Sukupolvenvaihdoksen toteuttamistapa vaikuttaa verotukseen

02.12.2020

Omistajanvaihdos verotusValmisteltu omistajanvaihdos -webinaarin kolmannessa ja viimeisessä osassa keskityttiin omistajan- ja sukupolvenvaihdosten ehkä kaikkein vaikeimpaan osa-alueeseen eli verotukseen. KPMG:n asiantuntija Kaj Grüssner esitteli eri malleja, miten sukupolvenvaihdos voidaan toteuttaa sekä miten valinnat vaikuttavat verotukseen.

– Sukupolvenvaihdoksessa on valittava, annetaanko yritys lahjana seuraavalle sukupolvelle jo elinaikana vai siirtyykö se vasta perintönä. Ja mikäli valitaan siirtää yritys jo luopujan elinaikana, onko kyse lahjasta vai lahjanluonteisesta kaupasta? Tällöin lahjavero voi jäädä pois osittain tai kokonaan, mikäli tietyt ehdot täyttyvät, Grüssner kertoo ja listaa:

– Omistus siirtyy vähintään 10 prosentista osakkeista ja jatkaja jatkaa yrityksen toimintaa. Ja yrityksen jatkamisella tarkoitetaan nimenomaan vastuullista asemaa yrityksessä, kuten toimitusjohtajana tai hallituksen jäsenenä toimimista.

Jotta lahjaverohuojennus on mahdollinen, täytyy yrityksellä olla tosiasiallista elinkeinotoimintaa. Esimerkiksi sijoitusyhtiöiden tai yhtiöiden, jotka harjoittavat pääasiassa passiivista kiinteistövuokrausta, sukupolvenvaihdokseen voi olla vaikea saada verohuojennusta.

Sukupolvenvaihdos voidaan myös tehdä myymällä yritys jatkajalle käypään arvoon.

– Tällöin jatkaja voi esimerkiksi jäädä kauppahinnan velaksi luopujille ja velkaa lyhennetään osinko- tai palkkatuloilla. Jos velkaa on jäljellä vielä luopujien kuoleman jälkeen, perivät perilliset velat, jolloin yrityksen jatkaja jatkaa velan lyhentämistä sisaruksilleen.

Grüssner muistuttaa, että mikäli yritys myydään jatkajalle käypään markkinahintaan, on luopujan pitänyt omistaa yritys tai osakkeet kauemmin kuin kymmenen vuotta, jotta luovuttaja ei joudu maksamaan pääomatuloveroa luovutusvoitosta.

Grüssner painotti, että kaikkein tärkein ja ehkä vaikein keskustelu sukupolvenvaihdoksissa on käytävä siitä, miten luopujan kaikkia perillisiä kohdellaan sukupolvenvaihdoksessa.

– Kuka jatkaa yritystä? Miten muille perillisille kompensoidaan se, että yksi heistä saa yrityksen? Omaisuudenjako on tehtävä niin, että perhesuhteet säilyvät. Jos yksi perillisistä jatkaa yritystä ja muut saavat osuudet siitä, pystyvät he kartuttamaan omaisuuttaan osingoilla, jotka tulevat jatkajan työn ansiosta. Kyseessä ei siis ole pelkästään yrityksen omistajanvaihdos, vaan laajempi kysymys perhevarallisuuden suunnittelusta. Näistä asioista on uskallettava keskustella avoimesti.

Grüssner esitteli luentonsa aikana useita korkeimman hallinto-oikeuden tekemiä ennakkopäätöksiä sukupolvenvaihdosten verotuksesta. Viimeistään tässä vaiheessa kaikille kuulijoille kävi varmasti ilmi se, että sukupolvenvaihdos täytyy suunnitella huolella ja olla ajoissa yhteydessä asiantuntijaan, jotta kaikki mahdolliset toteutusmallit ja niiden vaikutukset verotukseen voidaan käydä läpi.

Katso myös aikaisempien webinaarien tallenteet:

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta odottaa ennakkoluulottomuutta

28.09.2023 | Uutiset
Vaasassa vietettiin Kestävyysviikolla 25. –28.9. myös Green Skills Weekiä, jonka aikana Vaasan yliopiston, Vamian ja Novian opiskelijat saivat kuulla asiantuntijaluentoja vihreästä siirtymästä, hyvinvointiteknologiasta ja kestävyydestä, kiertotaloudesta ja tulevaisuuden työelämästä.
Lue lisää

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

26.09.2023 | Uutiset
Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa.
Lue lisää

SOF-hanke haluaa tehdä Pohjanmaasta kestävyyden ja kiertotalouden keskuksen

20.09.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä on täydessä vauhdissa, ja haluamme auttaa Pohjanmaan yrityksiä sopeutumaan ja valmistautumaan sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Lue lisää

Finnair lisää maanantaiaamuihin uuden lentoyhteyden

14.09.2023 | Uutiset
Lentoyhtiö Finnair lisää 30.10. alkaen maanantaiaamuihin Vaasa-Helsinki välille uudet lentoyhteydet seuraavasti:
Lue lisää

Maanviljelijä, mutta ennen kaikkea yrittäjä isolla Y:llä

11.09.2023 | Uutiset
Viljapöly leijuu ilmassa ja kuivuri käy täydellä teholla Aulis Nuujan tilalla Isonkyrön Tuuralassa. Vaikka Nuuja itse on myös maanviljelijä, hänen oma viljelyalansa on vain pieni osa hänen yrityksensä toiminnasta, joka kattaa kaiken koneiden myynnistä kiinteistöjen vuokraukseen, urakointitöihin ja omaan tuotevalmistukseen.
Lue lisää

VASEKin työntekijöitä palkittiin kauppakamarin ansiomerkeillä

06.09.2023 | Uutiset
VASEK vietti 20-vuotisjuhlaansa 5.9. ja samassa yhteydessä palkittiin pitkään yhtiössä palvelleita työntekijöitä kauppakamarin ansiomerkeillä seuraavasti:
Lue lisää

VASEK 20 vuotta – yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin

05.09.2023 | Uutiset
Seitsemän Vaasan seudun kunnan omistama kehitysyhtiö Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK viettää yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta 20-vuotisjuhlaansa. Vaasan seudun kunnat perustavat VASEKin vuonna 2003.
Lue lisää

Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja tarjoaa useita näkökulmia VASEKin toimintaan

05.09.2023 | Uutiset
Yrittäjän päivänä 5.9. julkaistu Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja esittelee VASEKin 20 ensimmäisen toimintavuoden tärkeimmät tapahtumat, kuvaa toimintaa kehitysyhtiönä ja yhdistää työn suurempiin yhteiskunnallisiin ja liike-elämän teemoihin.
Lue lisää