Julia auttaa yritysasiakkaitaan sanomaan KYLLÄ

07.01.2020

Julia Olin.Oma yritys oli Julia Olinille kaukainen ja epärealistinen haave, kunnes hän eräänä päivänä päätti piipahtaa Uusyrityskeskus Startiassa. Yhtäkkiä kaikki kävi todella nopeasti, ja YES Communications-yrityksestä tuli totta. Käynnistysvaihe meni yli odotusten, ja Julia näkeekin, että hänen tarjoamilleen palveluille on selkeästi tarvetta.

Markkinointi, viestintä ja ihmisten väliset suhteet ovat aina kiinnostaneet Juliaa, joka on koulutukseltaan yhteiskuntatieteilijä.

– Aikaisemmat työtehtäväni ovat myös sivunneet näitä aiheita – olen työskennellyt muun muassa myyntipäällikkönä, projektin vetäjänä ja myös yritysvalmentajana, Julia kertoo.

Hän on myös saanut rakentaa ja lisätä osaamistaan erilaisilla kursseilla.

Vuosi sitten hän ajatteli, että on aika etsiä uusia mahdollisuuksia ja vähensi työaikaansa. Työmarkkinoilla tarjontaa oli kuitenkin heikosti, ja lopulta Julia päätti irtisanoutua ja astella Startiaan ajatuksenaan ryhtyä yrittäjäksi.

– Minulla ei tuolloin ollut suuntautuminen vielä aivan selvänä, vaan pyysin yksinkertaisesti apua, jotta saan konkretisoitua ajatukseni ja luotua selkeän strategian. Siinä sain apua yritysneuvoja Olav Nylundilta, ja aika pian olimme kartoittaneet mitä oikeastaan halusin tehdä, Julia jatkaa.

Julia Olin.Seuraavana askeleena olikin liiketoimintasuunnitelman ja talousarvion laatiminen, ja koska lomat olivat aivan lähellä, oli aikataulu tiukka.

– Sain selvät deadlinet, mikä oli hyvä asia. En saanut liikaa aikaa yliajatella asioita, vaan kaikki tapahtui melko nopeasti. Ja ilman VASEKin ja Startian apua olisi koko prosessi vienyt huomattavasti pidempään. He ovat erittäin taitavia asiakaspalvelijoita, ja sain erittäin ihmisläheisen kohtaamisen Startiassa, Julia kiittelee.

Pian hän oli täysipäiväinen yrittäjä – kaikki muut vaihtoehdot olisivat olleet kompromisseja – ja toiminta-ajatuksena on auttaa muita yrityksiä markkinoinnissa ja viestinnässä.

– Palveluni on suunnattu ensisijaisesti yrittäjille, jotka ovat vielä liian pieniä palkkaamaan oman markkinoijan ja jotka tarvitsevat apua tullakseen paremmiksi viestimään tuotteistaan ja palveluistaan, Julia selventää.

Jo aivan alussa hänellä oli potentiaalisia asiakkaita ja uusia hän on löytänyt lähinnä sosiaalisen median ja verkostoitumisen kautta – molemmat asioita, joihin hän uskoo kivenkovaa.

– Jos aion auttaa muita saamaan enemmän näkyvyyttä, täytyy minun pitää huolta siitä, että omakin toimintani saa näkyvyyttä.

Nykypäivän digitaalisuus on saanut aikaan sen, että taito kuvailla oman yrityksensä sielua ja olemusta asiakkaille on entistä ratkaisevammassa asemassa. Haasteena Olinin työssä on saada yrittäjät huomaaman tämä ja ymmärtämään markkinoinnin ja viestinnän merkitys.

– Selkeä ja houkutteleva viestintä kulkee käsi kädessä myynnin kanssa, hienon alun toiminnalleen saanut Julia lisää.

– Julia yhdistää osaamisensa vahvaan motivaatioon ja yritteliäisyyteen, mikä on suureksi avuksi yrityksen alkuvaiheessa, Nylund toteaa.

Julia Olin näkee selvästi, että hänen tarjoamilleen palveluille on tarvetta ja hän tähtääkin nyt kasvuun ja vähitellen yhä suurempiin asiakkuuksiin.

 

Teksti: Anna Sand/ by Sand
Kuvat: Anna Sand
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Yrittäjätarinoita"-sivulle