Yhtiömuodon valinta on yrittäjän tärkeimpiä päätöksiä

27.03.2020

Kuvituskuva.Yritystä perustamassa, mutta mikä valita yhtiömuodoksi? Vaihtoehtoja on monia, ja jokaisella vaihtoehdolla on hyvät ja huonot puolensa. Päätöksessä pitää muistaa punnita myös sen vaikutuksia pitkällä tähtäimellä, muistuttavat yritysneuvojat.

– Yritysneuvonnassa tämä asia on yksi keskeisimmistä. Perustamisneuvonnassa juttelemme yrityksen toimintamallista, lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteista sekä eri yhtiömuotojen hyvistä ja huonoista puolista, jotta alkavalla yrittäjällä olisi helpompi päättää miten lähteä liikkeelle. Ja tokihan yhtiömuotoa voi myöhemmin vaihtaa, jos tarve tulee, Startian johtaja Tommi Virkama muistuttaa.

– Ja kun tullaan yrityksen tai yritystoiminnan myyntiin, on yhtiömuodolla vieläkin enemmän merkitystä sekä myymisen että verotuksen kannalta. Eli jos myynti- tai sukupolvenvaihdosajatuksia on, kannattaa ehdottomasti hyvissä ajoin tulla meidän kanssa juttelemaan vaihtoehdoista ja siitä, mitä vaikutuksia niillä on omistajanvaihdokseen, yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl kehottaa.

Startian asiantuntijakumppani Kjell Ahläng Convido Yrityspalveluista muistuttaa, että yrittäjän tavoitteena on saada riittävä toimeentulo eikä maksaa suhteettoman paljon veroja niistä. Siksi yhtiömuodon valinnalla on väliä.

Yritystulo jaetaan ansiotuloon, jonka verotus on progressiivinen, ja pääomatuloon, jonka verotus on 30–34 prosenttia. Viiden prosentin yrittäjävähennys koskee toiminimiä, avoimia yhtiöitä ja kommandiittiyhtiöitä, mutta ei osakeyhtiöitä. Osakeyhtiössä taas voi hyödyntää voitonjakokelpoisista varoista tehtävää osingonjakoa osana verosuunnittelua.

Ahlängin mukaan toiminimi on yhtiömuodoista yksinkertaisin:

– Toiminimen Y-tunnus säilyy koko elinkaaren ajan, vaikka yrityksen ottaisi tauolle ja pois kaupparekisteristä, eli toiminnan uudelleenkäynnistäminen onnistuu. Yhtiömuodon voi muuttaa avoimeksi tai kommandiittiyhtiöksi tai osakeyhtiöksi, mutta yritys saa silloin uuden Y-tunnuksen. Toiminimi sopii yrittäjälle, jonka toiminnassa ei oteta suuria riskejä tai isoja lainoja. Toiminimeä ei myöskään voi myydä, ainoastaan koneet, nimen tai liiketoiminnan, Ahläng muistuttaa.

Kommandiittiyhtiö ja avoin yhtiö ovat nykyään suhteellisen harvinaisia yhtiömuotoja, mutta näillä on Ahlängin mukaan monia etuja, kuten voiton vuosittainen verotus, jolloin toimintaa lopettaessa ei verotuksen kanssa tule yllätyksiä.

– Ja kun yrityksellä menee hyvin, voi omistaja hyvin vapaasti käyttää näitä jo verotettuja varoja, osakeyhtiössä se on hieman säädellympää, hän toteaa.

Toisin kuin toiminimessä, KY ja AY säilyttävät saman Y-tunnuksen, kun yhtiömuodoksi vaihdetaan osakeyhtiö. Toiminimellä toimiessa yrittäjä nostaa itselleen yksityisottoja, AY:ssä ja KY:ssä yrittäjän on myös mahdollista maksaa itselleen palkkaa yksityisottojen lisäksi.

Vaikka yritysmuodon valinnalla on vaikutusta verotukseen, ei Ahlängin mukaan kuitenkaan kannata muuttaa yhtiömuotoa vain verojen minimoimiseksi:

– Ehkä se silloin kannattaa, jos verotettava tulo on henkilöä kohden yli 60 000 euroa. Tärkeintä on miettiä mahdollisia riskejä, joita vastaan henkilö voi yhtiömuodon avulla suojautua. Ja omistajuudessa tapahtuvat muutokset kuten sukupolvenvaihdos, voivat olla yksi syy miksi yhtiömuodon muutokseen kannattaa ryhtyä, Ahläng painottaa.

Nydahl muistuttaa yrittäjää aina valitsemaan tilitoimistonsa huolella:

– Tilitoimisto ja asiantunteva kirjanpitäjä ovat yrittäjän tärkeimpiä kumppaneita. Kannattaa siis keskustella kirjanpitäjän kanssa verotuksesta ja yhtiömuodosta juuri sen oman yrityksen kannalta. Tai voit varata meiltä yritysneuvonnasta ajan, niin käymme vaihtoehdot kanssasi läpi ja ohjaamme tarvittaessa keskustelemaan asiantuntijan, kuten esimerkiksi Convidon kanssa, Nydahl muistuttaa.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää