Mikkelinsaaret

Mikkelinsaaret

Risteily Mikkelinsaarille lähtee Maksamaalta läheltä saaristotila Varppia. Kesäkuun 29. päivä 2016 rantaan on kokoontunut 25 matkailijaa. Kaksi tuntia kestävä matka Mikkelinsaarille taittuu M/S Svalan -veneellä kahdeksan solmun nopeudella.

Matkan aikana veneen kapteeni ja Varpin omistaja Jussi Mendelin kertoo matkan varrella olevista saarista. Katse kääntyilee Mendelinin puheen mukana saaresta toiseen. Vaasassa varttunut Mendelin on veneillyt pienestä pitäen, joten saaristo on hänelle tuttu. Hän on kuljettanut vieraita saaristoon omilla laivoillaan vuodesta 2010 lähtien. Viime kesänä jokaiselle risteilylle osallistui keskimäärin 21 matkailijaa.

”Rantautuessa saarille näkee erilaisia asioita”

Venematka MikkelinsaarilleMatkan aikana vieraat saivat tietoa eri saarista.

Mendelinin mielestä mielenkiintoisinta veneretkillä on rantautuminen.
– Rantautuessa saarille näkee erilaisia asioita. Veneretki ilman rantautumista ei ole mitään, Mendelin sanoo.

Pian onkin aika rantautua Mikkelinsaarille. Siellä toiminut merivartioasema lakkautettiin vuonna 1993. Merivartioaseman tiloissa on nykyisin luontoasema. Ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat Mikkelinsaarille 1800-luvulla, mutta nykyään asutusta ei ole talviaikana.

– Saaren viimeinen vakituinen asukas oli Ida Lundberg. Ikäännyttyään hän ei voinut enää asua yksin saarella talven yli, joten hän muutti talveksi vanhainkotiin. Lundberg kuitenkin säilytti vanhat saaristolaistapansa, hän esimerkiksi halusi paistaa silakat itse. Silakan paistamisesta aiheutunut käry sai palohälyttimen soimaan, ja palokunta saapui vanhainkotiin. Tämä toistui useita kertoja, ja lopulta palokunta alkoi soittaa ja tarkistaa etukäteen, paistoiko Ida taas silakoita, Mendelin kertoo.

Jussi MendelinJussi Mendelin kertoi matkailijoille saariston elämästä ja jääkauden jättämistä merkeistä.

Jääkauden ja kalastuksen merkkejä luontopolulla

Perillä risteilyvieraille tarjotaan kalakeittoa. Ruokailun jälkeen nousemme luontoaseman näköalatorniin, josta avautuu upea näkymä saaristoon. Kun maisemia on valokuvattu ja ihailtu, Mendelin kertoo lisää tarinoita saaristosta. Kuulemme kertomuksen haaksirikkoutuneesta laivasta, jossa salakuljetettiin alkoholia kieltolain aikaan.

Maisema näköalatornista

Maisema luontoaseman näkötornista oli upea.

Ehdimme myös tutustua Mikkelinsaarten luontopolkuun. Noin kahden kilometrin pituinen polku kulkee metsän läpi, ja sen varrella näkyy merkkejä jääkaudesta, esimerkiksi siirtolohkareita ja pirunpelto eli muinainen merenranta. Keskellä metsää näkyy esimerkiksi vanhoja kalaverkkojenkuivauskiviä sekä venevalkamien eli veneiden säilytyspaikkojen kiviset perustat. Satoja vuosia sitten ne sijaitsivat meren rannalla, mutta maankohoamisen vuoksi ne ovat nyt keskellä metsää.

LuontopolkuLuontopolku on noin kahden kilometrin pituinen.

 

Paluumatkalla Mikkelinsaarilta vene pysähtyy suojaisaan rantaan. Emme nouse maihin, mutta nautimme iltapäiväkahvit veneessä.

Laihialaiset Pirjo ja Hannu Pöyry lähtivät Mikkelinsaarten risteilylle yhdessä kummilapsensa lasten eli 6-vuotiaan Annin ja 10-vuotiaan Matti Huitan kanssa.
– Vaikka matka oli pitkä, lapset jaksoivat hyvin, Pöyryt kertovat.

Saaristotila Varpin historiallinen miljöö

Veneretket Mikkelinsaarille alkavat klo 10 ja päättyvät klo 17. Välillä vieraat yöpyvät saaristotila Varpissa ennen tai jälkeen risteilyn. Varppi majoittaa matkailijoita ympäri vuoden, ja siellä järjestetään myös ohjelmaa ryhmille.

VarppiRisteily lähtee saaristotila Varpin läheltä. Päärakennus on vuodelta 1888.

Saaristotilan rakennuksista päärakennus on vuodelta 1888 ja majoitusrakennus vuodelta 1878. Mendelin asuu tilan pihapiirissä vaimonsa kanssa.

– Paikka oli niin viihtyisä, joten ajattelimme, että muutkin viihtyisivät täällä. Nyt työskentelen kahdeksatta kesää päätoimisena yrittäjänä. Vaimoni käy muualla töissä, mutta hän auttaa minua aina kun ehtii, Mendelin kertoo.

Teksti & kuva: VASEK

 

10 juhlalogo pystymalli12Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luontokohde UNESCO:n maailmanperintöluettelossa. Merenkurkussa maankohoamisilmiö tulee parhaiten esille koko maailmassa, ja maankohoamisen nopeus on yksi maailman suurimmista. Maankohoaminen on osa prosessia, joka aiheutuu jääkauden jäätikön sulamisesta. Lisäksi Merenkurkun saaristossa on ainutlaatuisia jääkautisia muotoja, kuten De Geer- moreenit ja Ribbed-moreenit, jotka tekevät alueen maisemasta vaihtelevaa.

Lisätietoa: http://www.merenkurkku.fi/koe-merenkurkku/

Lue myös muut Merenkurkkuun liittyvät jutut

MolpehällornaGranösundin saaristolaismuseoSommaröhallenAava Kertun kotitila, Café & Restaurant SalterietMerenkurkun majatalo, KvarkenturerMeribjörkö

‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle