Malax Bageri & Conditori laajentaa

03.12.2019

Malax Bageri 3Mats Udd pyörittää Malax Bageri & Conditoria ja aikoo talven aikana laajentaa toimitiloja, jotta voi paremmin vastata konditoriatuotteiden kasvaneeseen kysyntään. – Toiminta on kehittynyt positiivisesti viime vuosien aikana ja nyt tilojen pienuus rajoittaa kasvua. Samanaikaisesti täytyy vesivahingon jäljet lattiasta korjata. Siksi on tullut korkea aika laajentaa ja remontoida.

Konditoriatuotteiden kysyntä on entistä suurempi

Piirustukset ovat valmiina, tukihakemus jätetty ja aivan pian olisi tarkoitus aloittaa Malax Bageri & Conditorin laajennustyöt. Omistaja Mats Udd toivoo, että kaikki on valmiina keväällä ja odottaa voivansa silloin lisätä konditoriapuolen tuotantoa merkittävästi.

Mats Udd aloitti aikoinaan työuransa Maalahden Limpulla, mutta osti vuonna 1999 Calles Bröd & Conditorin Petalahdesta. Hän siirsi toiminnan Övermalaxiin ja osti kaksi vuotta siten myös Malax Bagerin.

– Toiminta on kehittynyt positiivisesti sen jälkeen, ja nyt meillä on toimintaa ainoastaan täällä Yttermalaxissa – se oli helpointa niin, Mats selvittää. Mutta tilanpuute rajoittaa meitä, ja vesivahingon vuoksi lattiaa täytyy korjata. Siksi on tullut korkea aika laajentaa ja remontoida.

Malax Bageri 7Laajennusosan piirustukset ovat valmiina, ja tukihakemus on jätetty VASEKin yritysneuvoja Olav Nylundin avustuksella. – Ilman hänen apuaan siitä ei kyllä olisi tullut mitään, Mats toteaa.

Niiden 330 m²:n lisäksi, jotka yrityksellä nyt on käytössään, tulee tilaa 50 m² lisää. Henkilökunnan pukuhuone uusitaan, konttoria laajennetaan ja pahin pullonkaula – rakennuksessa on nyt ainoastaan yksi sisäänkäynti –  hoidetaan kuntoon.

Tavoitteena on, ettei rakennustyöt vaikuta tuotantoon, koska leipomon suurin sesonki alkaa oikeastaan vasta joulun jälkeen, kun laskiainen alkaa.

– Joulu ei meidän osaltamme ole mikään myyntihuippu. Me leivomme omaa joululimppuamme, jonkin verran lussepullia ja joulutorttuja sekä tietysti pipareita ja jonkin verran erikoisleipiä tietyille ravintoloille, mutta meidän todellinen sesonkiaikamme alkaa vasta uudenvuoden jälkeen, Mats kertoo.

Tällä hetkellä leipäpuoli on yrityksessä hallitsevana, mutta konditoriatuotteiden kysyntä on kasvanut, koska monta muuta alueen konditoriaa on lopettanut toimintansa. Mats toivoo pystyvänsä vastaamaan tähän kysyntään leipomoa laajentamalla. Konditoriapuolella noin puolet asiakkaista on jälleenmyyjiä ja puolet yksityishenkilöitä. Mats haluaa myös lisätä yritysasiakkaiden määrää ja tavoitteena onkin taas pystyä tarjoamaan täytekakkuja ja leivoksia yritysten omilla logoilla ja painokuvilla. Tämä palvelu hänellä oli aiemminkin Övermalaxin leipomossa.

– Täällä printterille ei ole ollut tilaa, ja siihen saamme nyt parannuksen, hän toteaa painokkaasti.

Malax Bageri 5Yritys työllistää kahdeksan työntekijää, ja yksi eniten myyvistä tuotteista on klassinen hillopossu.– Vaikka toisi uutuuksia valikoimaan, on klassikko kuitenkin aina se, joka myy parhaiten, Mats toteaa.

Ennen investointiin ryhtymistä hän on hakenut siihen investointitukea VASEKin avulla. Yritysneuvoja Olav Nylund on hoitanut Matsin kanssa kaikki asiakirjat tukihakemusta varten.

– Olen siitä todella kiitollinen. Inhoan kaikkia paperitöitä, ja ilman Olavin apua olisi kynnys yritystuen hakemiseen ollut liian korkea, Mats myöntää.

– Tuen hakeminen meni sujuvasti, sillä Matsilla oli jo kaikki liitteet ennakkoon valmiiksi katsottuna. Ne tavanomaiset liiketoiminta- ja taloussuunnitelmat laadimme yhdessä, Nylund lisää.

Mats on jo aiemminkin ollut VASEKiin yhteydessä, sillä ennen yritysostoja kaksi vuotta sitten hän keskusteli paljon yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahlin kanssa.

– Kjell on todella taitava ja hänen kanssaan on mahtava pallotella asioita. Hänellä on aina tarjota kymmenen erilaista näkökulmaa asioihin. Sellaisia näkökulmia, joita ei itse olisi tullut edes ajatelleeksi, Mats toteaa ja rullaa samalla vaunullista hillopossuja kohoamaan.

Malax Bageri 6

Kello on kolme iltapäivällä. Marraskuun päivä, joka ei koskaan oikein valjennutkaan, on jo laskemassa ja Mats on juuri aloittanut heti puolen yön jälkeen käynnistyvän työvuoronsa ennakkovalmistelut.

Teksti ja kuvat: Anna Sand
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Yrittäjätarinoita"-sivulle