Web EnergyWeek 19032019 Kasper Dalkarl 23

Kasvua joka kohdassa

Maaliskuun Vaasa EnergyWeekiä suunnitellaan ja toteutetaan kiivaasti aina alkuvuoden ajan, ja vuonna 2019 tuohon ajankohtaan osui myös henkilövaihdos, kun EnergyVaasa sai uuden Communications & Brand Managerin juuri EnergyWeekin alla. Onneksi VASEKilta löytyy kokemusta ja rutiinia, joten tästä vaihdoksesta huolimatta EnergyWeek 2019 vietiin sujuvalla yhteistyöllä läpi ilman ongelmia.

Energia-alan huipputapahtuma keräsi ennätysyleisön:

  • Yli 4 500 tapahtumaosallistujaa
  • Osallistujia 25 eri maasta
  • Kaikki maanosat edustettuina
  • 110 puheenvuoroa
  • 21 eri tapahtumaa tai seminaaria
  • 170 näytteilleasettajaa

EnergyWeekin 2019 teemoina olivat uusiutuvat energianlähteet, älykäs energia ja kaasuenergia.

Kesän aikana tehtiin mittava tiedonkeruu- ja tilastointiponnistus, kun EnergyVaasan toimijat kartoittivat uudelleen Pohjoismaiden merkittävimmän energiaklusterin tilastotietoja ja saivat tulokseksi klusterin uudet avainluvut. Luvut näyttivät, että maailmalla vallalla oleva suuri kysyntä energiatehokkaille tuotteille ja cleantechille on vaikuttanut positiivisesti myös EnergyVaasaan.

  • EnergyVaasaan kuuluu 160 yritystä
  • Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on vuosittain 5 miljardia euroa
  • Viennin osuus liikevaihdosta on yli 80 prosenttia
  • Yrityksissä on yhteensä 12 000 työntekijää
  • Tutkimukseen ja kehitykseen käytetään vuosittain 200 miljoonaa euroa
  • EnergyVaasan alueelle on suunnitteilla vuoden 2025 loppuun mennessä uusia investointeja energiateknologiainfrastruktuuriin noin 1,2 miljardin euron arvosta

Luvuissa näkyy kasvu joka kohdassa. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto, EnergyVaasaan luettavien yritysten määrä sekä niiden työtekijämäärät olivat kaikki kasvaneet noin kymmenen prosenttia muutaman vuoden takaisiin lukuihin verrattuna.

Syksyllä ryhdyttiin samanaikaisesti valmistelemaan vuoden 2020 EnergyWeekiä sekä suunnittelemaan uusittuja viestintä- ja markkinointimateriaaleja EnergyVaasalle. Sekä kotisivuja, esitteitä että muita materiaaleja on suunniteltu yhteistyökumppaneiden kanssa syksyn ajan ja näiden kaikkien on tarkoitus valmistua ennen EnergyWeekiä tai kevään aikana.

Vuoden aikana EnergyVaasaa esiteltiin lukuisissa tilaisuuksissa, merkittävimpänä niistä 24 eri maan suurlähettilään puolisoineen tekemä vierailu toukokuussa. Loppukesästä puolestaan Vaasassa vieraili Latinalaisen-Amerikan maiden suurlähettiläitä, ja heille järjestettiin InvestIn-tilaisuus yhdessä Pohjanmaan kauppakamarin ja Viexpon kanssa. Vaasan seudun energiateknologian ja energiaosaamisen vahvuuksia ja mahdollisuuksia esiteltiin vuoden aikana kaikkiaan yli 50 seminaarissa, messutapahtumassa tai kokouksessa.

 

"Jokainen onnistunut EnergyWeek on luonnollisesti aina vuoden huippukohta. Toinen huippukohta vuonna 2019 oli mittava tilastointityö, jonka tuloksena saimme EnergyVaasan uudet avainluvut, jotka kaikki osoittivat kasvua. Klusterissa on voimaa!"
- Communications & Brand Manager Kristoffer Jansson