Yrityksen talouden ymmärtäminen auttaa yrittäjää päätöksenteossa

05.02.2021

taloushallintowebinaari 600

Uusyrityskeskus Startia ja kirjanpitotoimisto Nooga kouluttivat alkavia yrittäjiä taloushallinnon saralla 27.1. (suomeksi) ja 28.1. (ruotsiksi). Kolmetuntiset koulutukset olivat varsin suosittuja, eikä syyttä: yrittäjälle on erittäin tärkeää olla perillä omasta taloustilanteestaan. Tilaisuuksissa käytiin läpi pakollisten hallinnollisten rutiinien perusteet, lisättiin osallistujien ymmärrystä verotuksesta sekä yrittäjän henkilökohtaisesta vastuusta ja annettiin käytännön vinkkejä, miten yrittäjä voi tulkita yrityksen taloudellista tietoa sekä suunnitella toimintaansa sen pohjalta.

– On aivan keskeistä, että yrittäjä on tietoinen yrityksensä avainluvuista ja osaa tulkita tilinpäätöstään, Startian johtaja Tommi Virkama toteaa.

Kirjanpidossa järjestys on kaiken A ja O

Noogan kouluttajan Ville Hautalan mukaan yritykset ovat siirtymässä manuaalisesta laskujen käsittelystä digitaaliseen, eli paperisen kuittisavotan aika alkaa olla ohi.

– Järjestys on kaiken A ja O, oli systeemi mikä tahansa. Digitaalisen suuntaan ollaan kuitenkin menossa niin yritysmaailmassa kuin julkisellakin puolella. Täysin sähköinen taloushallinto on mahdollista ja kohtuullisella rahalla saatavissa, Hautala kertoo.

Kirjanpito on yrittäjälle pakollista, siihen velvoittaa kirjanpitolaki, ja tekemättä jättämisellä voi olla vakaviakin seuraamuksia. Eri yhtiömuotojen kirjanpitovelvollisuudet poikkeavat toisistaan, mutta tavoitteet ovat kaikilla samat:

  • Tuottaa tietoa yrityksen kannattavuudesta ja tuloskehityksestä.
  • Erottaa liiketoimintaan kuuluvat ja henkilökohtaiset varat.
  • Auttaa ohjaamaan toimintaa.
  • Tuottaa informaatiota rahoittajille ja muille sidosryhmille sekä verotuksellisiin tarkoituksiin.

Ulkoista kirjanpito, keskity ydinosaamiseesi

– Kirjanpito on siis yhtäältä vakavaa, koska se tosiaankin on tehtävä, mutta toisaalta sitä ei kannata ajatella pakollisena pahana, vaan välineenä, josta on hyötyä toiminnan suunnittelussa ja päätöksenteossa. Se vaatii kuitenkin aikaa ja edellyttää osaamista, joten suosittelen ulkoistamaan kirjanpidon ammattilaiselle ja keskittymään itse omaan ydinosaamiseen, Hautala toteaa.

Kirjanpitäjäkumppanin valinnassa kannattaa miettiä, mitä lisäarvoa kirjanpitäjä voisi tuoda sinun yrityksellesi. Onko toimistolla osaamista sinun alastasi ja kenties muita saman suuruusluokan asiakkaita?

– Kannattaa ylläpitää läheistä suhdetta kirjanpitäjän kanssa, sopia vaikka säännöllinen tapaamisaika, niin molemmat pysyvät tilanteen tasalla. Mitä paremmin kirjanpitäjä ymmärtää yrittäjän liiketoimintaa, sitä paremmin hän pystyy auttamaan tätä ja luomaan yritykselle lisäarvoa, Hautala muistuttaa.

Budjetti on toimintasuunnitelma numeroina

Budjettia laatiessa yrittäjän kannattaa Hautalan mukaan lähteä liikkeelle visiosta ja strategiasta. Niiden perusteella laadittu toimintasuunnitelma on budjetin perusta – budjetti onkin itse asiassa se, mitä halutaan tulevan vuoden aikana tehdä, mutta numeroina.

– Budjetin laatimisen ei siis pitäisi olla numeroiden mekaanista kopiointia edellisvuoden luvuista. Parhaimmillaan yrittäjä panostaa bisnekseen toimintasuunnitelman kautta ja kirjanpitäjä auttaa muuttamaan suunnitelman budjetiksi, Hautala kuvailee.

Tiedä vastuusi ja pyydä tarvittaessa apua

Yrittäjän on tärkeää olla tietoinen taloushallintoon liittyvistä vastuistaan, mutta ihan kaikkea ei tarvitse itse osata, vaan apua voi ja saa pyytää.

– Me Startiassa autamme yrittäjän alkuun yrityksen perustamisessa, kun taas asiantuntijakumppanimme, kuten Nooga, pystyvät tarjoamaan oman erityisalansa osaamista yrittäjien käyttöön. Jos ei ole varma, mistä lähtisi liikkeelle, voi varata ajan yritysneuvojalle, niin me ohjaamme tarvittaessa eteenpäin asiantuntijalle, Virkama lupaa.

 

 

Varaa aika yritysneuvojalle

Startian asiantuntija-kumppanit



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää