Päivää, englanniksi Earth Day, vietettiin 22.4. ja sen kunniaksi, VASEK keräsi yhteensä 12 pussia roskaa Vaasan kaduilta. Teimme hyvän teon luonnolle samalla kun saimme hyötyliikuntaa ja pääsimme keskustelemaan vastuullisuuteen liittyvistä haasteista.
Lue lisää

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää