Hiilineutraaliustyön ekosysteemi

Hankkeen tavoitteena on luoda Vaasaan eri toimijoiden välinen hiilineutraaliustyön ekosysteemi.

Hankkeessa tehdään alueen yritysten ja oppilaitosten osallistamis- eli ilmastokumppanuuskampanja sekä toimijoiden yhteinen ilmasto- ja sopeutumistiekartta ja hankitaan sen vaikuttavuuden seurantamenetelmä. Seurantamenetelmän avulla pystytään toimimaan myös avoimesti ja läpinäkyvästi vaasalaisten asukkaiden suuntaan kannustaen yhteisen esimerkin kautta myös heitä toimimaan aktiivisesti kohti hiilineutraaliustavoitetta.​

Hankkeen toimenpiteet edesauttavat Vaasan kaupungin hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista, josta puolestaan on hyötyä koko alueelle. Koska peruskaupunki tuottaa vain osan kaupungin päästöistä, on erittäin tärkeää, että kaupungin hiilineutraaliustavoitteeseen sitoutuvat alueen muutkin toimijat.

Hankkeen tavoitteena on osallistaa alueen yrityksiä ja oppilaitoksia hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen ja luoda ekosysteemi kaupungin, oppilaitosten ja yritysten välille hiilineutraaliustavoitteen vaatimien toimenpiteiden edistämiseksi. Hankkeessa syntyy Vaasan ammattikorkeaukoulun kanssa toimintamalli ja ekosysteemi, jossa myös opiskelijat voivat päästä mukaan yritysten vihreän siirtymän toteutukseen, esimerkiksi tekemään erilaisissa ilmastositoumuksissa tarvittavia laskelmia ja analyyseja. Tämän myötä opiskelijoiden on helpompi työllistyä ja ankkuroitua Vaasaan. 

Vaasan etuna on vahvan yhteistyökulttuurin lisäksi merkittävä korkeakoulujen ja yliopistojen TKI-osaaminen ja koulutus, jonka hyödyntäminen on keskeisessä asemassa myös kaupungin strategisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa.

Tämän hankkeen avulla luodaan ekosysteemi, jonka avulla korkeakoulujen TKI-osaajia ja opiskelijoita voidaan jatkossa hyödyntää systemaattisemmin sekä kaupungin että alueen yritysten tarpeisiin. Samalla parannetaan opiskelijoiden edellytyksiä integroitua kaupunkiin ja alueelle pysyvästi. Vaasan vahva yhteistyökulttuuri halutaan tuoda esiin ja valjastaa hiilineutraaliuden edistämiseen hankkeen toimenpiteiden avulla.

Tärkeänä läpileikkaavana teemana hankkeessa on, että näymme yhdessä kansainvälisesti hiilineutraaliutta edistävänä, merkittävänä energiateknologian kehittämisalueena.

1H6A0579
Projektipäällikkö, kestävä kehitys ja kiertotalous
Hanna Malkamäki

- Green Skills Vaasa
- Vaasa Climate Commitment -hanke