HammasSydämessä asiakas on keskiössä

16.09.2020

IMG 1205HammasSydän toimii kauniissa, tilavissa ja valoisissa tiloissa. "Kun asiakas on täällä, keskityn vain häneen. Haluan välttää kiireen tuntua ja aina tehdä asiakkaan päivästä vähän paremman", suuhygienisti Henrika Koivusalo kertoo.

Vähäkyröläinen suuhygienisti Henrika Koivusalo perusti oman yrityksen vuonna 2018 suoritettuaan Vamian järjestämän yrittäjän ammattitutkinnon.

– Silloin oli sopiva tilaisuus ja vaihe elämässä, ja halusin kokeilla yrittäjyyttä. Jos olisi ollut vakituinen työ, tämä olisi kyllä jäänyt toteuttamatta. Mieheni kehotti osallistumaan uusyrityskeskus Startian uusien yrittäjien infotilaisuuteen, ja sieltä sainkin monipuolisen paketin tietoa. Sain myöhemmin myös apua liiketoimintasuunnitelman laatimisen ja starttirahan hakemisen kanssa.

Koivusalon yritys HammasSydän tarjoaa suuhygienistin palveluja Laihian keskustassa:

– HammasSydämestä voi varata ajan kuka vaan, ei tarvitse olla lähetettä. Suun terveys vaikuttaa suuresti myös yleisterveyteen, joten hampaat kannattaa käydä hoidattamassa suuhygienistillä kerran tai kaksi vuodessa. Ylipäänsä hammasterveys on hyvin yksilöllistä, joten yhdessä suuhygienistin kanssa voi neuvotella sopivasta hoitovälistä. Ja tarvittaessa ohjaan asiakkaan hammaslääkärille. Monille riittää hyvin säännölliset suuhygienistin palvelut, jolloin hammaslääkärillä on tarvetta käydä harvemmin, Koivusalo kertoo.

HammasSydän toimii kauniissa, tilavissa ja valoisissa tiloissa. Hoitohuoneen taustamusiikkina kuuluu linnunlaulu.

– Kun asiakas on täällä, keskityn vain häneen. Varaan aina jokaiselle asiakkaalle runsaasti aikaa, jotta minulla on aikaa kuunnella asiakasta ja vastata kysymyksiin. Haluan välttää kiireen tuntua ja aina tehdä asiakkaan päivästä vähän paremman.

IMG 1218Huolellinen suojautuminen on lisännyt yrityksen kuluja. "Suojavarusteiden kuten maskien hinnat ovat moninkertaistuneet, mutta tärkeintä on tietysti, että kaikki mahdollinen suojautuminen tehdään ja asiakkailla on turvallinen olo tulla hoitoon." 

Koronakevät vaikutti luonnollisesti myös HammasSydämen toimintaan:

– Ostin juuri keväällä liiketilat omaksi. Ajankohta oli ehkä vähän epäonninen, mutta mistäpä näitä voi etukäteen tietää. Riskiryhmään kuuluvien asiakkaiden ajat piti peruuttaa heti, mutta nyt syksyllä taas he ovat etusijalla, jottei mikään suunterveyden ongelma pääse hoidon siirtymisen vuoksi liian pitkälle.

Huolellinen suojautuminen on myös lisännyt yrityksen kuluja:

– Olen aina käyttänyt visiiriä hoitotoimenpiteitä tehdessäni, nyt lisäksi on tullut myös vetyperoksidipurskuttelu ja suojatakin käyttö. Suojavarusteiden kuten maskien hinnat ovat moninkertaistuneet, mutta tärkeintä on tietysti, että kaikki mahdollinen suojautuminen tehdään ja asiakkailla on turvallinen olo tulla hoitoon, Koivusalo lisää.

Muun muassa näihin uusiin kuluihin Koivusalo haki ja myös sai yksinyrittäjätukea, jonka yrityksen virallinen kotikunta eli Vaasa hänelle myönsi.

IMG 1225 rajattuKoivusalo on ollut tyytyväinen päätökseensä ryhtyä yrittäjäksi ja kertoo sen vastanneen odotuksiaan:

– Itsenäisesti toimiminen sopii minulle, ja minulla on vapaus toteuttaa erilaisia ideoita ilman tiukkoja sapluunoja. Yrittäminen vaatii rohkeutta, ja kannattaakin hakea apua ja keskustella omasta yritysideastaan ja yrityksen toiminnasta säännöllisesti myös jonkun muun kanssa. VASEKin Antti Alasaaren kanssa olen keskustellut muun muassa liiketiloista, ja häneltä taisinkin saada vinkin tästä nykyisestä tilasta.

Koivusalo kannustaa myös verkostoitumiseen ja lähtemään mukaan yrittäjäyhdistysten toimintaan. Hän itse on hyvin verkostoitunut muiden laihialaisten yrittäjien kanssa ja tekee yhteistyötä muun muassa läheisen apteekin kanssa.

– Lähivuosien tavoitteena on tietysti kasvaa ja kasvattaa asiakaskuntaa. Markkinointiin panostaminen on tärkeää, ja siihen saisi kyllä käytettyä vaikka kuinka paljon aikaa. Onneksi minulla on hyvä kumppani auttamassa markkinoinnin ja kotisivujen kanssa. Myös yrityskummini kanssa näistä aiheista keskustellaan, Koivusalo päättää.

 



‹ Siirry "Yrittäjätarinoita"-sivulle