Fokuksessa sataman integroiminen osaksi ekosysteemiä

IMG 9498edit

Tulevaisuuden sataman kehittämisen lähtökohtana on selkeyttää sataman ekosysteemiä, sen toimijoiden tarpeita ja sataman roolia ja mahdollisuuksia hiilineutraaliustavoitteet huomioiden. Miten integroida satama osaksi ekosysteemiä, joka kehittyy yhä hiilineutraalimpaan suuntaan esimerkiksi energiaratkaisuissa? Tavoitteena on laadittavan road mapin avulla ensisijaisesti mahdollistaa pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen työ hiilineutraaliuden tavoitteluun ekosysteemissä.

Satamaekosysteemi tarvitsee tavoitteiden saavuttamiseksi vahvan, joustavan pohjan sataman palveluiden kehittämiselle ja tilankäytölle. Tomi Paalosmaa Vaasan yliopistosta toteutti touko-kesäkuun aikana mittavan sidosryhmähaastattelukokonaisuuden (16 haastattelua) satamaekosysteemitoimijoiden näkemyksistä Vaasan satamaan liittyen ja erityisesti innovaatioekosysteemi-näkökulmasta. Tuloksia on käytetty sisäisesti hankkeen tarkempaan sisällönsuunnitteluun sekä vuoden 2024 aikana järjestettävien työpajojen suunnitteluun.

”Sataman rooli on muuttunut ja kehittynyt viime vuosina. Satama kuuluu toimia mahdollistajana ja tarjota sekä nyt että vielä enemmän tulevaisuudessa digitaalisia mahdollisuuksia, erilaisia tila- ja varastointi konsepteja, olla energiahubina ja niin edelleen. Vaasan satama on jo kehittynyt tähän suuntaan, ja nyt huomaamme miten tahti ja tarve näille vain kiihtyy.”

Rajat ylittävä yhteistyö Merenkurkun alueen vahvuus

The Expert Group on Sustainable Maritime Economy on monen eri maan asiantuntijoista koostuva ryhmä. Logistiikka-asiantuntija Anna Måtts-Fransén kutsuttiin puhujaksi ryhmän lokakuussa 2023 Turussa järjestämään tilaisuuteen, jonka aiheena oli vihreä merikäytävä. Tilaisuudessa oli loistava mahdollisuus kertoa työstä, jota seudullamme on tehty, sekä kertoa ekosysteemistä ja sataman eri toimijoista.

Göteborgin logistiikkamessuilla 24.10. VASEKilla oli yhteinen messuosasto ja puheenvuoro Kvarken Portsin, Wasalinen ja INAB Umeån kanssa. Puheenvuorossa painotettiin alueiden yhteistyötä. Merenkurkun alueella on jo pitkään tehty rajat ylittävää yhteistyötä, mikä on sellainen vahvuus, jota muilla alueilla ei ole. Logistiikkamessuilla puhuttiin huoltovarmuudesta, NATOsta, digitaalisuudesta, datan hyödyntämisestä, satamien roolista energiahubina sekä erilaisista intermodaalisista eli yhdistetyistä kuljetuksista.

Logistiikan kehittämisessä mikään toimija ei selviä omillaan

IMG 3464rAivan alkuvuodesta perinteisessä logistiikkafoorumissa pohdittiin gigalogistiikkaa. Koko akkuarvoketju ja tuotantoketju lähtien logistiikasta ja päättyen logistiikkaan edellyttää tiivistä yhteistyötä, sillä mikään toimija ei selviä omillaan. Logistiikkafoorumin kaltaiset tilaisuudet tapaamiselle, keskusteluille ja verkostoitumiselle ovat tärkeitä, sillä niiden kautta ratkaistaan erilaisia haasteita, tarkastellaan materiaalivirtoja ja pyritään lyhentämään logistiikkaketjuja yhteistyössä.

”Lyhyemmät logistiikkavirrat ja runsaasti käytössä oleva uusiutuva energia kohtuulliseen hintaan ovat ne seikat, joilla GigaVaasa-alue erottuu muista.”

Vihreä kuljetuskäytävä kestävän liikenteen edistämiseen

Lokakuussa julkistettiin Vaasan kaupungin, Uumajan kunnan, Umeå Hamn AB:n, Umeå Kommunföretag AB:n, Wasalinen ja Kvarken Portsin välinen aiesopimus vihreästä kuljetuskäytävästä Uumajan ja Vaasan välille. Sopimus merkitsee vahvaa sitoutumista kestävän liikenteen edistämiseen sekä yhteistyöhön kaupunkien ja niiden toimijoiden välillä.

Vihreillä kuljetuskäytävillä tarkoitetaan päästöttömiä reittejä kahden tai useamman eri sataman välillä. Vaasan ja Uumajan välinen reitti on tunnistettu olevan toinen kuudesta kiinnostavimmasta pohjoismaisesta meriliikennekäytävästä 81 reitin joukossa. VASEK on yksi organisaatioista, joka on ollut mukana tukemassa aiesopimuksen kumppaneiden prosessia.

Kestävä ja älykäs tulevaisuuden satama

  • Hankeaika: 1.11.2022-31.10.2024
  • Budjetti: 346 027 euroa
  • Hankekumppanit: Kvarken Ports, VASEK
  • Ekosysteemisopimushanke