Vaasa merkittävään sopimukseen innovaatiokeskittymän kehittämisestä

09.02.2021

Ekosysteemisopimus

Vaasan kaupunki on allekirjoittanut innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuosille 2021-2027. Ekosysteemisopimukset ovat osa hallituksen toimia, joilla Suomesta halutaan luoda maailman toimivin kokeilu- ja innovaatioympäristö.

Hallitus linjasi toukokuussa valtion ja kaupunkien välisistä ekosysteemisopimuksista, jotka on nyt solmittu pääkaupunkiseudun sekä muiden yliopisto- ja yliopistokeskuskaupunkien kanssa.

– Ekosysteemisopimusten kantavana ideana ovat innovatiiviset ja edelläkävijyyttä tavoittelevat kaupungit, jotka omien vahvuuksien pohjalta hyödyntävät digitalisaation, uusien teknologioiden ja hiilineutraaliuden tuomia mahdollisuuksia ja siten vauhdittavat elinkeinoelämän uudistumista ja kestävää kaupunkia, kertoo Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Vaasan lisäksi mukana ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu, Rovaniemi, Joensuu, Kuopio, Jyväskylä, Lappeenranta, Lahti, Pori, Seinäjoki, Mikkeli, Kajaani ja Kokkola.

Yhdessä seudun eduksi

Ekosysteemisopimuksella vahvistetaan vetovoimaisen innovaatiokeskittymän ja -ekosysteemin kehittymistä seudulla sekä toimijoiden kytkeytymistä kansainvälisiin tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatio- (TKI) verkostoihin.

– Ekosysteemi on yhteistyömalli, joka tuo yhteen yritykset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, rahoittajat ja muut TKI-toiminnan sidosryhmät vauhdittamaan innovaatioita, uutta liiketoimintaa ja uusia ratkaisuja asukkaiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Se tarjoaa esimerkiksi ainutlaatuisia pilotointi- ja testiympäristöjä tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen, Vaasan kaupungin yhteiskuntasuhdevastaava Susanna Slotte-Kock sanoo.

Valtioneuvosto jakoi 4. helmikuuta kaupunkiseuduille ekosysteemisopimusten käynnistämiseen kansallista aluekehittämisrahoitusta 5 miljoonaa euroa. Käynnistysvaiheen jälkeen sopimuksia on tarkoitus rahoittaa EU:n kestävän kaupunkikehittämisen rahoituksella vuosina 2021–2027. Vaasan seutu sai 400 000 euroa käytettäväksi sopimuksen koordinointiin ja ensimmäisiin kehitystoimenpiteisiin.

– Vaasan seudulla ensimmäiset panostukset on tarkoitus suunnata mm. energiateollisuuden innovaatio-toimintaan ja vienninedistämiseen painottuvaan EnergySAMPO-toimintaan sekä GigaVaasa-työhön ja akkuteollisuushankkeiden valmisteluun. Alkuvaiheen toimenpiteet toteutetaan Teknologiakeskus Merinovan ja Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yhteistyönä, kertoo VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback.

Vaasassa strategisina kumppaneina kehitysyhtiöiden lisäksi toimivat Pohjanmaan liitto, Team Finland -verkosto sekä seudun korkeakoulut ja elinkeinoelämä.

Tukea innovatiivisille seuduille

Sopimukset ovat keskeinen osa kansallista sopimuksellista kaupunkipolitiikkaa, missä pyritään myös kaupunkien ja valtion tiiviimpään yhteistyöhön.

– Ekosysteemisopimukset ovat merkittävä väline kaupunkipolitiikassa, missä hallitus tukee ja vahvistaa Suomen eri puolilla sijaitsevien, innovaatiokyvyn kannalta tärkeimpien kaupunkiseutujen kasvua. Ekosysteemisopimuksen avulla voimme viedä eteenpäin seudun tärkeimpiä hankkeita liittyen uusiin kestäviin teknologioihin, kestävään kaupunkiin sekä panostaa muun muassa vahvemmin EU-rahoituksen hakemiseen seudulle, kertoo ohjelmajohtaja Anna-Kaisa Valkama Teknologiakeskus Merinovasta.

Sopimusten toteutus tapahtuu EU-ohjelmakauden 2021–2027 kestävän kaupunkikehityksen resurssein, minkä julkinen rahoitus on arviolta yhteensä noin 120 miljoonaa euroa (EU, valtio ja kaupungit). Tästä kaupunkien osuus on 40 prosenttia.

 

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää