Omistajanvaihdos toi Kauppahalliin uuden yrittäjän

07.12.2016

Joulukuun alusta lähtien Vaasan kauppahallissa on toiminut uusi yrittäjä. Ryytivakka-liikkeen nimi muuttui omistajanvaihdoksessa Makukaupaksi, ja uutena omistajana puikkoihin on astunut Jari Blom.

Blom on koko ikänsä toiminut liike-elämässä muun muassa kuntoilualalla. Viime vuodet hän on hoitanut nyt kolmivuotiasta poikaansa kotona.
– Olen elämässäni tottunut mullistuksiin, mutta tämä mullistus kyllä kieltämättä hieman hirvittää. Minulle on kerrottu, että joulunalusviikot Kauppahallissa ovat hurjaa menoa!

Blom Nydahl 400pxOmistajanvaihdoksessa Makukaupan omistaja Jari Blomia (vas.) neuvoi VASEKilta Kjell Nydahl.

Makuja meiltä ja muualta

Liikkeen tuotevalikoima säilyy uudella yrittäjällä ennallaan: herkkuja, suklaata, pähkinöitä, kahvia. Blomin periaatteena panostaa makuvalikoimaan ja tarjota tuotteita, joita marketeista ei saa.

– Tavoitteenani on, että asiakas joka on jo lähdössä kotiin, kääntyykin vielä takaisin.
– Suunnitelmissani on oppia paahtamaan kahvia ja siten tarjota entistäkin paremmat kahvivalikoimat kauppahallin kävijöille.

Blom kertoo olevansa ruokahifistelijä. Keittiössä hääräämisen yhteydessä on syntynyt halu yhdistää perheet ja ystävät makuelämysten ympärille. Myös visuaalinen puoli on hänelle tärkeä, ja Makukaupalle on yhdessä mainostoimiston kanssa suunniteltu uusi ilme.

Yrittäjänä Blom haluaa myös panostaa paikallisuuteen ja tarjota asiakkaalle vaihtoehtoja.
– Makukauppa tulee toimimaan myös kanavana paikallisille tuottajille.

Näki ilmoituksen Yrityspörssissä

Blom kertoo kaiken alkaneen siitä, kun hän näki Pohjanmaan Yrityspörssissä ilmoituksen myytävästä yrityksestä. Siitä hetkestä alkoi suunnittelu. Vaikeita asioita yrittäjäksi ryhtymisessä ei oikeastaan ole tullut vastaan mutta eniten aikaa on vienyt itse asian jäsentäminen: imagon rakentaminen, markkinoiden ja asiakkaiden kartoitus. Blom haki ja sai Finnveran myöntämän yrittäjälainan.

Apua omistajanvaihdoksessa Blom sai VASEKin Kjell Nydahlilta ja Uusyrityskeskus Startian Tommi Virkamalta. Blom kiittää molempia vuolaasti:
– Olen saanut upeaa sparrausta molemmilta. Jos vaikka olen yrittänyt puhelimella heitä tavoitella eikä juuri silloin ole vastattu, pian he ovat jo soittaneet takaisin. Jos vähänkin miettii yrittäjyyttä, niin apua on kyllä saatavilla!

Blom pitää Vaasan Kauppahallin henkeä tärkeänä lisäarvon tuojana asiakkaalle:
– Kauppahallissa on käsin kosketeltava fiilis, joka houkuttaa asiakkaita sinne. Keskinäistä kilpailua ei kauppiaiden välillä ole, vaan kaikki jeesaavat aina toisiaan. Minulle on myös ollut tärkeää, että hallin kauppiaat ovat ottaneet minut avosylin vastaan.

Toivotamme onnea yrittäjyyden tielle!



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää