Liiketoimintasuunnitelman hiomisesta potkua yritystoimintaan


IMG 7741

 

Epävarma maailmatilanne, pula osaavasta työvoimasta sekä yhteiskunnan epävarma taloudellinen tilanne vaikuttivat kaikki Uusyrityskeskus Startian asiakkaisiin. Yritystoimintaa suunniteltiin huolella ja neuvojaa käytiin tapaamassa ehkä useammankin kerran, mutta lopulliset päätökset yrityksen perustamisesta antoivat odottaa itseään. Asiakkaamme olivat varovaisia ja odottavalla kannalla.

Uusyrityskeskuksen tavoitteena on elinvoimaiset yritykset, joten siinä mielessä huolellisesti, jo varhaisessa vaiheessa laadittu liiketoimintasuunnitelma on tärkeä. Tätä tukemaan Startia järjesti vuoden aikana liiketoimintasuunnitelmatyöpajoja (kolme kertaa kolmella eri kielellä, 9 tilaisuutta), jossa osallistujat saivat yritysneuvojan ohjauksessa opastusta liiketoimintasuunnitelman ja erityisesti siinä vaadittavien laskelmien laatimiseen. Työpajoihin osallistui yhteensä 56 yrityksen perustamista suunnittelevaa asiakasta.

Vuoden 2023 aikana järjestettiin myös startti-infoja 4 kertaa kolmella eri kielellä (12 tilaisuutta) ja niihin osallistui 122 yritystoimintaa suunnittelevaa. Startian palveluita – samoin kuin VASEKin yritysneuvontaa – esiteltiin Edu & Job -messuilla alkuvuodesta, lukuisilla oppilaitosvierailuilla vuoden aikana sekä Mustasaaren kekkereillä marraskuussa.

Perustamisneuvonnassa havaittiin, että asiakkaiden keski-ikä on laskemassa. Asiakkaistamme 74,3 % oli alle 44-vuotiaita. Asiakkaistamme joka neljäs oli maahanmuuttajataustainen.

Sivutoiminen yrittäjyys ja kevytyrittäjyys lisääntyy edelleen. Laskutuspalvelun kautta kevytyrittäjinä toimivat eivät näy tilastoissamme perustettuina yrityksinä.

Vuoden 2023 aikana Startiassa vieraili

  • Perustamisneuvontaa saaneita alkavia yrittäjiä 639 (2022: 524)
  • Asiakaskontakteja (tapaamiset, videoneuvottelut, puhelut, sähköpostit) 1 058 kpl (2022: 1 065 kpl)
  • Perustamisneuvonnan jälkeen perustettuja yrityksiä 174 (2022: 178), 26 % kaikista seudulle perustetuista yrityksistä.
  • Startia antoi TE-toimistolle 85 starttiraha- ja jatkostarttilausuntoa.
  • Perustamisneuvonnassa käyneistä Startian asiakkaista 88,31 % suosittelisi erittäin todennäköisesti palvelua myös muille (2022: 92,98 %). Asiakastyytyväisyyden keskiarvo asteikolla 1–4 oli 3,83 (2023: 3,84).

Vuoden uusyrittäjät valtakunnalliseen finaaliin

IMG 4523

Startia valitsi kesäkuussa mustasaarelaisen Wellmedic Oy Ab:n vuoden 2023 uusyrittäjäksi Vaasan seudulla. Yritys eteni myös valtakunnallisen kilpailun finalistiksi asti.

Wellmedic tarjoaa asiakkailleen sekä työterveyspalveluita että yksityistä terveydenhuoltoa. Kasvavan yrityksen lääkäriasemat löytyvät tällä hetkellä neljältä paikkakunnalta: Mustasaaresta, Vöyriltä, Oravaisista ja Karjaalta. Alussa yrityksessä työskenteli 7–10 henkilöä. Nykyään Wellmedic työllistää 30 työntekijää ja noin 15 ammatinharjoittajaa.

IMG 4545

”Vierailimme Startiassa ja saimme erittäin hyvää tietoa ja apua esimerkiksi todella suurten ELY-keskuksen myöntämien yritystukien hakemisessa koronavuosien alkaessa.”