Logistiikan kehittäminenIMG 6072

Toimintavuoden 2018 voi tiivistää kahteen sanaan: tapahtumia ja taustaselvityksiä. Keväällä järjestetyssä E12 Atlantica Transport -hankkeen loppuseminaarissa keskusteltiin siitä, kuinka hankkeen tuloksia tullaan käyttämään jatkossa ja mitä haasteita nyt edessä. Samoin pohdittiin seuraavaa askelta ja – kaikkein tärkeimpänä – kuka tekee mitä?

MABA II -hankkeessa tehtiin erilaisia päätösten pohjana käytettäviä rahoitusselvityksiä laivan ja infrastruktuurin sekä sataman ja raideliikenteen kehittämisestä. Kaikki toteutettavat investoinnit perustuvat pitkän tähtäimen suunnitelmiin. Logistista toimintaympäristöä ei kehitetä ainoastaan yritysten nykyisiä tarpeita varten, vaan myös niiden tulevia mahdollisuuksia ajatellen. Selvitykset laadittiin yhteistyössä Merenkurkun neuvoston ja Kvarken Portsin kanssa.

Konsultin johdolla tehtiin sosioekonomisia ja taloudellisia vaikutusanalyysejä siitä, miten kasvu- ja ydinkäytäviin liittyminen vaikuttaisi Suomeen ja edelleen Vaasan seutuun. Tätä NSB Core-työtä on tehty yhteistyössä Merenkurkun neuvoston ja Pohjanmaan liiton kanssa.

Vuoden aikana suuresti seudulla puhuttanut runkoverkkopäätös työllisti erilaisten selvitysten ja tiedonhaun muodossa. Seudun logistiikan toimijoilta toimitettiin tietoa poliitikoille päätöksenteon pohjaksi.IMG 6056

Syksyllä juhlistettiin Merenkurkun liikenteen 70-vuotisjuhlavuotta. Tilaisuudessa esiteltiin muun muassa, kuinka Merenkurkun alue voidaan nykyisten liikennekäytävien avulla yhdistää paremmin maailmalle. Ei voida kuitenkaan keskittyä liikaa vain omaan alueeseemme, vaan myös muiden Merenkurkkua palvelevien liikennekäytävien ongelmia on pidettävä myös meidän alueemme haasteina.

Tulevaisuuden liikennejärjestelmien strategiatyö yhteistyössä Merenkurkun neuvoston, Pohjanmaan liiton ja Region Västerbottenin kanssa onkin tuonut esiin sen, että Merenkurkun alueen logistiikkaa kehittävät tahot on huomioitu myös EU:n tasolla. Erilaisia EU-hankkeita ja niiden hakuja ajatellen on ratkaisevan tärkeää, että seutuamme suorastaan pyydetään mukaan osallistumaan niihin.

Kansallisen ja seudullisen liikennejärjestelmätyön tiimoilta on kerätty tietoa tieyhteyksien kehittämistarpeista niin rahti- kuin henkilökuljetuksiakin ajatellen ja kaikki kuljetusmuodot huomioiden.

Lokakuussa järjestetyssä logistiikkafoorumissa käytiin avointa keskustelua Suomen sisälogistiikasta sekä logistiikan kehittämisestä sekä pitkällä että lyhyellä tähtäimellä. Tapetilla oli myös teollisuuden muutokset Vaasassa ja niiden vaikutukset logistiikkaan. Erityisesti Wärtsilän Smart Technology Hub tuo muutoksia seudun logistiikkakuviohin. Se tuo esimerkiksi yrittäjille ainutkertaisen mahdollisuuden Vaasan sataman käyttöön suuremmassa mittakaavassa, sillä Wärtsilällä on tavoitteena lisätä voimakkaasti Vaasan sataman käyttöä.

 

Logistiikkaa on Vaasan seudulla kehitetty seuraavien hankkeiden puitteissa:

E12 Atlantica Transport 1.1.2016–31.5.2018, budjetti 2 197 500 euroa, rahoituslähde Botnia-Atlantica -ohjelma. VASEK pääyhteistyökumppanina Merenkurkun neuvoston hankkeessa

Midway Alignment – Botnia Atlantica II (MABA II) 15.9.2016–31.12.2018, budjetti 827 500 euroa, rahoituslähde Botnia-Atlantica -ohjelma. VASEK pääyhteistyökumppanina Merenkurkun neuvoston hankkeessa