Finnveran mikrolaina tukee mikroyrityksen kasvua ja kehittämistä – haettavissa 1.2.–31.7.2026
Kasvun rahoitus on monelle mikroyritykselle ratkaiseva askel eteenpäin. Finnveran laina mikroyrityksen kasvuun on tarkoitettu 1–9 henkilöä työllistäville yrityksille, jotka haluavat kehittää toimintaansa, parantaa tuottavuutta tai vahvistaa kilpailukykyään, mutta joilla ei ole mahdollisuutta saada riittävästi markkinaehtoista rahoitusta esimerkiksi pankilta.
Laina on suunnattu nimenomaan tavanomaisesta toiminnasta poikkeaviin uusiin rahoitustarpeisiin, kuten investointeihin, kasvuun tähtääviin kehittämishankkeisiin tai liiketoiminnan uudistamiseen.
Mistä lainassa on kyse?
Finnveran mikrolainan määrä on 20 000–50 000 euroa, ja laina-aika voi olla enintään viisi vuotta. Lainaan voidaan myöntää alkuun enintään 12 kuukauden lyhennysvapaa, mikä helpottaa kassanhallintaa erityisesti kasvuvaiheessa.
Lainan vakuutena käytetään pääomistajien yleistakauksia, jotka ovat 20 % vastuun määrästä (vähintään 3 000 euroa takaajaa kohti). Lainan korko muodostuu EB 6 kk + 4,5 % marginaalista, ja toimitusmaksu on 1,5 % (enintään 500 euroa).
Lainaa voi hakea 1.2.–31.7.2026 Finnveran sähköisen asiointipalvelun kautta.
Mitkä ovat lainan saamisen edellytykset?
Laina on tarkoitettu kaupparekisteriin merkityille mikroyrityksille, joiden:
- Suomen Asiakastiedon Rating Alfa -luokitus on vähintään A
- yrityksellä, omistajilla tai vastuuhenkilöillä ei ole maksuhäiriömerkintöjä
- viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen oma pääoma ei ole negatiivinen (jos tilikausia on toteutunut)
- toiminnan arvioidaan olevan kannattavaa ja jatkuvaa, ja takaisinmaksukyky riittävä
Lainaa ei voi saada, jos yritys on saanut aiemmin Finnveran lainan mikroyrityksen kasvuun edellisellä hakujaksolla (1.10.2024–31.03.2025).
Näin valmistaudut hakemiseen
Huolellinen valmistautuminen parantaa merkittävästi rahoituksen saamisen mahdollisuuksia. Ennen hakemuksen jättämistä kannattaa:
- kirkastaa, mihin tarkoitukseen rahoitusta haetaan ja miten se tukee yrityksen kasvua
- laatia tai päivittää liiketoimintasuunnitelma
- varmistaa, että talousluvut ja ennusteet ovat ajan tasalla
- pohtia realistisesti yrityksen takaisinmaksukykyä
Monelle yrittäjälle ulkopuolinen sparraus on tässä vaiheessa erittäin hyödyllistä.
Hae lainaa VASEKin avulla
Finnveran mikrolainaa haetaan suoraan Finnveran sähköisessä asiointipalvelussa. Ennen hakemuksen lähettämistä suosittelemme kuitenkin varaamaan ajan VASEKin yritysneuvontaan.
Yritysneuvojat auttavat:
- arvioimaan, soveltuuko mikrolaina juuri sinun yrityksellesi
- käymään läpi hakemuksen vaatimukset
- hiomaan liiketoimintasuunnitelmaa ja talouslaskelmia
- valmistautumaan hakuprosessiin huolellisesti ja sujuvasti
Varaa aika yritysneuvontaan, niin käydään yhdessä läpi Finnveran mikrolainan hakeminen ja löydetään yrityksellesi paras mahdollinen rahoitusratkaisu.