Aloittavien yrittäjien neuvonta

Uusyrityskeskus Startia oli mukana auttamassa 180 uuden yrityksen perustamisessa Vaasan seudulle. Määrä on pysytellyt viime vuosina hyvällä tasolla, vaikka laskua vuonna 2017 perustettujen yritysten määrästä olikin runsaat 9 %. Vuotuinen keskiarvo yritysten perustamisessa vuodesta 2010 lähtien on ollut noin 180 uutta yritystä. Työllisyystilanne seudulla vaikuttaa aina perustettavien yritysten määrään.

Vuoden aikana Startiassa kävi 504 henkilöä keskustelemassa yrittäjyyssuunnitelmistaan. Yritysneuvojat kirjasivat asiakastietojärjestelmään 1 136 tapaamista aloittavan yrittäjän neuvontaan liittyen. Valtakunnallista trendiä noudatellen myös Vaasan seudulla on nähtävissä, että entistä nuoremmat ryhtyvät yrittäjiksi. Yrittäjyys vaihtoehtona on tutkimusten ja yritysneuvojien kokemuksen mukaan selkeästi kasvanut nuorten opiskelijoiden keskuudessa.

Startian avoimia infotilaisuuksia yrittäjyydestä kiinnostuneille järjestettiin kevätkaudella. Uusia asiantuntijaorganisaatioita Startian toimintaan tuli mukaan vuoden aikana peräti kuusi kappaletta.

Vaasan seudun vuoden uusyrittäjänä 2018 palkittu InMedi Oy sai kunniamaininnan Suomen Uusyrityskeskukset ry:n valtakunnallisessa vuoden uusyrittäjien palkitsemistilaisuudessa.

ryhmakuva
InMedi Oy:n Hennamari Hietala (vas.) palkittiin kunniamaininnalla.