Uutiset
‹ Poista tagi-suodatus
Stubbtech – enemmän kuin mitä nimi paljastaa
09.05.2023 | Uutiset
Se on tullut verkkaisemmin kuin pitkään aikaan. Kevät nimittäin. Samoin myös Stubbtechin ja sen yrittäjien Jens Rodasin ja Thomas Söderlundin odottama sesonkiaika. Mutta nyt kevät on täällä, ja kantojyrsintään, viherrakennustöihin, ulkomaalaukseen sekä katto- ja julkisivujen pesuun keskittyvän yrityksen toiminta kasvaa vuosi vuodelta. Suunnitelmana onkin nyt järjestellä liiketoiminta uudelleen kahdeksi erilliseksi markkinointinimeksi.
Lue lisää

Pandemian haasteet johtivat Jukajan Ristikolla kehitykseen ja kasvuun
03.03.2023 | Uutiset
Laihialaisyritys Jukajan Ristikon perustamisesta on kulunut 25 vuotta, ja vuosi 2023 onkin melkein 30 työntekijää työllistävän yrityksen juhlavuosi. Kun kuusi ihmistä yhdisti voimansa aloittaakseen liiketoiminnan vuonna 1998, päätuotteena – aivan kuten nimikin kertoo – olivat kattoristikot.
Lue lisää

Energiaseminaarissa tarkasteltiin tulevaisuuden investointeja
07.02.2023 | Uutiset
Pohjoismainen energiaseminaari keräsi yli 200 osallistujaa Wasa Innovation Centeriin 30.1., Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin, Norsk-finska handelsföreningenin ja VASEKin yhteistyössä järjestämässä seminaarissa keskusteltiin muun muassa investoinneista, kehittämisestä sekä yhteistyöstä.
Lue lisää

Tukea energiansäästöön tähtääviin investointeihin
09.11.2022 | Uutiset
Tuskin on yhdeltäkään yrittäjältä mennyt ohi se, miltä energianhintojen kehitys on viimeisen vuoden aikana näyttänyt. Yhä useampi etsii nyt vaihtoehtoisia ratkaisuja lämmityskustannusten ja sähkönkulutuksen alentamiseksi. Investointeihin on mahdollista hakea tukea ja näin on tehnyt muun muassa Ab Jarla-Products Oy Maalahdesta.
Lue lisää

Rahoitusta ja tukea yrityksille - tutustu mahdollisuuksiin
02.11.2022 | Uutiset
Polttoainetuki kompensoi helmikuussa 2022 alkanutta äkillistä polttonesteiden hinnan nousua, joka alkoi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Maaseudulla toimivat mikro- ja pienyritykset taas voivat edelleen hakea tukea, jolla voi kattaa kolmasosan uusiutuvan energian käyttöön siirtymisen kustannuksista.
Lue lisää

Yhä useampi haluaa lämmittää polttopuilla
04.10.2022 | Uutiset
Talvi ei ole edes alkanut, mutta ne noin 2 500 kuutiota polttopuita, jotka munsmolainen Thomas Sund teki tänä vuonna myyntiin, on jo myyty. Hän aloitti kymmenen vuotta sitten polttopuubusineksen maanviljelyksen sivutoimena, ja nyt polttopuut menevät kuin kuumille kiville. Hyvä maine, jonka hän on luonut itse olemalla tarkka ja panostamalla laatuun, on johtanut myynnin tasaiseen kasvuun – koronavuodet ja nyt nouseva sähkön hinta ovat lisänneet kysyntää entisestään.
Lue lisää

TEMin asiantuntija: Tukea energiainvestointeihin haettavissa ennätyksellisesti
23.08.2022 | Uutiset
Työ- ja elinkeinoministeriön johtava asiantuntija Juho Korteniemi muistuttaa kolumnissaan, että tänä vuonna sekä Suomi että EU tukevat puhtaan energian investointeja ennennäkemättömällä laajuudella.
Lue lisää

Meris löysi paikkansa yrittäjänä Korsnäsissä
08.03.2022 | Uutiset
Korsnäsin keskustassa sijaitsevasta hallista löydämme Saudina Bilajacin kiillottamassa uudelta näyttävää autoa, samalla kun hänen aviomiehensä Merisin puhelin soi lakkaamatta. Meris Teamworkissa on siis täysi vauhti päällä, sillä sen palvelutarjonnasta löytyy niin kiinteistönhoitoa, autonpesua että siivoustakin. Sekä yritys että yrittäjät ovat löytäneet kodin täältä Korsnäsistä.
Lue lisää

Maatalouskoneet ja -rakennukset ovat Johanin erikoisalaa
09.11.2021 | Uutiset
On loppusyksy ja sumu leijailee Vöyrin yllä, kun tervehdimme Johan Asplundia hänen verstaallaan Bergbyvägenillä. Vuodesta 2007 lähtien hän on pyörittänyt yritystään Johans Service, joka keskittyy pääasiassa maatalouskoneiden huoltoon ja korjauksiin. Suurimman osan työajastaan hän viettää kentällä, usein asiakkaan kotona, mutta kaksi vuotta sitten hän investoi kunnolliseen korjaamotilaan ja suuremmissa ja raskaimmissa töissä tarvittaviin laitteisiin.
Lue lisää

Kotihoidosta oman pesulan omistajaksi
05.10.2021 | Uutiset
Hiljattain rakennetusta hallista Isostakyröstä löydämme Katri Soisalon parhaillaan syöttämässä mattoja matonpesukoneeseen, joka myös on täysin uusi. Katri on vasta hiljattain, useiden kuukausien valmistelun jälkeen, päässyt käyntiin yrityksensä Yty-Pyykkärit kanssa.
Lue lisää

Uusi alku Leimasintehtaalle
01.06.2021 | Uutiset
Perinteikäs Leimasintehdas, joka perustettiin vuonna 1930 nimellä Vaasan Leimasintehdas, sai uudet omistajat viime syksynä. Entisen yrittäjän Martin Nyqvistin ja uusien omistajien Jenni ja Mats Ribackan tarinoita kuunnellessa vaikuttaa kiistatta siltä, että kohtalolla oli sormensa pelissä. Ehkä oli tarkoitettu, että asiat menisivät juuri näin.
Lue lisää

Baggas Bil & Traktor laajentaa ja kasvaa
08.03.2021 | Uutiset
Sijainti maaseudulla Vöyrin Komossassa ei ole ollut esteenä Baggas Bil & Traktorin kehitykselle. Siitä lähtien, kun Anders Bergman otti perheen maatalouden haltuunsa vuonna 1992 ja kaksi vuotta myöhemmin perusti huoltokorjaamon sivutoiminimenä, liiketoiminta on kasvanut ja sen mukana myös tilat. Muutama kuukausi sitten valmistui uusin halli, jossa huolletaan nyt raskaimmat ajoneuvot eli maatalous- ja kaivinkoneet.
Lue lisää