Vuosikertomus 2018 – ensimmäistä kertaa sähköisenä

10.04.2019

vuosikertomus2018VASEKin toiminnan vuodelta 2018 summaava vuosikertomus on nyt julkaistu – ensimmäistä kertaa ainoastaan sähköisessä muodossa. Löydät vuosikertomuksen täältä.

VASEKin vuosi 2018 oli työntäyteinen. ”Puurtamisen ja onnistumisten vuosi” kiteyttää toimitusjohtaja Stefan Råback.

– VASEKissa olemme erityisesti iloinneet vauhdikkaasti edenneistä kehityshankkeistamme. Niiden puitteissa on saatu erinomaisia tuloksia muun muassa yritysten omistajanvaihdosten edistämisessä, logistiikan eri osa-alueilla, kiertotalouden kehittämisessä, matkailualan yritysyhteistyössä, viennin kasvattamisessa etenkin Pohjoismaiden alueella, EnergySpin-yrityskiihdyttämössä sekä muissa energiaklusterin kehityshankkeissa ja viestinnässä, Råback kertoo vuosikertomuksessa.

Lue lisää toimitusjohtajan katsauksesta.

VASEKin hallituksen puheenjohtaja Tomas Häyryn mukaan vuosi 2018 oli Vaasan seudun supervuosi, vaikkakin VASEKille tiukka:

– Vaikka vuoteen 2018 sisältyi suuria taloudellisia haasteita ja muutoksia jo hyvin vakiintuneen toiminnan työtavoissa, on yhtiön liikevaihto kuitenkin kasvanut. Tästä täytyy antaa erityinen kiitos yhtiön koko henkilöstölle, joka on väsymättä puurtanut seudun ja sen elinkeinojen menestyksen eteen, Häyry kiittelee.

Lue lisää hallituksen puheenjohtajan katsauksesta.

VASEKin vuosikertomuksessa valotetaan yhtiön toimintaa sekä yhtiön kolmen päätehtävän osalta, kattaen yrityspalvelut koko elinkaaren ajalle, että kaikki viime vuonna käynnissä olleet toimialakohtaiset kehittämishankkeet.

Tutustu vuosikertomukseemme täällä.

VASEKin yhtiökokous pidetään 24.6. Yhtiökokouksessa valitaan edustajat yhtiön hallitukseen.

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää