Roukus yleiso
Laihialla Kim Roukus muistutti, että digitaalisen markkinoinnin ensi askel on laittaa kotipesä eli yrityksen kotisivut kuntoon.

VASEKin Neuvoja yrittäjyyteen ja kuppi kahvia -kiertue jatkui Mustasaaressa 10.9. ja Laihialla 11.9. Kummassakin kunnassa keskustelun aiheena oli muun muassa keskustan kehittäminen.

Mustasaaressa VASEKin projektipäällikkö Mauritz Knuts, joka on mukana Sepänkylän keskusta-alueen kehittämisen työryhmässä, muistutti, että nyt on oikea aika vaikuttaa asioihin ja esittää oma mielipiteensä. Kuvien ja yleissuunnitelman avulla kuulijat saivat hyvän kuvan siitä, miltä Sepänkylä tulee näyttämään muutaman vuoden kuluttua. Kehittämispäällikkö Mikael Alaviitala informoi myös muista kunnassa käynnissä olevista rakennushankkeista ja Matias Båsk Lintuvuorella tarjolla olevista tonteista.

MauritzKnutsMauritz Knuts muistutti, että nyt on oikea aika vaikuttaa Mustasaaren keskusta-alueen kehittämiseen ja esittää oma mielipiteensä.

Laihialla puolestaan kunnanjohtaja Juha Rikala mainitsi Laihian uuden liikekeskustan yhtenä kolmesta merkittävästä kunnan tulevaisuuteen vaikuttavasta seikasta. Uuden tien myötä Laihian keskustaa tullaan siirtämään lähemmäs nykyistä valtatietä. Tämän alueen kaavoitus on toivottavasti valmis viiden vuoden sisällä. Laihialla on nyt myös pitkästä aikaa kymmenisen tonttia tarjolla elinkeinotoiminnan tarpeisiin:

– Tontteja on muun muassa alueella, josta on yhdessä nykyisen bio- ja pyrolyysilaitoksen kanssa muodostumassa jatkoa EnergyVaasa-brändille! Myös jätehuollon parantamiseen on panostettu. Jatkossa jätteistä suurempi osa otettaisiin hyötykäyttöön, Rikala iloitsee.

Mustasaaressa ohjelmassa oli myös Kiertotalous Mustasaari -hankkeen projektipäällikkö Göran Östbergin puheenvuoro siitä mitä kiertotalous oikein tarkoittaa, onko kyse uudesta ajattelutavasta vai vain muotisanasta? Puheenvuoro herätti keskustelua siitä, miten yrityksiä saataisiin entistä aktiivisemmin tarttumaan kiertotalouden tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Laihian tilaisuudessa kuultiin myös asiantuntijapuheenvuorot tietosuoja-asetuksesta ja digitaalisesta markkinoinnista. Teresa Laine-Puhakainen, KPMG, muistutti, että EU:n tietosuoja-asetus eli GDPR on tullut jäädäkseen, eikä sen ulkopuolelle voi enää jäädä:

– Mutta kun asetukseen on kerran perehtynyt ja laittanut asiat omassa yrityksessä kunnolla kuntoon, tulee siitä samalla rutiini yrityksen toimintatapoihin. Yksinkertaisinta on aloittaa käymällä läpi mitä tietoja yrityksessänne on asiakkaasta kerätty ja rekisteröity. Ei tämä ole niin kauhea työsarka kuin kuvitellaan! Laine-Puhakainen lohdutti ja jatkoi:

– Kannattaa ottaa riskilähtöinen lähestymistapa ja ottaa tietosuoja osaksi yrityksen riskienhallintaa.

Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani Kim Roukus, Roukus Oy, johdatteli Laihialla digitaalisen markkinoinnin saloihin. Hän luetteli neljä keinoa onnistua digitaalisessa markkinoinnissa: mainostaminen, yhteistyö vaikuttajien kuten esimerkiksi tubettajien ja bloggaajien kanssa, aktiivinen oma osallistuminen some-kanavissa ja ryhtyminen itse vaikuttajaksi.

– Tärkeintä kuitenkin hoitaa ensin ”oma koti” eli kotisivut tyylikkäästi kuntoon. Pelkät Facebook-sivut yritykselle eivät riitä. Sitten vasta muut some-kanavat rinnalle. Kannattaa valita ne kanavat, jotka tuntuvat luontevilta itselle!

Antti SalminenLaihian yrittäjien puheenjohtaja Antti Salminen kertoi, että Laihialla on pienten yritysten määrässä ollut hurja kasvu viime vuosina. ”Laihialla on yrittäjyyteen nyt ennennäkemätön palo!” Salminen kiitteli, että yhteistyö VASEKin yritysneuvoja Antti Alasaaren kanssa toimii erinomaisesti.

 

Antti Alasaari
Antti Alasaari
Yritysneuvoja
+358 44 512 6613
Aloittavat yritykset, maaseutuelinkeinot, metalliala Kyrönmaa

Mauritz Knuts
Mauritz Knuts
Projektipäällikkö
+358 50 306 8419
Energiatehokas rakentaminen, VTT:n asiamies

Goran Ostberg vari pieninelio
Göran Östberg
projektipäällikkö
0500 366 097
Kiertotalous

 

 

‹ Siirry "Uutiset"-sivulle