Vaasan seudun joukkoliikenteen nimi päätetään äänestäen – onko suosikkisi Blinkka, Lifti vai Vindi? 

14.09.2020

HERO kuva web aanesta FIN

Vaasan kaupunki ja Mustasaaren kunta saivat asukkailtaan yhteensä yli 600 nimiehdotusta uudelle alueelliselle joukkoliikenteelle, joka aloittaa toimintansa vuonna 2022. Koska joukkoliikennettä suunnitellaan ja kehitetään toimivaksi yhdessä asukkaiden kanssa, nimi valitaan äänestäen. Asiantuntijaraati poimi äänestykseen seuraavat kolme ehdotusta: Blinkka, Lifti ja Vindi. Äänestyksen voittanut nimi julkistetaan tiistaina 22.9., jolloin Liikkujan viikolla vietetään Autotonta päivää. 

Blinkka, Lifti tai Vindi – asukkailla on valta päättää, millä edellä mainituista nimistä Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan uusi alueellinen joukkoliikenne aloittaa toimintansa vuonna 2022. Kolme nimeä seulottiin ratkaisevaan äänestykseen yli 600 ehdotuksen joukosta. Nimikilpailun finalistit valitsi asiantuntijaraati, joka ilahtui isosta urakastaan. 

– Olimme todella iloisesti yllättyneitä ehdotusten määrästä. Joukossa oli jonkin verran samoja ehdotuksia, mutta enimmäkseen erilaisia ja oivaltavia. Vaasan seudun asukkaat ovat selvästi hyviä tässä, kehuu Vaasan kaupungin markkinointiasiantuntija Eevamaria Paasikari.  

Asukkaiden huumorintajusta kielivät ehdotukset, kuten Körökörö, Josse ja Tillimakaroni. Valitettavasti ne eivät täyttäneet vaatimuksia, joita nimelle on asetettu. Nimen on oltava tarttuva ja iskevä, mutta käyttökelpoisuutta on arvioitava myös laajemmin. 

– Pohdimme pitkään, mitkä ehdotukset istuvat alueen kulttuuriin, paikallisiin kieliin sekä puheeseen. Osittain valintaan vaikutti myös se, kuinka paljon ehdotettu nimi on muussa käytössä tai onko nimen verkkosivu vapaa, Paasikari selvittää. 

Nimikilpailu nosti joukkoliikenteen puheenaiheeksi 

Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan yhteistä joukkoliikennettä kehitetään ja brändätään asukkaita osallistaen, jotta he samalla pysähtyisivät pohtimaan asenteitaan ja arvojaan. Alku vaikuttaa erittäin lupaavalta. 

– Nimikilpailu on otettu myönteisesti vastaan. Se on saanut ihmiset arvioimaan paikallista joukkoliikennettä erilaisesta näkökulmasta. Asukkaat ovat miettineet, millä nimellä sitä haluaisivat kutsua, toteaa Vaasan kaupungin joukkoliikennesuunnittelija Anastassia Backlund

– On hyvä, että keskustelu joukkoliikenteestä on herättänyt myös erilaisia tunteita ja reaktioita – yhtä lailla iloa, vihaa kuin vakavaa pohdintaakin. Asia on selvästi tärkeä ja ajankohtainen. Keskusteluun on noussut myös käsityksiä ja kokemuksia joukkoliikenteestä. Uuden toimijan on tarkoitus uudistaa myös toimintatapoja. Suurin uudistus on tietysti linjastot, Backlund tähdentää. 

Gustaf Westerholm Mustasaaren kunnan viestinnästä kertoo keskustelun olevan vilkasta etenkin sosiaalisessa mediassa. 

– Se on yksi brändäystyön tavoitteista, että suunnitteilla oleva alueellinen joukkoliikenne nousee puheenaiheeksi. Vain siten saamme asukkaat aidosti innostettua mukaan yhteiseen kehitystyöhön, Westerholm sanoo. 

Äänestyksen voittanut nimi julkistetaan Autottomana päivänä 

Suosikkiaan joukkoliikenteen nimeksi voi äänestää Vaasan kaupungin verkkosivuilla 14.–17.9.2020. Kolmikosta eniten ääniä saanut nimi julkistetaan Liikkujan viikolla Autottomana päivänä 22.9.2020. Asukkaiden toivotaan tarttuvan innolla vallan kahvaan ja äänestävän suosikkinsa puolesta. 

– Ennen äänestystä kannattaa miettiä, mikä kolmesta ehdotuksesta herättää eniten myönteistä tunnelmaa, mikä tuntuu puhuttaessa luontevalta ja mikä saa tuntemaan ylpeyttä joukkoliikenteestämme, evästää Paasikari. 

Autottomana päivänä kerrotaan myös kolmen arvontapalkinnon voittajat. Kaikkien niiden kesken, jotka jättivät nimiehdotuksen sekä yhteystietonsa, arvotaan bussimatkat vuodeksi, puoleksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. 

– Vaikka oma ehdokas ei päässyt finaaliin, olemme todella kiitollisia kaikista ehdotuksista, Paasikari toteaa.

Lisätietoa ja mahdollisuus osallistua äänestykseen: Vaasan seudun joukkoliikenneuudistus 2022 

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää