Inger Aaltonen aloittaa VASEKin yritysneuvojana
VASEKin yrityspalveluiden tiimi vahvistuu, kun Inger Aaltonen aloittaa yritysneuvojana 2.11.2026. Yhtiössä avoinna ollutta tehtävää haki 41 henkilöä, joista 9 kutsuttiin haastatteluun.
Inger Aaltosella on monipuolinen kokemus liiketoiminnasta, yrittäjyydestä ja yritysten kehittämisestä. Viimeiset viisi vuotta hän on toiminut Hanken & SSE Executive Educationissa liiketoimintajohtajana. Tätä ennen hän on toiminut pitkään yrittäjänä sekä Nuori yrittäjyys -toiminnassa paikallisella ja kansallisella tasolla.
– Inger tuo VASEKin yrityspalveluasiakkaiden käyttöön vahvaa liiketoimintaosaamista ja monipuolista kokemusta yrittäjyydestä ja yritysten kehittämisestä erilaisissa vaiheissa. Hänen vahva toimialueemme yritystuntemus, kielitaito ja laaja sidosryhmäverkosto muodostavat vankan pohjan tarttua heti käytännön asioihin, VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback toteaa.
VASEKin yrityspalveluissa ja Uusyrityskeskus Startiassa Aaltonen neuvoo sekä yrittäjyyttä suunnittelevia ja yritystoimintaansa aloittavia että jo toiminnassa olevia yrityksiä.
Lisäksi hän työskentelee 50 prosentin työajalla BRIDGE-hankkeessa (Business Resilience Initiative for Development & Growth Ecosystems) vuosina 2026–2029.
VASEK on käynnistänyt yhteistyön Vaasan seudun, Uumajan, Skellefteån, Pietarsaaren seudun ja Kristiinankaupungin välillä. Yhteistyön tavoitteena on auttaa yrityksiä varautumaan geopoliittisiin ja logistisiin riskeihin sekä kehittämään toimitusketjujaan lähialueella.
BRIDGE-hankkeessa edistetään alueiden välistä yritysyhteistyötä ja luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Samalla pyritään vähentämään globaalien epävarmuuksien vaikutuksia yritysten toimintaan.
– VASEKilla on tärkeänä tehtävä vahvistaa Vaasan seudun kilpailukykyä, ja odotankin innolla, että pääsen edistämään alueen kehitystä yhdessä VASEKin yhteistyöverkoston ja kokeneiden kollegoideni kanssa. Erittäin tärkeä osa tätä työtä on yritysneuvonta, joka auttaa yrityksiä kehittämään ja ylläpitämään menestyksekästä toimintaa. BRIDGE-hankkeen kautta vahvistamme myös pienten ja keskisuurten yritysten muutosvalmiutta ja niiden pitkän aikavälin kilpailukykyä Merenkurkun alueella, Aaltonen kertoo.
Aaltonen toimii myös Alankomaiden kunniakonsulina Vaasassa. Hän on hoitanut tehtävää vuodesta 2025 lähtien.