483A0923

Vuosikertomus 2022

Vuosi 2022 oli jo kolmas pandemiavuosi, jonka suorat vaikutukset kuitenkin jo onneksi helpottivat alkuvuodesta. Vähitellen vuoden kuluessa päästiin normaalimpaan työntekoon, henkilökohtaisiin tapaamisiin ja järjestämään erilaisia tapahtumia ihan kasvotusten. Monille eri alojen yrityksille vuosi oli erittäin haasteellinen, kun pandemian ja erilaisten rajoitusten jälkeen tuli heti Venäjän käynnistämän Ukrainan sodan johdosta aivan uusia ongelmia.

Yhtiömme oma toiminta – kaikilla sen kolmella pääosa-alueella – onnistui erinomaisesti kuluneena vuonna.

  • Lue lisää toiminnastamme vuonna 2022 alla olevien linkkien kautta

Yrityspalvelut

VASEK piktogrammi ihminen sydan 2 RGB
3 667
asiakaskontaktia
VASEK piktogrammi ihminen plus RGB
1 717
yritystä ja asiakasta
VASEK piktogrammi lamppu RGB
178
perustettua yritystä

Aluekehitys

Yhtiön strategia päivitettiin syksyllä 2021, mutta vuoden 2022 aikana useammassa yhtiön hallituksen kokouksessa keskusteltiin kehitystyön painopistealueista. Strategia toimii ohjenuorana, kun valmistellaan tulevia kehityshankkeita ja yritysten toimintaympäristön kehitystoimenpiteitä. Painopisteiden jatkuva tarkastelu on oleellista erityisesti nyt, kun yritysten toimintaympäristöön on kohdistunut suuria globaaleja mullistuksia ja samaan aikaan tehdään kansallisia ja alueellisia rakenneuudistuksia esimerkiksi hyvinvointi- ja työllisyyspalveluissa.

VASEK piktogrammi pylvasdiagrammi RGB
360 tuhatta €
hankerahoitusta VASEKin toteuttamiin hankkeisiin
VASEK piktogrammi piirakkadiagrammi RGB
22,68 %
kuntien perusrahoituksesta VASEKin toteuttamiin hankkeisiin
VASEK piktogrammi piirakkadiagrammi RGB
6,96 %
kuntien perusrahoituksesta muiden toimijoiden hankkeiden kunnallisiin maksuosuuksiin ja vuosimaksuihin

Seudun viestintä ja markkinointi

Taloudellisia tietoja

VASEK piktogrammi pylvasdiagrammi RGB
2,12 milj. €
kokonaisliikevaihto
VASEK piktogrammi rahasakki RGB
1,59 milj. €
omistajakuntien rahoitus VASEKille
VASEK piktogrammi rahasakki RGB
0,18 milj. €
muita tuloja omistajakuntien ja hankkeiden kautta saadun rahoituksen lisäksi