Pienikin yritys pärjää verkossa, jos se tekee asiat fiksusti

23.05.2018

IMG 4843 Hietaharju web

Fonectan Otto Hietaharju kehotti yrittäjiä tekemään kotisivuistaan sellaiset, että ne toimivat myös mobiililaitteilla.

Kirjanpidon ulkoistaminen on yrittäjille yleensä itsestään selvää, sillä se vapauttaa aikaa yrityksen varsinaiseen työhön. Markkinointia sen sijaan ei haluta ulkoistaa, vaikkei se välttämättä ole yrittäjän vahvuusaluetta. Yritysten digitaalista näkyvyyttä ja markkinointia käsiteltiin 17.5. Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian ja Fonectan yhteistyössä järjestämässä tilaisuudessa.

Markkinoinnin lainalaisuudet ovat pysyneet samanlaisina, vaikka yhä suurempi osa markkinoinnista tehdäänkin digitaalisesti. Asiakas pitää esimerkiksi tuntea ja häntä on osattava puhutella oikealla tavalla. Pienikin yritys pärjää verkossa, jos se tekee asiat fiksusti.

Kotisivut kuntoon

Vaikka digitaalisuus on ollut osa arkea jo pitkään, kaikki yritykset eivät ole osanneet hyödyntää sitä. Tämä näkyy esimerkiksi yritysten kotisivuilla.

– Nyt on viimeinen hetki laittaa kotisivut kuntoon. 51 prosenttia kaikista internet-hauista tehdään mobiililaitteella. Sen vuoksi sivujen pitää olla toimia kaikilla mobiililaitteilla eli olla responsiiviset. Pohjanmaalla vain 40 prosenttia yritysten kotisivuista toimii mobiililaitteilla, Fonectan Otto Hietaharju sanoo.

Hietaharju korosti myös, että verkkosivu ei ole vain yrityksen käyntikortti, vaan sieltä odotetaan saatavan palvelua reaaliajassa esimerkiksi chat-palvelun avulla. Hän suosittelee myös pitämään chattia avoinna yrityksen varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella, koska moni hakee tietoa internetistä kello 16–22.

Älä aliarvioi Googlen merkitystä

Google-näkyvyyden merkitystä ei pidä aliarvioida. Hietaharju kertoi esimerkin yhdysvaltalaisesta ravintoloitsijasta, jonka liiketoiminta lakkasi väärien Google-tietojen takia.

– Ravintolassa ei käynyt yhtäkkiä enää asiakkaita, vaikka se oli aiemmin ollut suosittu paikka. Yrittäjälle selvisi, että kun ravintolaa haki Googlesta, olivat sen aukioloajat väärin. Niiden mukaan ravintola oli suljettuna lauantaista maanantaihin, vaikka juuri viikonloput olivat ravintolan suosituinta aikaa. Virheen korjaaminen oli jo tuossa vaiheessa liian myöhäistä, Hietaharju kertoo.

IMG 4854 tuisku web

 

Kristian Tuisku Fonectalta kertoi Google-mainonnasta, jonka avulla oma yritys saadaan näkymään hakukoneen ensimmäisellä sivulla.

 

 

 

 

 

 

Fonectan Kristian Tuisku havainnollisti digimarkkinointia käyttäen esimerkkinään saunaremonttia. Kun remonttia aletaan suunnitella, haetaan ensin tietoa Googlesta. Mainonnan avulla oma yritys on mahdollista saada näkymään hakukoneen ensimmäisellä sivulla.

– Katso myös, mille sivulle Google-mainos ohjaa kävijän. Älä ohjaa saunaremonttia suunnittelevaa remonttifirman etusivulle, vaan suoraan kohtaan, jossa puhutaan saunaremonteista, Tuisku neuvoo.

Hietaharju vinkkaa myös ottamaan asiantuntijan avuksi, sillä yrittäjän ei kannata tehdä kaikkea itse.

 

StartiaUYKIns 400px



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää