Kohtaamisista uusia yhteistyökuvioita matkailualalle


Roadtrip in Kvarken. Photo Lola Akinmade Akerstrom. Kvarken Destinations ContentbankKuva: Lola Akinmade Akerstrom. Kvarken Destinations Contentbank

Tiedonvälityshankkeen toteuttaminen oli korona-aikana haasteellista, mutta Kyrönmaan matkailutoimijat ottivat hankeajan loppupuolella vuonna 2022 järjestetyistä fyysisistä tapahtumista kaiken irti. Osallistujat halusivat kuulla tuottavista loma-asuinnoista, digitaalisuuden kehittämisestä ja matkailupakettien tuotteistamisesta sekä hinnoittelusta. Infotilaisuuksien tärkeänä antina oli myös mahdollisuus keskustella sekä tavata muita matkailualan yrittäjiä ja toimijoita. Kohtaamisista hankkeen järjestämissä tilaisuuksissa on syntynyt myös uusia yhteistyökuvioita.

Myös kestävästä matkailusta järjestettiin useampia tilaisuuksia, joissa teemoina oli matkailualan kestävyystyö sekä kestävien matkailutuotteiden suunnittelu ja hinnoittelu. Huhtikuussa järjestettiin myös matka Västerbottenin alueelle Ruotsiin tutustumaan ja keräämään oppeja yrityksistä, jotka toimivat kestävyys- ja vastuullisuusperiaatteiden mukaisesti.

20220218 180802

Kestävän matkailun kehittämiseen tähtäävän hankkeen ansiosta useampi matkailualan yritys Pohjanmaalta on hakemassa ympäristösertifikaattia toiminnalleen. Näillä yrityksillä on myös mahdollisuus saada toiminnalleen Sustainable Travel Finland -merkintä. Koko Visit Vaasan toiminta-aluetta hyödyttää merkittävästi, kun tulevaisuudessa alueelta löytyy tarpeeksi monta STF-sertifioitua yritystä.

Kestävä Pohjanmaa -hanke sai jatkoaikaa keväälle 2023. Kyrönmaan matkailun kehittämishanke puolestaan päättyy vuoden loppuun, mutta VASEKilta saa jatkossakin maksutta ja luottamuksella neuvoja ja apua matkailuyrityksen toiminnan kehittämiseen. Syksyllä valmistetiin myös Bothnia Coastal Route -hanketta, jonka toiminta alkaa vuoden 2023 alussa ja jonka rahoituspäätös saatiin vuoden lopussa.

Yhteyksiä odotettiin ja niitä myös saatiin – liikematkailu lähti jälleen liikkeelle

VaasanLentoasema KatjaLosonen 2014

Lentoyhtiöiden kanssa käytiin koko vuoden 2022 säännöllisesti keskusteluja seudun tarpeista lentoyhteyksien suhteen. Syksyllä 2022 toteutettiin lentokysely yhteistyössä Pohjanmaan kauppakamarin, Vaasan Yrittäjien sekä Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa. Kauppakamarin ja yrittäjäyhdistysten jäsenistä 290 vastasi kyselyyn.

Kyselyyn saatujen vastausten mukaan liikematkailu on taas lähtenyt liikkeelle, ja vastaajat toivoivat Finnairilta Vaasa-Helsinki -lennoille parempia aikatauluja sekä Tukholman yhteyden palaamista. Kyselyn tuloksia käytetään tukena keskusteluissa lentoyhtiöiden kanssa. On tärkeää osoittaa lentoyhtiöille, että keskustelut Vaasan seudun yritysten tarpeista, eivät ole vain olettamuksia, vaan perustuvat tosiasioihin.

Finnair aloitti toukokuussa Vaasassa yöpyvät lennot Helsinkiin, mikä näkyikin heti matkustajaluvuissa. Odotetun SASin operoiman Tukholma-yhteyden osalta iloisia uutisia saatiin vuoden 2022 lopulla, kun lentoyhtiö ilmoitti käynnistävänsä lennot Vaasasta Tukholmaan uudelleen kesällä 2023.

Kyrönmaan matkailuhanke

  • Hankeaika 1.9.2020–31.12.2022
  • Kokonaisbudjetti 82 976 euroa, Leader-rahoitus (Yhyres)

Kestävä Pohjanmaa

  • Hankeaika 1.1.2021–31.3.2023
  • Kokonaisbudjetti 255 080 euroa, rahoitus maaseutuohjelmasta
  • Hanketta koordinoi Kristiinankaupungin elinkeinokeskus ja se toteutetaan yhteistyössä VASEKin, Närpiön Dynamon ja Pietarsaaren kehitysyhtiö Concordian kanssa.