Yrityksen voi laittaa myyntiin monen eri kanavan kautta

28.03.2023

pexels andrea piacquadio 3860805

Myyntikanavat yrityksen myymiseen -webinaari keräsi linjoille kuulijoita, joilla yrityksen myyminen oli ajankohtaista tai vasta alustavana ajatuksena. Yhtä kaikki – kuten omistajanvaihdoksissa aina – on järkevää aloittaa omistajanvaihdokseen valmistautuminen ajoissa, ja tällä kertaa webinaarissa pohdittiin erilaisia yrityksen myyntikanavia.

Sustaining Businesses in Ostrobothnia -hankkeen omistajanvaihdosasiantuntijat esittelivät eri vaihtoehtoja yrityksen myymiseen tarkoitettujen myyntikanavien valintaan. Ennen yrityksen myynti-ilmoituksen laatimista kuulijoita kannustettiin kuitenkin miettimään, miksi joku olisi kiinnostunut ostamaan juuri heidän yrityksensä.

Asiantuntijoiden mukaan yritys on ostokohteena kiinnostava, jos sen toiminta on kannattavaa ja näkymät positiiviset. Yritys kiinnostaa ostajia myös silloin, jos sen toiminta ei olen täysin riippuvaista yrittäjästä ja hänen osaamisestaan ja ammattitaidostaan. Eli yrityksessä oleva osaaminen on pystyttävä siirtämään eteenpäin.

Yrityksen myyntikuntoon laittamista ei voi aloittaa liian ajoissa. Talouden kuntoon laittamisen lisäksi yrityksen papereista täytyy koota kunnon ”myyntimappi” ja tässä työssä auttaa Yrityksen ostajan tarkistuslista, joka neuvoo myös myyjää kokoamaan ne asiakirjat, joista ostajaehdokas on kiinnostunut. Kaikkeen tähän menee aikaa ja yleensä enemmän kuin uskookaan.

Mistä se ostaja sitten löytyy?

Omistajanvaihdosasiantuntijat muistuttivat aina ensin kartoittamaan lähipiiristä halukkaita jatkajia. Muita ostajakandidaatteja voi löytyä yrityksen henkilökunnan, yhteystyökumppaneiden, tavarantoimittajien tai ehkä jopa kilpailijoiden joukosta.

Kannattaa keskustella yrityksen myymisestä myös oman tilitoimiston ja pankin kanssa. Kehitysyhtiöt kuten VASEK tietävät myös paljon ostajakandidaatteja, ja niitä voi löytyä myös kehitysyhtiön tai uusyrityskeskuksen perustamisneuvonnan asiakkaiden joukosta. Yrityksen ostaminenhan on hyvä vaihtoehto uuden yrityksen perustamiselle.

Aika moni myyjä lähtee liikkeelle hiljaisella myynnillä, sillä pelätään, että asiakkaat tai työntekijät reagoivat negatiivisesti, jos tieto yrityksen myyntiaikeista leviää. Jos yrityksen potentiaaliset ostajatahot ovat tiedossa tai niitä on rajattu joukko, yrityksen julkinen myynti onkin silloin turhaa. Hiljainen myynti tavoittaa kuitenkin vähemmän ostajaehdokkaita ja myyntiaika on yleensä pidempi. Jos yritys laitetaan julkisesti myyntiin, on tärkeää tiedottaa siitä ihan ensimmäiseksi henkilökunnalle, ennen kuin tieto saavuttaa heidät muuta kautta.

Webinaaritallenteella esitellään neljä verkossa olevaa yritysten kauppapaikkaa, mutta niitä on olemassa myös muita. Verkon kauppapaikat ovat joko ilmaisia tai maksullisia, ja moni niistä toimii ainoastaan suomeksi. Palveluissa saattaa olla myös ostetaan-ilmoituksia, joita kannatta myös säännöllisesti tarkastella.

Kaikkiin myyntikanaviin ei kuvia saa mukaan, mutta jos valitsee kuvallisen ilmoitusmuodon, kannattaa panostaa kuviin aivan samoin kuin myyntikohteen kuvailuunkin. Maksutta kuvallisia ilmoituksia pystyy laittamaan myös esimerkiksi tori.fi- tai findit.fi-palveluihin, sosiaalisen median kanavia tai ihan perinteistä lehti-ilmoitustakaan unohtamatta.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Vaasan hallintotalo on nykyaikainen esimerkki kestävästä remontoinnista

29.05.2023 | Uutiset
Kaunis stukkokoristelu menneeltä aikakaudelta sulautuu moderniin, vaaleaan värimaailmaan, akustisesti vaimentaviin valokuvaseiniin ja vaikuttavan pitkiin mattoihin. Energiaa säästävä valaistus syttyy automaattisesti ja portaattomasti, kun siirrymme kokoushuoneesta toiseen, ja niissä harvemmin käytettävissä huoneissa, huomaamme heti niiden alhaisemman lämpötilan. Vaasan hallintotalo on kuin upouusi rakennus vuosien 2020–2022 aikana tehdyn laajan remontin jälkeen.
Lue lisää

Liiketoiminnan on oltava vastuullista, koska se on oikein – mutta miten liikkeelle?

17.05.2023 | Uutiset
Miksi yritysten pitäisi tehdä vastuullisuustyötä, ajatella kestävyyttä ja kiertotaloutta? Koska se tuo rahaa? Koska se on hyväksi brändille ja maineelle? Koska se helpottaa työvoiman rekrytoimista? Vai ihan vain siitä syystä, että se on oikea tapa toimia?
Lue lisää

Vuoden tasa-arvoyrityksessä henkilöstön moninaisuus on vahvuus

11.05.2023 | Uutiset
Pohjanmaan vuoden tasa-arvoyritys 2023 on närpiöläinen Bigro Ab. Kasvihuonealan yritys Bigro työllistää noin 70 henkilöä, jotka edustavat kuutta eri kansallisuutta. Valintaraati perustelee valintaa monipuolisella työllä, jota yrityksessä on tehty työyhteisön hyvinvoinnin ja moninaisuuden rakentamiseksi.
Lue lisää

VASEK20-lehti jaettu jokaiseen kotitalouteen

10.05.2023 | Uutiset
VASEK20-juhlalehti jaettiin 10.5. julkisena tiedotteena kaikkiin Vaasan seudun kotitalouksiin. Lehti on tuhti lukupaketti Vaasan seudusta, sen yrityksistä sekä tietysti tämän vuoden synttärisankari VASEKista.
Lue lisää

Stubbtech – enemmän kuin mitä nimi paljastaa

09.05.2023 | Uutiset
Se on tullut verkkaisemmin kuin pitkään aikaan. Kevät nimittäin. Samoin myös Stubbtechin ja sen yrittäjien Jens Rodasin ja Thomas Söderlundin odottama sesonkiaika. Mutta nyt kevät on täällä, ja kantojyrsintään, viherrakennustöihin, ulkomaalaukseen sekä katto- ja julkisivujen pesuun keskittyvän yrityksen toiminta kasvaa vuosi vuodelta. Suunnitelmana onkin nyt järjestellä liiketoiminta uudelleen kahdeksi erilliseksi markkinointinimeksi.
Lue lisää

”Älä odota tuloksia ensimmäisellä klikkauksella” – Verkkokauppa on ahkeruuslaji

04.05.2023 | Uutiset
Viexpo ja VASEK järjestivät 26.4. infotilaisuuden käynnisteillä olevasta Pohjanmaan verkkokauppiasklubitoiminnasta. Tilaisuudessa saatiin kuulla myös digitaalisen kaupan asiantuntija Leevi Parsaman inspiroiva puheenvuoro verkkokaupan kymmenestä tärkeimmästä menestystekijästä.
Lue lisää

Ympäristöystävällinen, energiatehokas ja edullinen

02.05.2023 | Uutiset
GreenStar on Suomen ensimmäinen hiilineutraali hotelliketju, ja yhä useammat matkailijat valitsevatkin hotellin kestävä kehitys ja ympäristöystävällisyys mielessään. Joensuusta kotoisin oleva Kristian Ikonen oli aikaansa edellä, kun hän perusti ketjun vuonna 2008 ja loi konseptin, joka on juuri nyt ajan hermolla. Ketjun viides hotelli avattiin Vaasaan marraskuussa 2019, WasaGroupin toteuttamana rakennusprojektina.
Lue lisää

Sukupolvenvaihdoksissa on aina myös tunteet pelissä

20.04.2023 | Uutiset
Sukupolvenvaihdos on usein prosessi, johon liittyy monia erilaisia ajatuksia ja tunteita, jotka voivat vaikuttaa sen onnistumiseen. Epävarmuus, huoli, luopumisen tuska, helpotus, luottamus.
Lue lisää