Yrityksiä perustetaan nyt Vaasan seudulla yhtä ahkerasti kuin ennen korona-aikaa

09.11.2020

Suomen 30 Uusyrityskeskuksen kautta perustettiin tammi-syyskuun aikana kahdeksan prosenttia vähemmän uusia yrityksiä kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startiassa vuosi on kuitenkin tähän mennessä ollut edellisvuoden kaltainen, mitä perustettujen yritysten määrään tulee.

– Startian kautta yrityksiä perustettiin tammi-syyskuun aikana suurin piirtein samaa tahtia kuin viime vuonna. Kevään aikana yritysten perustamispuolella oli vähän hiljaisempaa, mutta varsinkin loppukesän ja syksyn aikana on ollut vilkkaampaa. Koko viime vuoden aikana uusia yrityksiä perustettiin meidän avullamme 204, kun keskiarvo on 175, joten saa nähdä pääsemmekö tänä vuonna samoihin lukemiin, Startian johtaja Tommi Virkama kertoo.

Koronapandemia onkin vaikuttanut perustettujen yritysten määrään koko maassa erityisesti kevään osalta, jolloin koronan vaikutus oli pahimmillaan.

Uutta yrittäjyyttä tarvitaan

Uusyrityskeskuksissa on nähty, miten eri tavalla koronatilanne kohtelee eri toimialoja. Toiset alat ovat edelleen ahtaalla, kun taas toisilla menee todella hyvin. Kaikkia aloja hyödyttää se, että Suomi ei ole enää kokonaan kiinni, kuten keväällä.

– Yrittäjyys näyttäisi elpyvän koronashokista. Ja hyvä niin, sillä uutta yrittäjyyttä tarvitaan nyt todella paljon. Toivoa on, mutta myös epävarmuutta siitä, mihin suuntaan loppuvuosi kääntyy, toteaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n (SUK) toimitusjohtaja Susanna Kallama.

 

Lue SUK:n tiedote



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää