Pelle Pelottomat pelastavat planeetan – EnergyVaasa ja VEBIC Suomi Areenalla

08.07.2019

 Savethedate1Mitä jos hullulta kuulostava ajatus tai keksintö onkin muutaman vuoden päästä arkipäivää? Ei olisi ensimmäinen kerta, että niin kävisi. Joskus tarvitaan rohkeita innovaatioita ja uusia ideoita, jotta maailma muuttuisi. Energy Vaasa ja Vaasan energialiiketoiminnan innovaatiokeskus VEBIC marssittavat Suomi Areenan lavalle neljä yrittäjää, kaikki oman alansa Pelle Pelottomia.

Neljättätoista kertaa järjestettävä Suomi Areena kerää yhteen valtakunnan ykköskeskustelijat valtion päämiehistä sosiaalisen median vaikuttajiin. Tapahtuman teemaksi on tänä vuonna valittu tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot.

Innovatiivisuus on suuressa roolissa myös VEBICin ja Energy Vaasan järjestämässä ohjelmassa. Yleisön eteen nousee joukko pelottomia yrittäjiä esittelemään omia keksintöjään, jotka ovat nyt tai ovat olleet aikaansa edellä. Mukana ovat Henri Kinnunen WOIMA Oy, Tapio Saarenpää There Corporation Oy, Lauri Paananen, Roaming Oy sekä Peter Vesterbacka.

Woima Oy haluaa ratkaista maailman energia- ja jäteongelman. Kunnianhimoinen päämäärä saavutetaan voimaloiden avulla, jotka käyttävät voimalähteenään jätteitä muuttaen ne energiaksi. Voimaloita asennetaan erityisesti kehittyviin maihin. Maailmaa ei pelasteta yksin Vaasasta käsin, vaan viemällä vaasalaista tekniikkaa maailmalle.

There Corporation on kotien energianhallinnan ja sähkön kysyntäjouston edelläkävijä. Yritys kehittää älykkäitä energiaratkaisuja sekä liiketoimintamalleja energiayhtiöille. Tavoitteena There Corporationilla on muuttaa kodit ja niiden laitteet passiivisesta aktiiviseksi osaksi energiamarkkinoita.

Roaming Oy on jo vuosia toiminut aurinkopaneelituotteiden parissa. Yritys tarjoaa asiakkailleen ekologisemman vaihtoehdon sähköntuotantoon. 25 vuotta sitten aurinkosähköjärjestelmien myynti oli liiketoimintana haastavaa, sitä olisi voinut pitää vaikka jään myymiseksi eskimoille. Rohkeus on kuitenkin palkittu, sillä Roaming Oy on alan vanhimpia Suomessa.

Peter Vesterbacka tuli tunnetuksi peliyhtiö Rovio Entertainmentin Angry Birds -mobiilipelin kautta. Sen jälkeen hän on perustanut teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushin, kivunnut Time-lehden vaikutusvaltaisimpien ihmisten listalle sekä luotsannut tunnelihanketta Helsingin ja Tallinnan välille. Nykyisin hän toimii muun muassa opetuspeliyhtiö Lightneersin riveissä.

Miten tunnistaa innovatiivinen tuote? Miten liiketoimintaa hyödyttää toimiminen alueella, jossa toimii maan suurin energiaklusteri? Miten maailma pelastetaan? Näihin kysymyksiin vastataan 16.7. käytävässä paneelikeskustelussa. Tilaisuuden moderaattorina toimii johtaja Suvi Karirinne VEBICistä.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää