Uusi alku uusien omistajien johdolla, uusissa tiloissa

30.09.2020

Ronny Hellström ja Johanna Granlid-Hellström sekä Niclas BåskRaippaluotolainen pariskunta Ronny Hellström ja Johanna Granlid-Hellström ovat yhdessä Petolahdesta kotoisin olevan Niclas Båskin kanssa LJ-Doorsin eli L Jokela AB:n uudet omistajat. Yritys toimi aiemmin Petolahdessa nimellä Lars Jokela KB.

Lintuvuorella osoitteessa Varastotie 31 sijaitsevassa hallissa on käynnissä L Jokela AB:n eli LJ Doorsin muuttoon liittyvät viimeiset työt. Uudet omistajat ottivat vuosi sitten haltuunsa yrityksen, joka on valmistanut ovia ja ikkunoita jo neljän vuosikymmenen ajan. Aiemmin yritys sijaitsi Petolahdessa, mutta nyt uusien ja tarkoituksenmukaisten tilojen myötä kolme uutta omistajaa odottaa voivansa panostaa enemmän kehittämiseen ja kasvuun.

LJ-Doors tai L Jokela AB, joka toimi syksyllä 2019 toteutuneeseen omistajanvaihdokseen saakka nimellä Lars Jokela KB, valmistaa ja asentaa mittatilauksena valmistettuja teräs- ja alumiiniovia, ikkunoita, kaiteita ja parvekelaseja. Tuotteita löytyy usein julkisista tiloista, kuten yrityksistä ja asunto-osakeyhtiöistä. Taloyhtiöihin valmistetaan myös ovia, joihin on kaikki kylmäsillat katkaistu sekä osastoivia palo-ovia. Yhtiö on myös Dalocin sisäovien jälleenmyyjä. Asiakkaat ovat pääosin taloyhtiöitä ja valtion virastoja, mutta osittain myös yksityishenkilöitä.

L Jokela AB:n takana on nyt kolme osaomistajaa – Ronny Hellström ja Johanna Granlid-Hellström sekä Niclas Båsk. Båskilla on pitkä työkokemus metallialalta ja hänen entisten työpaikojensa joukossa on tosiaan myös Lars Jokela KB. Hän siirtyi yritykseen Easy Test System Solutions -yhtiöstä, joka on myös Ronny Hellströmin omistama ja joka valmistaa elektroniikkateollisuuden testauslaitteita.

LJ Doors 7LJ-Doors on nyt yhdessä Hellströmin aiemman yrityksen Easy Test System Solutions Oy:n kanssa siirtynyt yhteisiin tuotantotiloihin Mustasaaren Lintuvuoreen. – Tämä antaa meille monia etuja ja tehostaa prosessejamme, Niclas Båsk ja Ronny Hellström perustelevat.

– Perustin ETSS:n vuonna 2012, ja se toimi jo täällä Lintuvuorella. Omistajanvaihdoksen jälkeen tavoitteena on ollut pyrkiä löytämään molemmille yrityksille sopivammat tilat saman katon alta, Hellström selittää. Yrityksen nimen vaihtamisesta L Jokela AB:stä muotoon LJ-Doors on keskusteltu, mutta vanhan yrityksen uudelleennimeäminen on vaikeaa, Hellström toteaa.

Se, että hän ja Johanna-vaimo ottivat Jokelan liiketoiminnan hoitaakseen Petolahdessa, oli oikeastaan sattuman seurausta.

– Tarvitsimme ovia ETSS:lle erääseen projektiin, jota teimme tuolloin, emmekä tienneet, mistä voisimme saada juuri sellaisia. Yrityksessä aiemmin työskennellyt Niclas tiesi mistä. Kun hän oli yhteydessä Lars Jokelaan, hänelle sanottiin, että yritys on myynnissä, ja sillä tiellä ollaan, Granlid-Hellström kertoo.

– Ajattelin, että se olisi hieno lisä heidän nykyiseen yritysliiketoimintaansa, lisää Båsk, joka ehdotti yritysostoa.

LJ Doors 8LJ-Doors valmistaa ja kokoaa teräs- ja alumiiniovia, ikkunoita, kaiteita ja parvekelaseja. Uusia tuotteita on myös kehitteillä ja niiden joukossa on muun muassa erityyppisiä kuvio- ja logo-ovia.

Lyhyen harkinnan jälkeen VASEKin yritysneuvontaan otettiin yhteyttä — tarkemmin sanottuna yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahliin, joka oli silloin entuudestaan tuttu kaikille kolmelle.

– Hän on ensimmäinen, jonka puoleen käännytään aina, kun on yrittämiseen liittyvää kysyttävää, kolmikko toteaa.

Yritysostoihin liittyvien yleisten neuvojen lisäksi Nydahl avusti myös kauppakirjojen ja vastaavien asiakirjojen tarkistamisessa, kun taas lopulliset käytännön asiat käsiteltiin myyjän tilitoimiston ja oman kirjanpitäjän neuvojen avulla. Koko prosessi oli valmis parissa kuukaudessa.

– Halusimme välttää tuotannon keskeytymisen, siksi koko homma meni ehkä vähän liian nopeasti, Hellström hymyilee.

Seuraavana askeleena oli löytää tarpeeksi suuri tila molemmille yrityksille, ja myös siinä asiassa apua saatiin VASEKilta.

– VASEKin Senior Business Advisor Lasse Pohjalalta saimme matkan varrelta paljon vinkkejä ja lopulta löytyi se oikea tila. Koko, sijainti ja tietysti vuokran taso ratkaisivat asian, Granlid-Hellström toteaa.

Muutto tapahtui nyt loppukesästä. Koska yritykseen pystyttiin palkkaamaan sen entiset työntekijät Lars Jokela KB:n ajoilta, on yrityksellä nyt käytössään Båsk kuvailun mukaisesti ”kullan arvoista” tietoa ja asiantuntemusta.

LJ Doors 6

– He ovat korvaamattomia. Se, että toimimme nyt saman katon alla ETSS OY:n kanssa, antaa meille myös monia etuja, ja työtä voidaan sujuvoittaa molemmissa yrityksissä, hän toteaa. Isompien tilojen ansiosta voimme nyt työstää useampia projekteja samanaikaisesti, ja meillä on jo kolme uutta tuotetta kehitteillä.

Siinäkin VASEKilla on osuutensa.

– Olemme hakeneet tähän tarkoitukseen kehittämistukea, Båsk lisää.

Muuton jälkeen yrittäjäkolmikko odottaa nyt innolla, että pystyy panostamaan enemmän sekä kehitykseen että kasvuun.

– Kysyntää on paitsi Vaasan seudulla myös muualla maassa, mutta se myös asettaa haasteita, kun johdetaan jo kauan toiminnassa ollutta yritystä.

– Mutta meillä on taipumus haluta testata uusia asioita ja haastaa itseämme – se on yksinkertaisesti varsin mielenkiintoista, toteaa Johanna-vaimo hymyillen.

 

Näiden kahden yrityksen eli LJ-Doorsin ja ETSS:n hallintoa johtaa Johanna Granlid-Hellström, joka on itse asiassa sairaanhoitaja, mutta jättää nyt terveydenhoitoalan työskennelläkseen omissa yrityksissään.

 

Teksti: Anna Sand / by Sand
Kuvat: Anna Sand sekä yrityksen omat kuvat
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Yrittäjätarinoita"-sivulle