Yksinyrittäjätukea haettu vilkkaasti – puutteelliset hakemukset hidastavat käsittelyä

27.04.2020

Yksinyrittäjätuen haku Vaasan seudun yksinyrittäjille avattiin 20.4. Ensimmäisen viikon aikana VASEK vastaanotti yli 130 hakemusta. Ensimmäisen viikon aikana yli 70 hakijaa sai myönteisen päätöksen hakemukseensa.

Kuntien omistama Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK ottaa omistajakuntiensa (Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Maalahti, Korsnäs, Laihia ja Isokyrö) puolesta vastaan yksinyrittäjien hakemukset. VASEKin yritysneuvojat käsittelevät hakemukset työ- ja elinkeinoministeriön (myöhemmin TEM) asettamien kriteerien mukaisesti ja antavat niistä lausuntonsa kunnille. Kunnat tekevät päätöksen tuen maksamisesta ja hoitavat myös tuen maksatuksen.

– Ehdimme ensimmäisen viikon aikana käsitellä lähes kaikki meille saapuneet hakemukset. Harmillisesti kuitenkin perjantaina melkein 40 hakemuksen käsittely jäi kesken, koska hakijoilta jouduttiin pyytämään tarvittavia liitteitä tai tiedustelemaan tarkemmin koronan vaikutuksista liikevaihtoon, Startian johtaja Tommi Virkama kertoo.

– Ohjeistuksestamme huolimatta monen hakemuksesta puuttui verovelkatodistus. Aika monessa hakemuksessa tilinpäätös tai tiliotteet eivät riittävän selkeästi osoittaneet, että liikevaihto olisi pudonnut TEMin asettamien kriteerien mukaiset 30 prosenttia 16.3. jälkeen, Virkama listaa ja muistuttaa:

– Ei kannata hätäillä hakemuksen lähettämisen kanssa, mikäli hakemus ei täytä TEMin asettamia kriteerejä. Jos liikevaihto ei ole vielä laskenut, voi hyvin odottaa hakemuksen kanssa ja lähettää vasta sitten, kun tämä lasku on selvästi nähtävissä.

Jonkin verran hakemuksia eksyi myös väärään paikkaan, ja saapuneissa hakemuksissa oli yrittäjiä, joille oikeampi tuki olisi ELY-keskuksen myöntämä koronarahoitus. Lisäksi hakijoista muutama ei ollut päätoiminen yrittäjä, kuten TEM edellyttää.

– Yrittäjän on toimittava päätoimisena yrittäjänä eikä hänellä saa olla muuta tuloa, kuten eläke- tai palkkatuloa työsuhteesta. Päätoiminen yrittäjyys on määritelty siten, että hakijan tulee olla joko YEL-vakuutettu tai osoittaa vähintään 20 000 euron yrittäjätulo tai laskutus, Virkama viittaa TEMin ohjeistukseen.

Ensimmäisen hakuviikon aikana myös tuen maksaminen eteni kunnissa:

– Olemme tähän mennessä myöntäneet tuen jo 58 yrittäjälle. Päätöksiä tehdään VASEKin valmistelun pohjalta päivittäin, myös tukia tullaan saamaan maksuun joka päivä, Vaasan kaupungin talous- ja strategiajohtaja Miia Äkkinen kertoo.

Muihin Vaasan seudun kuntiin osoitettuja hakemuksia on tullut hieman vähemmän kuin Vaasaan.

– Saimme ensimmäisen viikon aikana päätettäväksi vain yksittäisiä hakemuksia eli neljä kappaletta. Hyväksytyn päätöksen hakemukseensa saaneet yrittäjät saavat tuen tililleen noin kahden tai kolmen päivän kuluessa, Vöyrin kunnan hallintojohtaja Markku Niskala kertoo.

– Hakemuksia tuli koko viikon rauhallisessa tahdissa, mitään ruuhkaa ei ehtinyt syntyä. Saa nähdä jatkuuko tahti samanlaisena, vai tuleeko joku hakemussuma myöhemmässä vaiheessa, Virkama pohtii.

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää