Oppisopimus askeleena kohti sukupolvenvaihdosta

05.02.2018

Westfix5 600pxWilliam ja Jan-Erik Westerlund toivovat voivansa työskennellä jatkossa yhdessä Westfixissä. Venekuomujen valmistaminen on tärkeä osa toimintaa, ja kuomujen sesonkiaika alkaakin jo muutaman kuukauden kuluttua.

Jan-Erik Westerlund asui 14 vuotta Ruotsissa ja työskenteli siellä suurimman osan ajasta vene- ja autosisustuksen parissa. Palattuaan Suomeen 18 vuotta sitten hän perusti oman yrityksen samalle alalle. Näiden vuosien aikana Westfix on palvellut Korsnäsissä sekä veneteollisuutta että lukemattomia yksityisasiakkaita.

– Tämä on hieman erilainen ala, ja oikeastaan päädyin tälle alalle, koska olen kiinnostunut amerikkalaisista veteraaniautoista. Muutimme Ruotsiin voidaksemme ostaa oikein komean auton, Jan-Erik selittää.

Vuodet kuluivat, ja perhe oli koko ajan ”suuntaamassa kotiin”, kuten Westerlund asian ilmaisee. Kun muutto 14 vuotta myöhemmin sitten toteutui, ei Jan-Erik osannut enää ollenkaan suomea ja ryhtyikin siksi opettelemaan kieltä sekä osallistumaan yrittäjyyskursseille.

Westfix3 600px

Jan-Erik perusti yrityksen aluksi pihapiiriinsä Korsnäsissä, mutta nyt yritys toimii entisen Korsnäs Kurscentrumin tiloissa. Tilaa on hyvin sekä kankaiden leikkaamiseen, ompeluun ja asentamiseen.

Westfixin toiminta on laajaa ja sisältää kaiken aina venekuomujen ompelusta, pesusta ja kyllästämisestä veneiden ja autojen – lähinnä amerikkalaisten veteraaniautojen - sisustamiseen sekä venemattojen ja kuomujen valmistamiseen alueen veneteollisuudelle.

– Botnia Marin on ollut suurin asiakkaamme ihan alusta lähtien. Mikä tarkoittaa myös sitä, että venevalmistajien ylä- ja alamäet vaikuttavat meidän toimintaamme aika lailla. Juuri nyt menee hyvin, ja se tuo turvallisuudentunnetta, Jan-Erik toteaa.

Yksityishenkilöille Westfix ompelee veneiden kuomuja, mikä on erikoisala, jonka sesonki on keväällä. Sitä täydentää autojen verhoilu, joka vie talvisin suurimman osan ajasta.

Westfix8 600pxMateriaalien ja värien valikoima on valtava. Westfixiin tulee autoharrastajia kaikkialta maasta, ja Jan-Erikin mukaan amerikkalaisautojen kunnostaminen harrastuksena lisääntyy jatkuvasti.

Westerlundin neljä lasta ovat kasvaneet yrityksen myötä ja työskennelleet siellä aina satunaisesti ja tarvittaessa. Vanhin poika William päätti kuitenkin kouluttautua logistiikka-alalle ja valmistui autonkuljettajaksi viime keväänä.

– En ole koskaan olettanut, että joku heistä ottaisi yrityksen haltuunsa, joten tuli yllätyksenä, kun hän työskenneltyään muutaman kuukauden Ruotsissa palasi kotiin ja ilmoitti, että haluaa tulla yritykseeni töihin ja oppia alan, Jan-Erik kertoo.

William selittää täyskäännöstään sillä, ettei autonkuljettajan ammatti vastannutkaan hänen odotuksiaan.

– Ruotsin aikanani tajusin kuinka harmi olisi, jos kukaan ei ryhtyisi jatkamaan yritystä, jonka isä on rakentanut, hän lisää.

Koulutusta alalle on vaikea löytää. Ala on yksinkertaisesti sellainen, joka on opittava työskentelyn kautta. Ajatus oppisopimuskoulutuksesta tuli ajankohtaiseksi, kun Jan-Erik tapasi monivuotisen mentorinsa ja yritysneuvojansa Kjell Nydahlin, joka oli apuna jo yrityksen perustamisvaiheessa 17 vuotta sitten. Nydahl on Westfixin yhteyshenkilö VASEKilla.

– Olemme saaneet hyvin apua VASEKilta työntekijän palkkaamista koskevissa asioissa ja vastaavissa vuosien varrella. Kjellin puoleen on aina voinut kääntyä, Jan-Erik toteaa.

Kjell puolestaan toteaa, että nyt selvitellään mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen. Pohjanmaan TE-toimisto puolestaan päättää aikanaan voidaanko työnantajalle myöntää palkkatukea oppisopimusajaksi.

Westfix6 600px
Agneta Vesterback toimii oman yrityksensä lukuun ja on vuokralla Westfixillä aina tarpeen mukaan. Keväisin kun on paljon ompelutöitä, vuokrataan vielä yksi ompelija mukaan. Silloin myös yritykseen palkattu ompelija on hommissa.

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Yrittäjätarinoita"-sivulle