Uuden ohjeistuksen myötä yksinyrittäjätuki mahdollinen myös eläketuloja saaville

04.05.2020

Työ- ja elinkeinoministeriö on tarkentanut yksinyrittäjien koronatukeen liittyvää ohjeistustaan. Kunnat voivat uuden 30.4.2020 annetun ohjeistuksen mukaan myöntää tukea myös eläketuloja saaville yksinyrittäjille. Eläketulot eivät vaikuta yrittäjän päätoimisuuteen eivätkä ole enää este tuen myöntämiselle, jos muut ehdot täyttyvät.

Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK, joka ottaa omistajakuntiensa (Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Maalahti, Korsnäs, Laihia, Isokyrö) puolesta vastaan yksinyrittäjätukihakemukset, on käsitellyt tähän mennessä lähes 140 hakemusta. Kunnat tekevät päätökset tuen myöntämisestä ja huolehtivat myös sen maksamisesta. Seudun kunnissa kielteisiä päätöksiä on tehty yhteensä vain hieman yli kymmenen.

– Jokaista hakemusta on tarkasteltu kaikkien TEMin asettamien kriteerien mukaisesti. Kaikki hakemukset, joissa hylkäävän päätöksen syynä on ollut hakijan saamat eläketulot, tullaan käsittelemään uudelleen ja antamaan uusi lausunto kuntiin päätöksentekoa varten, Startian johtaja Tommi Virkama kertoo.

– Mikäli hakija on jo saanut kunnalta ilmoituksen hakemuksensa hylkäämisestä ja syynä on ollut hakijan saamat eläketulot, kannattaa hakijan olla yhteydessä omaan kuntaansa. Kunnat pyytävät meiltä sitten hakemuksen uudelleen käsittelyä, jonka jälkeen kunta voi tehdä hakemuksesta uuden päätöksen, Virkama kertoo.

Mustasaaren kunnan kehittämisjohtaja Mikael Alaviitala pahoittelee muuttuneista ohjeistuksesta yrittäjille mahdollisesti aiheutunutta lisävaivaa:

– On aina harmillista, että ohjeet muuttuvat jo haun ollessa käynnissä, mutta yrittäjän etuhan tämä toivottu muutos kuitenkin on. Korjaamme jo tehdyt päätökset tämän uuden ohjeistuksen mukaisesti. Mustasaarelaisilta yksinyrittäjiltä ei ole vielä tullut kovin runsaasti hakemuksia, mutta ehkä nyt kun huhtikuun kirjanpito valmistuu, alkaa hakemuksia tulla enemmänkin, Alaviitala pohtii.

Virkama on samoilla linjoilla:

– Varmasti nyt huhtikuun kirjanpidon myötä yhä useampi yksinyrittäjä voi selvästi osoittaa, että yrityksen tulot ovat laskeneet TEMin edellyttämät 30 prosenttia ja siten edellytykset hakea tukea täyttyvät.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 30.4.2020

Ohjeet yksinyrittäjätuen hakemiseen ja hakulomake VASEKin sivuilla

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Päivittyvä seuranta: Koronatilanne ja yritykset - hyödyllistä tietoa

21.01.2021 | Uutiset
Kokoamme tälle sivulle hyödyllistä tietoa koronatilanteesta alueemme yritysten näkökulmasta. Sivua päivitetään jatkuvasti.
Lue lisää

Circle's Edge houkuttelee yrityksiä, jotka haluavat kohti kiertotaloutta ja hiilineutraaliutta

20.01.2021 | Uutiset
Vuoden 2021 aikana käynnistyy uusi iso liikerakennustyömaa Vaasan seudulla, kun Circle’s Edge -liikealuetta ryhdytään rakentamaan Mustasaaren Lintuvuoreen E8-tien vieressä.
Lue lisää

Kustannustuen toinen hakukierros käynnissä – valmistaudu huolellisesti ennen hakemista

20.01.2021 | Uutiset
Valtiokonttorin maksaman kustannustuen toinen hakukierros käynnistyi 21.12.2020. Tukea on mahdollista hakea 26.2.2021 klo 16.15 saakka. Kustannustuki on tarkoitettu lähes kaikille yrityksille, joiden liikevaihto on koronan vuoksi laskenut vähintään 30 prosenttia.
Lue lisää

TietoEVRY laajentaa toimintaansa Vaasassa – noin 160 uutta työpaikkaa

19.01.2021 | Uutiset
TietoEVRY julkaisi 13.1.2021 tiedotteen IT-tukipalveluidensa yhtenäistämisestä osana TietoEVRYn integraatiota. Vaasan seudulle tämä tarkoittaa hienoja uutisia, sillä muutoksen myötä TietoEVRY laajentaa Vaasan toimintaansa ja avaa kaupunkiin uuden IT-tukipalveluiden yksikön suomen- ja ruotsinkielisten asiakkaiden palvelemiseksi.
Lue lisää

Yrittäjä, vastaa jatkuvuussuunnitteluun liittyvään kyselyyn

18.01.2021 | Uutiset
Svenska handelshögskolanin opiskelija Ben Wahlberg tekee pro gradu -työtään varten kyselyä suomalaisille yrityksille jatkuvuussuunnittelusta.
Lue lisää

Kehitä, hienosäädä ja paranna – Asiantuntijan parhaat neuvot verkkokaupan aloittamiseen

14.01.2021 | Uutiset
Verkkokauppa on tätä päivää, sillä vuonna 2019 suomalaiset kuluttivat verkko-ostoksiinsa jopa 3,3 miljardia euroa. Mikähän mahtaa olla koronavuoden 2020 lukema? Mutta miten yrittäjän olisi syytä lähteä liikkeelle verkkokaupan perustamisessa? Webcoren asiantuntija Joakim Östman kertoi Uusyrityskeskus Startian webinaarissa 12.1. parhaat vinkkinsä.
Lue lisää

Yritykset tarvitsivat neuvoja ja tukea koronavuonna 2020 – VASEK tuplasi asiakasmääränsä

13.01.2021 | Uutiset
Koronavuosi 2020 oli luonnollisesti haastava yrityksille, mikä näkyi heti maaliskuusta 2020 lähtien myös Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin yritysneuvonnassa. Yritysten haasteet, talousvaikeudet ja koronan aiheuttamat kehittämistarpeet lisäsivät yritysneuvontamääriä merkittävästi.
Lue lisää

Visitvaasa valittiin Suomen parhaaksi verkkosivustoksi

12.01.2021 | Uutiset
Finnish Web Awards palkitsi jo neljännen kerran Suomen parhaat nettisivujen suunnittelijat ja tekijät. Kilpailun pääpalkinnon voitti visitvaasa.fi. Finaaliin osallistujat valittiin yleisöäänestyksellä, joka keräsi ennätykselliset 285 000 ääntä. Lopullisessa valinnassa käytettiin ensimmäistä kertaa sekä inhimillistä käyttäjäarviointia että algoritmeja hyödyntävää teknistä arviointia.
Lue lisää