Vastuullinen Pohjanmaa -seminaarissa kannustettiin yrityksiä edelläkävijöiksi

24.09.2020

GoranGöran Östberg

CERM-hankkeen järjestämä seminaari Vastuullista yhteispeliä kunnan ja elinkeinoelämän välillä kokosi Wasa Innovation Centeriin noin 40 kuulijaa ja webinaari-lähetykseen omien koneiden äärelle yli 60 kestävyydestä ja kiertotaloudesta kiinnostunutta.

Projektipäällikkö Göran Östberg VASEKista toivotti osallistujat tervetulleiksi sekä paikan päällä että etänä.

– CERM-hankkeen tavoitteena on kehittää tiekarttaa kiertotalouden edistämiseksi ja vastuullisuustyön tueksi. Edessä on isot haasteet, mutta tavoitteenamme olla maailman parhaita seutuja kiertotalouden saralla, Östberg kertoi.

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen muistutti kuulijoita, että vastuullisuus on uusi megatrendi. Hänen mukaansa ilmastotoimiin kannattaa ryhtyä, sillä jo 70 prosenttia asiakkaista pitää ympäristö- ja ilmastoasioita tärkeinä. Ilmastotavoitteisiin pyrkiminen tuo myös suoraa säästöä energia-, polttoaine- ja materiaalikustannusten laskiessa.

– Yhä useammin myös tarjouspyyntöjen ehtona on tieto yrityksen hiilijalanjäljestä. On siis hyvä varautua muuttuvaan toimintaympäristöön, sillä edelläkävijät menestyvät yleensä parhaiten. Yrityksille on myös suora imagoetu, että ne voivat viestiä päästövähennyksiin sitoutumisestaan ja hyödyntää ilmastotunnusta markkinoinnissaan, Yrjö-Koskinen luetteli.

– Kaikkia muutoksia yrityksissä ei kuitenkaan tarvitse tehdä kerralla, vaan toimenpiteet kannattaa jakaa niihin, jotka voidaan helposti toteuttaa vaikka heti ja niihin, jotka vaativat investointeja ja jotka toteutetaan tietyn aikavälin puitteissa.

IMG 0647Seminaarin järjestäjät. Edessä Göran Östbert, Tomas Knuts, Rasmus Hautala, takana Angelique Irjala ja Stefan Malm.

Eurooppaparlamentaarikko Nils Torvalds muistutti videoidussa puheenvuorossaan, että hyvinvointivaltio on rakennettu fossiilisten polttoaineiden pohjalta. Muutoksen tekeminen ei siis ole helppoa, mutta se kuuluu meille kaikille, eikä vain isoille yrityksille. Koko maailma on siirtymässä elämään eri tavalla, ja muutoksen etujoukoissa kannattaa olla, sillä se antaa suuren kilpailuedun tulevaisuutta varten.

Christina Gestrin, Svenska Finlands Folkting kertoi Agenda 2030 -ohjelmasta ja muistutti, että siinä ei ole kyse vain ympäristöstä vaan myös sosiaalisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä. Gestrin pitää kuntien roolia merkittävänä ja muistuttaa, että kunnissa on mietittävä, miten kuntaa halutaan kehittää ja samalla huomioida kestävyysvaatimukset. Kunnilta edellytetään järjestelmänmuutosta, jos halutaan olla ilmastoneutraali.

– Kuntien kannattaa jakaa toisilleen hyviä esimerkkejä ja osaamista ja tehdä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa.

Tutkija Maira Babri, Handelshögskolan vid Örebro universitet valotti puheenvuorossaan, kuinka yritys- tai viranomaistasolla voidaan ymmärtää ja uudistaa käytännön kiertotaloustyötä.

– Meillä on Pohjoismaissa jo paljon osaamista resurssitehokkuudesta ja kierrätyksestä, ja tämä osaaminen on otettava ylpeydellä mukaan, kun kehitetään kiertotaloutta. Käytännössä painotetaan edelleen paljon kierrätystä, ja jotta voidaan päästä uudelleenkäyttöön, tarvitaan uusia hinnoittelumalleja, uusia logistiikkaketjuja ja uudenlaista asiakaskäyttäytymistä.

– Kiertotalous asettaa materiaalin kaiken keskustaan, ja materiaalintuntemus ja materiaalivirtojen tuntemus on tärkeintä, Babri jatkoi.

Vaasan keskussairaalaan materiaalikoordinaattori Stefan Vehkoja esitteli tapahtumakulkua, jonka seurauksena muodostui merkittävä paikallinen yhteistyökuvio, kun Orapac ryhtyi koronakriisin alkuvaiheissa valmistamaan kipeästi tarvittuja visiirejä Vaasan sairaanhoitopiirin ja muun Suomen terveydenhuollon tarpeisiin.

– Oli mahtavaa olla mukana olla vaikuttamassa johonkin näin hienoon ja tärkeään asiaan – olla mukana pelastamassa suomalaista terveydenhuoltoa näillä visiireillä, Vehkoja tunnusti.

Ost1Hans-Alexander Öst, Vaasan Sähkö

Seminaarin ohjelmassa oli myös case-esimerkkejä, joita esittelivät kehitysjohtaja Hans-Alexander Öst Vaasan Sähköltä, R&D-johtaja Mats Sundell KWH Mirkalta ja toimitusjohtaja Fredric Tidström Orapacilta.

– Teemme uudet investointimme nimenomaan uusiutuvaan energiantuotantoon ja haluamme olla ensimmäisten joukossa selvittämässä, miten fossiiliset polttoaineet korvataan. Meillä on uutena tuotteena kaukolämpö ilmastotakuulla, sillä sille on nyt kysyntää. Asiakkaat pyytävät täysin hiilineutraaleja vaihtoehtoja, Öst kertoi.

Sundell kertoi, että Mirkalla on tehty kestävyyteen tähtäävää kehitystyötä jo kauan, mutta aiemmin siitä ei ole osattu kertoa kunnolla.

– Nyt koko yrityksen arvot, visio ja missio on käyty läpi ja tuotu kestävyys niihin mukaan. Haluamme olla markkinoiden kestävin vaihtoehto.

Tidström kertoi, että Orapac pyrkii ylläpitämään kestävää tuotantoa:

– Pyrimme käyttämään mahdollisimman vähän materiaaleja ja pidämme kovaa investointivauhtia yllä. Kapasiteetin nostaminen tuo uusia mahdollisuuksia tuottaa fiksummin. On paljon sellaista pientä, mitä yritys voi tehdä ilman suuria kustannuksia, mutta kuitenkin vaikuttaa samalla yrityksen hiilijalanjälkeen.

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää