Kapkem Oy vuoden 2019 uusyrittäjä Vaasan seudulla

14.05.2019

Kapkem1 600pxVaasanseudun Uusyrityskeskus Startian johtaja Tommi Virkama (keskellä) onnittelee Kapkemin yrittäjiä, Sakari Rahtua ja Mika Kulttia.

Vuoden uusyrittäjäksi Vaasan seudulla on valittu vaasalainen Kapkem Oy. Kyseessä on puhtaanapito- ja hygienia-alan aineita, välineitä, papereita ja koneita ammattikäyttöön myyvä yritys, joka on toiminut Mika Kultin ja Sakari Rahdun komennossa vuoden 2017 alusta lähtien. Henkilöstöön kuuluu heidän lisäkseen kaksi työntekijää, ja tärkeässä roolissa on myös Ukko-koira, jonka häntä heiluu tervehdykseksi kaikille myymälässä vieraileville.

Tuntemattoman kanssa yrittäjäksi

Mikan ja Sakarin tie yrittäjyyteen ei ole kovin perinteinen. Miehet eivät edes tunteneet toisiaan ennen kevättä 2016, jolloin he tapasivat sattumalta silloisten töidensä kautta. Yhteinen lounastuokio vahvisti samankaltaiset visioinnit: kumpikin tahtoi koittaa jotain uutta ja omaa. Suunnitelmia yritysideasta hierottiin ja mahdollisesti ostettavaa yritystä etsittiin, ja kaksikko kävi myös yritysneuvojan puheilla, mutta mitään sopivaa ei ihan heti ilmaantunut.

Pian tämän jälkeen Mika sai vihiä Kapkemin silloisen omistajan eläköitymisaikeista. Yritys oli perustettu jo vuonna 1997, ja omistaja oli nyt halukas myymään yrityksen sopivalle jatkajalle. Tarvittiin vain yksi puhelinsoitto Sakarille, ja vuodenvaihteessa 2017 oli edessä yritysosto ja sitä kautta omistajanvaihdos. Kyseessä oli ikään kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: yrittäjäksi ryhtyminen sekä omistajanvaihdos. Molemmissa prosesseissa tuoreet yrittäjät saivat taustatukea Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian ja Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yritysneuvojilta.

Kapkem2 600pxKapkemin henkilöstöön kuuluvat Satu Kiviniemi, yrittäjät Mika Kultti ja Sakari Rahtu, Timo Kankaanpää sekä Ukko-koira.

– Joku voi ihmetellä, että miten voi perustaa yrityksen tuntemattoman kanssa, mutta ei meidän tarvinnut toisiamme sen kummemmin tuntea. Molemmilla on laajat ja hyvät verkostot, joiden varaan toimintaa on luottavaisin mielin voitu rakentaa, Sakari valottaa taustoja.

– Toimiala oli kummallekin entuudestaan vieras, minkä vuoksi alkuajat olivat yhtä opettelemista. Mutta se, että uskoimme itseemme, loi luottamuksen siihen, että hyvin tässä käy, Mika kiteyttää.

Joustavalla palvelulla lisäarvoa asiakkaalle

Kapkemin tavoite on selkeä: olla arvostetuin siivoustukkualan yritys valitulla markkina-alueella. Koko toiminnan ytimessä on joustava ja paras mahdollinen asiakaspalvelu. Yrittäjät laittavat itsensä likoon ja toimittavat tuotteita asiakkaille vaikka iltamyöhällä, tai käyvät itse ruuvaamassa tilatut paperitelineet seinään – jos asiakas niin haluaa.

Kumppanukset ovat mielissään vuoden uusyrittäjän kunniamaininnasta.

– Mutta on meillä kyllä lujaa mennytkin. Ja menee edelleen! Suurin harmitushan tässä on se, että ei meinaa ehtiä tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Meillä on vielä kaikenlaisia suunnitelmia toteuttamatta, Sakari paljastaa.

Pieni yritys, ison yrityksen toimintatavat

Kapkem4 300pxKapkem on pieni yritys, mutta nuoret yrittäjät ovat päättäneet heti alusta alkaen johtaa sitä kuin isoa. Niinpä strategian laatimiseen, budjetointiin ja laskelmiin on laitettu aikaa ja rahaa, kuten isosti ajattelevassa yrityksessä kuuluukin.

Tapani Rintamäki on ollut meille mentori ja korvaamaton apu strategian laatimisessa ja hallitustyöskentelyssä. Strategia on ikiliikkuja: suunnittelu, toteutus, analysointi ja korjaavat toimenpiteet seuraavat toisiaan jatkuvana kehänä, Sakari korostaa.

Uusyrityskeskus Startian johtaja Tommi Virkama luonnehtii Kapkemin tarinaa oikein oppikirjaesimerkiksi:

– Perusasiat on tehty kunnolla. Mika ja Sakari ovat hyödyntäneet saatavilla olevan ulkopuolisen tuen niin meidän yrityspalveluitamme käyttämällä kuin konsulttiapuun turvautumalla. Mentoroinnin tärkeyttä ei yritysmaailmassa voi korostaa liikaa.

– Lisäksi Kapkemin talousluvut puhuvat puolestaan. Kasvutahti on ollut Mikan ja Sakarin aloittamisesta lähtien todella hurja.

Kapkem Oy on mukana valtakunnallisessa vuoden uusyrittäjä -kilpailussa. Vuoden uusyrittäjä valitaan Suomen uusyrityskeskusverkoston kesäpäivien yhteydessä kesäkuun alkupuolella.

 

 Lataa kuva voittajista



‹ Siirry "Yrittäjätarinoita"-sivulle